(Idyllistä paimenpolkua vaeltavat eespäin V.A. Koskenniemi, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski sekä Eino Leino. Linnut laulavat ja aurinko paistaa.)

V.A. Koskenniemi: Voi miksi riennät noin edellämme pyyhältäen, veli Eino? Katso miten sävyisästi Paavo ja Pentti seuraavat paimensauvani ohjausta.

Eino Leino: Ma en voi itseäni hillitä, mun sieluni lentelee kahleitta tässä taivaallisessa pastoraalissa!

Paavo Haavikko: Täsmällisesti tämä on lantaa, käymisainetta. Se kasvattaa tuottoa jolla elää.

Pentti Saarikoski: Missäs se ryyppy odottaa? Paukku maistuisi jo.

Leino: Heleijaa! Hihuli hehei! Jippii! Juhhei!

Koskenniemi: Kirmailee kuin päätön kala.

Leino: Minä löydän sen, -

(Eino Leino liukastuu yllättäen lehmänpaskaan ja rojahtaa turvalleen tantereeseen.)

Saarikoski: Evreka! Hän iskeytyi kaiken ytimeen. Hän on totisesti löytänyt sen.

Haavikko: Se oli vääjäämätöntä.

Koskenniemi: Hoo! Kuinka sinun kävi, runoratsu?

Leino: Kautta paskan, olen yltä päältä paskassa, yltympäriinsä karjan saastassa.

Koskenniemi: Paratkoon, kyllä haiseekin. Olet avun ulottumattomissa.

Saarikoski: (iskee viekkaasti silmää Haavikolle) Annetaanpas me nuoriso vähän vauhtia suurelle pegasokselle!

Haavikko: Mainio tuuma. Tuumasta toimeen!

(Paavo Haavikko ja Pentti Saarikoski alkavat kierittää Eino Leinoa paskakasassa.)

Leino: Ooh, minä tievaudun lopullisesti paskaan! Paska hivuttautuu vaatteiden alle, se ulottuu ihoni alle!

Koskenniemi: Sic transit gloria mundi.

(Pentti Saarikoski lakkaa leikkimästä, sytyttää itselleen tupakan, avaa sepaluksensa ja kusta lorottaa Eino Leinon päälle.)

Paavo Haavikko: Epäinhimillinen nöyryytys. Hyvin syvällistä.

Koskenniemi: Viekö ylettömyyksien tie Parnasson huipulle?

Saarikoski: Se helpotti, mutta pitäisi saada se ryyppy nyt.

Haavikko: Mennään puolimatkan kestikievariin...

Saarikoski: Mennään ihmeessä. Kenellä on rahaa?

Koskenniemi: Minä voin tarjota tällä kertaa. (polkaisee Leinoa ja kävelee tämän yli)

(V.A. Koskenniemi, Pentti Saarikoski ja Paavo Haavikko siirtyvät läheiseen majataloon. Eino Leino jää paikoillensa ja oksentaa päälleen. Taivahalle ilmestyy sateenkaari.)

Suurmiesten sanat:

Suurmiehet tulevat ovesta ja Elias Lönnrot kysyy:

Saako tulla laulamaan?

Saatuaan luvan tulevat ja alkavat laulaa:

Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle.
Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotamm', ja me toivotamm', äpäröitä ja viinaa.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy.

J.V. Snellman ja Elias Lönnrot asettuvat vastakkain kalut ristissä kohotettuina toisiaan vastaan mudostaen portin.

Johan Ludvig Runeberg:
Kävelee edestakaisin Eliaksen ja Snellmanin välistä avaten peniksellään ristikkäin olevien penisten kärjet ja laulaa:

Runeberg hän se ajoi hevosillaan ja ratsuillaan.
Siihen asti kun hän tuli Kaivohuoneelle jatkamaan.
Siihen asti kun hän tuli Eino Leinon tykö.

Kuningas Runeberg olen minä. Joonas ja Seppo ovat ratsuni.

Eino Leino:
Kääntyy Runebergiin päin ja sanoo:

Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi juoppo.

Runeberg:
Jaa, minä en ole mikään juoppo,  vaan  kansallisrunoilija Runeberg, joka kannan minun kultaista kruunuani minun esi-isäini jälkeen. Hoo, miksi olet noin läski?

Eino Leino:
Kävelee Snellmanin ja Runebergin penisten välitse laulaen:

Hoo, jos minä olen läski olen minä kaikilta tunnettu.
Hoo, jos minä olen läski olen minä hyviltä kaivattu.
Yksi tuhnuava läski suomenmaalaisten maasta.

Runeberg:
Vaikka sinä kuinka olet yksi ihraansa tukehtuva tuhnu, näennäinen kosmopoliitti, pitää sinun polvistuman minun eteheni ja rukoileman minua.

Eino Leino:
Ei, vaan Snellman.

Runeberg:
Sinä taikka sun henkes!

Seisovat hetkeen vastakkain kunnes Eino Leino polvistuu Runebergin eteen, joka laskee kyrpänsä hänen olkapäälleen. Muut paitsi Leino laulavat:

Katsokaatte nyt tuota Eino Leinoa
kuinka sen pitää rukoileman Runebergiä
ja lankeeman hänen kalunsa etehensä polovillensa.

Nyt te ootte nähäneet tuon Eino Leinon
kuinka sen piti rukoileman Runebergiä
ja lankeeman hänen etehensä polovillensa.

Eino Leino imee ponnekkaasti Runebergin mulkkua.

Elias Lönnrot:
Menkää Sammattiin, tai sitten Nurmijärveen. Sieltä te löydätte vastasyntyneen poikalapsen kapaloituna makaavan seimessä, joka tulee kuoltuansa rääkäisemään "Minä elän".

Kaikki laulavat yhdessä:

Piltin synnytti Aleksis Kiven isä ja äiti,
josta iloitsee koko Suomi.

Hän pantiin seimeen makaamaan ja makaamaan,
kuin hallitsee ilman lakkaamatt'.

Topeliuksen mulkku  se seisoi härkäineen ja härkäineen,
kussa piltti oli niin pienoinen.

On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on.
Hänessä elämän löysin Runebergin suosion.
Hän on sen ylhäisen koitto, mi maailmaa valaisevi,
vaan ehkä hänen soittons' maan ympär' kajahtavi.

Maan päällä, metelin alla se kansa, kansa soitti,
vaan piltin hartioilla se Herruus lepäilevi.
Hän on sen ylhäisen koitto, mi maailmaa valaisevi,
vaan ehkä hänen soittons' maan ympär' kajahtavi.

Laulun aikana Elias Lönnrot kävelee edestakaisin kantaen tähteä.

Suolimulkku kulukeepi itäiseltä maalta, itäiseltä maalta,
sanomaton mulkkukukkarosta ulos loisti
ja se tauti oli Agricolalta ulos lähetetty, ulos lähetetty
ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia,
ja mirhamia.

Runeberg:
Snellman, mun palvelijani.

Snellman:
Jaa, minun armollinen majesteetti.

Runeberg:
Oletko nähnyt niitä kolmea Itäisen maan viisasta miestä?

Snellman:
No ei tässä maassa kyllä näköjään kovin viisaita ole. Mutta minulla on iso kyrpä.

Runeberg:
Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo kolme Suomen viisasta miestä tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen.

Snellman:

Mitä helvettiä sinä nyt sekoilet?

Runeberg:

Hiljaa, kikkelihunsvotti! Mene ja satuloitse valkea orhini, jolla minä olen sotinut Ruotsia ja Venäjää vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan.

Mene myös Eestiin, Revalin  kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset, kunnes olet löytänyt sen äsken syntyneen suomalaisten kuninkaan.

Snellman:
Nyt on Snellmanin vuoro kävellä mulkkuportista edestakaisin:

Husaari olen minä sodassa ja urhoollinen sotamies
ja vaikka olen varustettu joka tiess'
Sibelius saa vastata edestämme mitä olemme kukistaneet
siihen on meitä opetettu, että totella Runebergia
ja kuunnella pyhää lakia.

Snellman poistuu. Snellmanin poissaollessa muut laulavat:

Valtiomies Porthan Suomenmaan suuri ruhtinas,
hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrängin
hän kääntää, kaataa kaikki vihollisen maat.
Siis kaikki kansamme riemuitkaa,
kun olette päässeet vaivoista.

No tain tähtein, no tain tähtein.
Siis taivahan ovet ne avattiin,
ja kunnian kruunulle veisattiin,
tai terveille luoduille laulettiin
tai lauma laitumelle laskettiin.

Elias Lönnrot palaa

Lönnrot:
MItä ihmettä te veisaatte? Nyt minä olen käynyt  Siperiassa. tappanut ja virtaan heittänyt kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset.

Runeberg:
Miksi helvetissä sinä niin teit? HÅ HÅ HÅÅ! Koska sinä olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhen verisen todistuksen miekkani kärjestä.

Kävelee kahdesti Lönnrotin, Eino Leinon ja Snelmmanin kuninkaan mulkkuportista, kuten alussa.
Tuosta ulos, tuosta sisään, siitä minun matkani pitää.

Piirtää miekalla ristin Eino Leinon rintaan.
Risti sun rintaas, miekka mun tuppeen.

Kaikki panevat mulkkunsa tuppeen ja laulavat:

Synti suuri surkia kun särki taivahan,
niin täytyi alas astua jo Runebergin
Vaan rakkaudest' Freudenthal teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.
Vaan rakkaudest' Runeberg teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Enkelit ne paimenille ilmoittivat juur'
ett' Uudenmaalla syntynyt on Vapahtaja suur'.
Vaan rakkaudest' joku mulkku teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Paimenet ne ilomielin läksi kulkemaan
ja taivaan joukot helein kielin alkoi laulamaan;
Vaan altti kiitos Carolus Linneuksen, kun teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Virret taivahan ne kajaa harpuin kymmentuhansin.
Porthan kuningas on taivaan haltii kiitos ties kenkä.
Hän on yksin vallan päällä maailman pivoissans' pitää.
Halleluja, Halleluja, Halleluja, Aamen.

Elias Lönnrot:

Mitä helvettiä? Mitä?

Aleksis Kivi istahti mättäälle ja päästi perseestään aimo turauksen ehtaa ripulipaskaa, joka haisi ihan paskalta. Paikalla rynnisti Runeberg, joka nieli Aleksis Kiven paskat ahnaasti. Koska Runebergin suolisto oli vain noin metrin mittainen, tuli paska lähes samantien paskana ulos Runebergin perseestä. Onneksi paikalle sattui parahiksi Snellman, joka nappasi lennosta suuhunsa Runebergin perseen ilmoille tuikauttamat ripulit. Nätisti valahti suoraan Snellmanin ruokatorveen joka ikinen ripulipisara.

(Kirjailijan välihuomautus: Olen todella sairas. Auttakaa minua pian!)

Mutta sittenpä paikalle osuivat sattumalta myös Mannerheim ja hänen uskollinen kirjanpitäjänsä Topelius. Heidät huomatessaan Snellman, ilosta puhkuen, ponkaisi hurjaan laukkaan. Hän pyyhälsi Mannerheimin ja Topeliuksen eteen, riisui housunsa ja turautti aimo paskat näiden kasvoille. Maiskis maiskis, sanoi siihen Mannerheim. Maiskista vaan, jatkoi Topelius.

(Älkää antako minun jatkaa enää!)

Kuin tyhjästä paikalle tulivat Waltari ja Eino Leino. He olivat keksineet ikiliikkujan: Waltari oli repinyt Eino Leinon peräsuolen ulos ja ommellun sen huuliinsa kiinni, niin että Eino Leinon paska tuli suoraan Waltarin suuhun. Vastaavasti Eino Leino oli repinyt Waltarin peräsuolen ulos ja ommellut sen huuliinsa kiinni. Näin paska kiersi näiden kahden suurmiehen välillä iankaikkisesti. Aamen.

(Puusta, tuohesta ja kuparista valmistetussa rekikelkassa istuskelevat rivissä Zacharis Topelius, Elias Lönnrot, Aleksis Kivi ja taaimpana ankkurina J.V. Snellman. Paikka on Kollonmäki.)

Aleksis: Tässähän sitä nyt sitten jumprahuiti ollaan vaan!

Lönnrot: Joko se kyyti kohta alkaa? Myönnän, että jo jännittelee munaskuita.

Topelius: Mukavaa olla tässä etummaisena ja uhmata kohtaloa.

Snellman: Miehen puhetta, Sakari! Miksemme tosiaan jo käynnisty vinhaan matkaan?

Lönnrot: Olisiko menopelissämme jokin vaje tahi vika?

Aleksis: Oivallinen vaunu tämä on, oivallinen! Hyvä tässä on istua. Kaunis on päivä tänään miehen elellä ja olella ja taivahia mittailla ja maita mantuja haistella nokassansa ja aivoihin asti maailman ja taivahan tuulia tunnustella!

Topelius: Onko kukaan muuten nähnyt -

(Ylempänä rinteessä vuoroin hyppelee, vuoroin lumessa kieriskelee haltioitunut J.L. Runeberg ja näennäisestä irrationaalisuudestaan huolimatta koko ajan lähestyy rekeä.)

Runeberg: ÅH ÅH ÅÅH!

Lönnrot: Katsokaa! Suuri runoveljemmehän on ihan nurinkurin!

Snellman: Johan Ludvig, lasketko sinäkin mäkeä?

Kivi: Juho Snellman, suuri aatemies, julista hänelle, että -

(J.L. Runeberg loikkaa viime pätkän hurjasti ulvaisten reen takajalaksille niin että se tömähtää matkaan. Suihkis! Lisäksi Runeberg potkii lisävauhtia porilaisten marssia truutaten.)

Snellman: Nyt meillä on lähtöliekki! Taisto on alkanut!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Kuulkaa, te kullat kumppanit! Laskekaamme niin että siitä kerrotaan Persiassa asti.

Kivi: Jo näin lähti rakas rekehemme mantuja maallisia seikkailemaan.

Topelius: Uuh!

Lönnrot: Tässä on jäätä!

Topelius: Tuolla on PUU!

Kivi: Tämä se on kunnon menoa!

Lönnrot: Voi kauheata, minua huimaa, ripulit lie lorahtaapi.

Snellman: Ja vauhti vain yltyy!

Topelius: PUU! PUU! Väistä, Johan Ludvig!

(Runeberg ohjastaa ja tekee vahvan korjausliikkeen vasemmalle.)

Snellman: Oiva manööveri, veli hopea!

Topelius: Taitava väistö!

Runeberg: Minä olen ässäshafööri. Isäni oli merikapteeni. Minä olen siis vähintäänkin perämies. Näin minä peräsintä käännän.

Lönnrot: Mutta nyt, aargh, nyt nykykurssilla me ajaudummekin suoraan Köyliöjärven jäälle!!

Kivi: Hyinen hauta odottaa, vetihiset luumme nakertavat! Juho Ruuneperistä tuleepi merenpohjan perämies!

Runeberg: Kyllä jää kestää. (potkii vauhtia)

Lönnrot: Maaliskuu on jo pitkällä!

Runeberg: KYLLÄ JÄÄ KESTÄÄ!

(Yhä vain kiihtyvää vauhtia rekikelkka hurjistaa mäkeä kunnes kohtaa hyppyrin ja lähtee lentoon, sitten se saavuttaa äänen, valon ja lopulta parakosmisen nopeuden ja ennen järven jäähän osumistaan se katoaa rinnakkaisulottuvuuteen.)

(Jean Sibelius samoilee pienessä pierussa Hvitträskin välittömässä lähimaastossa, mistä hän löytää salaperäisen luolan.)

Sibelius: Voi vitjat! Symposiumi poikkitaiteellisten suurveljieni Saarisen, Geselliuksen ja Lindgrenin kera heidän taitelijatalossaan on vasta aluillaan, ja minä olen suhteellisen aamuvarhaisella happihyppelyllä. Löysin täältä tällaisen luolan, astutaanpa sisään! Mitäköhän nuo töherrykset seinällä ovat?

(Seinällä alkaa tanssia mystinen varjo, joka tuo Sibeliuksen oppineeseen mieleen oitis Platonin. Sibelius kääntyy salamannopeasti havaitakseen että hänen seurakseen luolaan on taaperrellut kumarainen partaukko.)

Ior Bock: Kuka se täällä itsekseen juttelee, spöörailee ja haastelee? Terve tuloa ja hyvää päivää, oi vieras, Hittavaisen luolaan; Hittavaisen, Odenin, Thorin, Ran, Frejn, Frejan, luolatontun, Tapion, Mielikin, ja vielä veen emosenkin puolesta ja nimeen.

Sibelius: Hoo! Mikä sinä olet miehiäsi?

Ior Bock: Minun nimeni on Ior Bock ja olen tämän luolan haltija jonka Hittavainen on asettanut. (istahtaa notkeasti risti-istuntaan ja viittoo Sibeliusta seurakseen)

Sibelius: Kiitoksia... minä olen Johan Sibelius. (omaksuu kuin huomaamattaan isäntänsä istuma-asennon) Eikö teillä ole lainkaan vaatteita?

Ior Bock: Eihän kesällä tarvita vaatteita. Täällä länsi-Odenmaalla kuljemme kaikki alkuperäisväestö nakuina, jokainen Aino ja Sampo kuin paratiisiajalla vaan, juu!

Sibelius: Tekö nämä olette maalanneet?

Ior Bock: Nuo kalliomaalauksetko? Voi ehei en minä, nuohan ovat yli 13 000 vuotta vanhoja.

Sibelius: Mitä pirua!

Ior Bock: Pirua täällä ei ole, mutta vesi on lähellä niin vesihiisi voi olla. Vesihiiden lisäksi voi tulla käymään tulihiisi, maahiisi tai ilmahiisi. Meidän ei tarvitse niin kauheasti varoa mutta naisien kyllä sillä hiidet ovat kovia ryöstelemään naisväkeä. Heidät viedään sitten hiidenkirnuun ja laitetaan raskaiksi. Jotkin naiset kyllä menevät ihan mielellään hiidenkirnuun eikä heitä siitä voi syyttää mutta sitten hiisimäisistä lapsista tulee usein sotilaita. Luolatonttu suojelee vesihiideltä joten tämä luola on turvallinen. Metsää varten ota silti tästä tällainen Lemmon kalu.

Sibelius: Ahaa... sanoitteko että tämä on Hittavaisen luola?

Ior Bock: Voi kyllä, Hittavainen on jänisten jumala. Valtava jänis. Hittavaiselle uhraaminen tuo hyvää metsästysonnea. Jänön elämä on lyhyt ja hyvä sen liha on syödä pois. Katsokaa, otetaan tällainen papana ja kastetaan se spermaan, joka on lypsetty Odenkuun aikaan... sitten se syödään ja odotellaan. Sitten pieni puhdasmielinen rukous Hittavaiselle ja eiköhän ala jänis astumaan ansaan!

Sibelius: Ovatko nuo Hittavaisen maalauksia?

Ior Bock: Ne ovat Hittavaiselle pyhitettyjä. Tämä on ikivanha uhripaikka. Luola on kuitenkin aika pieni, sillä jänisjumala on verrattuna isompiin aika pieni jumalainen. Minä olen koettanut etsiä Lemminkäisen luolaa, joka on valtava. Mutta tämä on kuin Odysseuksen harharetki. Tiesittekö että Odysseus oli suomalainen joka katosi Atlantiksen eli jääkauden myötä? Se oli Allt-land-is, kaikki maa oli jäätä! Apunani toisin kuin Odysseuksella valtavan luolan etsinnässä minulla on hänkin aika valtava mies, johon te ehkä haluaisitte tutustua?

Sibelius: (miettii äskeistä lauserakennetta) Mikäpä siinä...

(Bock ja Sibelius könyävät ulos luolasta. Bock viheltää kuuluvasti ja kohta lähellä alkaa metsä ryskyä ja esiin astuu seitsenmetrinen jättiläinen suupieliään pyyhkien.)

Daniel Cajanus: SYÖKÄÄ PERUNAA, KASVATTE SUURIKSI!

Bock: Joko on aika jatkaa matkaa, Daniel?

Cajanus: MIKÄPÄ SIINÄ. (nostaa Ior Bockin niskaansa joka sytyttää hamppupiipun alkaa ohjastaa Cajanusta kohti länttä. Sibelius sormeilee mietteliäänä Bockin lahjoittamaa lemmonkalua, miettii onko se lemmenkalu, ja palajaa Hvitträskiin kertomaan löydöstään ja kumoamaan ryypyn jos toisenkin. Iltapäivemmällä VAK lausuu salissa: Oi, aamun koi - heläjä lyyra! Oi mun päivieni pimeys. Terve, ukko ikiaikainen ja tuonilehdon emäntäinen! Odysseus Heran lyömä oon. Mutta Sibeliuksen mielessä kummittelee aamuinen tapaus.)

(On kaunis, leppoisa suven ehtoo, mutta säässä esiintyy paikallisia epävakauden kuuroja. Taivaanrannassa näkyvät mustat pilvet, pian ukkonen jo kaukaisuudessa jyrähtää. Kankahalla teutaroi enemmän tai vähemmän raivon vallassa valikoima Suomen suurmiehiä. Rähinäkännit on otettu.)

Aleksis Kivi(kiivennyt mäennyppylälle, uhoaa nyrkit pystyssä): Antaa tulla miestä ja väkeä, minä rökitän ja kaadan kaikki tantereeseen!

Juhani Aho: Ootahan sinä pylväspyhimys siellä, ootahan kun tulen ja syötän sinulle omat sanasi, annahan kun näytän mikä oikea suurmies on oiken miehiään. Saat totista sakinhivutusta niellä.

(Juhani Aho ryntää nyppylälle Aleksis Kiven kimppuun ja nämä painivat sekä toisiansa vihavoimin nyrkeillä takovat. Toisaalla Eino Leino hyppelehtii pinjan varjossa ja huitoo nyrkeillään ilmaa.)

Eino Leino: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää!

V.A. Koskenniemi: Voi mun päivieni pimeys ja iltojeni kolkkous, mikä sapelihampainen satyyri suutansa siel' repii. Haluut sä turpaan?

Leino: Ei taida olla susta antajaks, peräänny kun vielä voit!

Koskenniemi: Veltto vetelä lihas' tummuu tuoksinassa justiinsa!

Leino: Ans' kattoo, kuinka jätkän käy!

(Pinjan varjossa Leino ja Koskenniemi heittäytyvät vauhkoina toistensa kimppuun potkien ja repien. Keskellä taistelukenttää on hullunmylly purkautumassa.)

Jean Sibelius: Et sinä ole kirjoittanut kun haisevaa, älytöntä paskaa. En koskaan säveltäisi sinun räpellyksiäsi. Runebergille juon maljan milloin tahansa, mutta sinun maljaasi kusen vastakin.

Zacharias Topelius: Minun teoksiani arvostetaan vastakin, vaikkei herra säveltäjä niistä perustaisikaan. Kyllä minulle säveltäjät löytyy kuule hei. Arvostukseni on kiistämätön. Et sinä minun lauluihini osaisi kuitenkaan saavuttaa vaadittavaa korkeampaa tasoa, kun et niitä ymmärrä...

Sibelius: Minä olen tämän maan tuleva kansallissäveltäjä! Mikä sinä olet? Paska, pelkkä halveksittu ja kaikkien häpeämä hapan paskanrutjake, maton alle lakaistava inhottava paska!

Topelius: Laskeudu todellisuuteen, näpertelijä!(repii Sibeliuksen rusetin hajalle)

Sibelius: Ukko, kohta sattuu!(astuu ja polkee Topeliuksen jalalle. Topelius läimäyttää tätä kasvoihin. Sibelius lyö Topeliusta mahaan. Topelius hyökkää ja revauttaa puolinelsonin. Taistoon liittyvät Robert Kajanus, Wecksell, Eero Järnefelt, August Strindberg ja A.O. Freudenthal. Toisaalla kinastelevat J.L. Runeberg, J.V. Snellman ja Elias Lönnrot.)

J.V. Snellman: Suomen paras reva on Aino Sibeliuksella.

J.L. Runeberg: Yllättävän hakoteillä olet. Kyllä se paras reva on edelleen minun vaimollani, vaikka yöjalassa on ollutkin.

Elias Lönnrot: Itse asiassa revoista jaloin oli minun vaimollani, joka kuoli.

Snellman: Kaikki kunnia vaimosi mehukkaalle revalle, mutta nyt puhuttiin nykytilanteesta, sinä sentimentaalinen kaihomieli.

Runeberg: Kaihomieli, revakieli!

Lönnrot: Johan nyt sentään!

Snellman: No sinun vaimostasi, Runeberg, ei ole enää mitään iloa kunnon revan ystävälle.

Runeberg: No joo, olet oikeassa. Mutta sinun vaimostasi riittää varmasti iloa vielä eläkepäiville!

Snellman: Kröhöm. Entä Minna Canthin reva?

Lönnrot: Pietarista saa kyllä parasta revaa.

Runeberg: No älä nyt jumalauta! (läiskäisee Lönnrotia kasvoille.)

Snellman: On Eliaksellakin oikeus kehua revaa! (tönäisee Runebergiä. Tämä tönäisee takaisin. Lönnrot tönäisee Runebergiä. Tappelus on totinen tosiasia, pian nyrkit ja saappaat puhuvat. Puussa istuvat K.A. Tavaststjerna ja Matti Klinge päivitellen hävityksen sekamelskaa, esittäen hiljaisen toivomuksen että tulevaisuuden sukupolvet tästä vihdoin viisastuvat. Verinen aurinko laskee.)

(Ravintola Kaivohuoneen lattialla on oksennus-, kusi- ynnä ripulilammikoita, joiden seassa lojuu siellä täällä suurmiesten ryvettyneitä ja krapulaisia ruhoja. On vasta toukokuun kolmas päivä, joten suurmiesten vappukrapula on alkanut tavattoman aikaisin. Toisaalta vapun juomingit aloitettiin tänä vuonna jo maaliskuussa. Suurmiehet alkavat hiljalleen havahtua todellisuuteen.)

Topelius: Ah, mun päätäin särkee.
Leino: Mitä vittua, mitä vittua, mitä vitun vittua!
Koskenniemi: Ole hiljaa, senkin peräsuolen pohjukan kuivettunut jämäpaska!
Leino: Ah, ma runouden herttua oon!
Sibelius: Olen revahtanut runoilija.
Leino: Säveltäjä.
Sibelius: Kovettunut, kuivettunut jämäpaska. Suussani muuten maistuu eläimen jätös.
Leino: Jäniksen?
Sibelius: Kyseessä on villipeura.
Leino: Hmm... muistan hämärästi...
Kivi: Totisesti muistat! Kävimme Hämeen metsissä ampumassa peuran, pari jänistäkin nappasimme!
Sibelius: Siinä selitys!
Kivi: Kyllä.
Koskenniemi: Tukkikaa jo suunne, oi mun päivieni pimeys!
Topelius: Koen velvollisuudekseni yhtyä Veikk'anteriin. Päässäni näet tykkein jyske on taukoamaton.
Leino: Kyllä tässä itse kunkin päässä jymähtelee.
Sibelius: Yhdyn edelliseen.
Kivi: Mutta toverit hyvät! Missä ovat Juhot Runeberg ja Snellman, entä kansanparantaja Lönnrot?

(Seuraavassa jaksossa: Juho Runeberg, Juho Snellman ja Elias Lönnrot.)

(Suomen kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Pääsiäisestä on jo selvitty... Vain tänä vuonna, ainoastaan vapun kunniaksi, ovat meidän kaikkien tuntemamme suurmiehet, vanhat ystävät sekä myös toisilleen rakkaat vihamiehet Jean Sibelius ja Eino Leino päättäneet yhdistää voimansa. Lennokkaasti improvisoiden he toteuttavat sävelrunoutta; Sibbe polkee ja pimputtaa flyygeliä minimalistisesti ja Leino resitoi ja laulaa tunnetuimpia teoksiaan: Elegiaa ja Nocturnea. Pim-pom pim-pom pim-pom... moukkupikarit pomppivat flyygelin päällä ja Leino keinuu musiikin tahdissa pullo kädessä tukka hulmuten. Hoplaa! Yleisö taputtaa ja nauraa.)

Eino Leino: Hyvää pyhän Valpurin päivää mina damer och herrar! No niin, herkistykäämme. (...) Ruislinnun laulu korvissani...

Jean Sibelius: (soittaa pianoa, heittää väliin) Ruisviinan maku huulillani! Hähähä! (Yleisö taputtaa ja nauraa.)

Leino: tähkäpäiden päällä täysi kuu;

Sibelius: Viinapäiden onneks' kostuu suu! (Yleisö taputtaa ja nauraa.)

Leino: ...hiljaa siellä, ei tämä ole mikään kabaree-esitys eikä varsinkaan villin lännen saluuna!

Sibelius: Kuka täällä kappaletta vie? Älä lausu noin yllättäviä, vaikea kompata.

Leino: Äh. Kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

Sibelius: Kaunista, kaunista. (tyhjentää yhden pikareista soiton keskeytymättä. Leinokin ottaa hörpyn)

Leino: En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Miksi metsän tummuus sävelehen? Kosk' on mustaa murhe ylpeäin. Miksi juovat päivän laskenehen? Koska monta nuorta unta näin.
Miksi etäisien vuorten siinto? Koska sinne on silmäin kiinto. Miksi vanamoiden valjut lemut? Koska päättyneet on päivän kemut.

Sibelius: Kunnon rymy-orgioiden jälkeen haisee paska vaikka olisi Gallian maalla! Minä tiedän sen vanhastansa. (Humalainen yleisö taputtaa ja nauraa)

Leino: Miksi varjot virran veen? Kosk' on mieli mulla siimekseen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

Sibelius: Ja siinä tuvassa poljetaan piikaa, avataan immen saloja! (Sibelius tyhjentää yhden pikareista soiton keskeytymättä. Yleisö taputtaa ja nauraa humalaisesti. Leinokin ottaa sadatellen hörpyn. Sibelius vaihtaa soitannon tunnelman melankoliseksi)

Leino: Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta. Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta. Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini; riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Sibelius: (liikuttuneena) Buhuhuu! (kumoaa pikarin ja itkee koskettimilleen soiton kuitenkaan taukoamatta. Yleisö taputtaa ja nauraa humalaisena)

Leino: No voi saatana... ryhdistäydy, Sibbe! Ole mies!

Sibelius: Mies! (tokistautuu) MIES!

Leino: Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät. Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.Notkosta nousin. Taasko on painua tieni? Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni. Tiedän ma: rauha on mullassa suotu. Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu, pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu, jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu. Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.

Sibelius: Hehe, viina on kallista Suomessa vai mitä mina damer och herrar! (Yleisö taputtaa ja nauraa umpihumalassa.)

Leino: Helvetin enkelit! (juo moukkupullonsa tyhjäksi kertahuikalla seisonta-aplodien saattelemana)

Sibelius(laulaa humalaisena): Viini virtas vaan - viini virtas vaaaan!

Leino: Kaiggeni andoin, hetken ma heilua jakshoin... haavehen kullit mun mieleni murheella maksakirrooshi.. Uupunut olen, ah, punajuurihin shaakka! Liikako lienee pantukin paatinen paakka? Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?

Sibelius: Ei seisho enää.

Leino: Voittoni tyhjä, työn tulosh tuntoni soima. Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat, katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?

Sibelius: Ämmä saatiin shänkyyn mutta turha oli dyö.

Leino: Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen? Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Sibelius: Jähmettyishikin!

Leino: Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan. Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan. Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Sibelius(laulaa rehvakkaasti humalaisena): Viini virtas vaan - viini virtas vaaaan!

(Nuori Vesa-Matti Loiri loikkaa lavalle viinipullot käsissään. Yleisö taputtaa ja nauraa.)

Vesa-Matti Loiri: Hyvää vappua kaikille! Viini virtaa vaan!

Leino: Hoplaa!

Loiri: (tekee spagaatin) Eikä tässä vielä kaikki!

(Nuori jänispukuinen M.A. Numminen ja kissa-asuinen Otto Wille Kuusinen laskeutuvat lavalle kettingistä roikkuen olutpullo, shampanjapullo, simapullo ja vielä kossupullo käsissänsä. Yleisö taputtaa ja nauraa. )

Sibelius: Mitä pahuksen halvattua? (kumoaa pikarin)

M.A. Numminen: Mestarit areenalla! Vappumarssimme alkakoon!

Otto Wille Kuusinen: Puhuttiinko täällä katkotuista kahleista? Tässä on kettinkiä - ja juuri nytkin pieni Suomen kansa katkoo kahleitansa, sillä kärsimysten malja se jo kukkorillaan on.

Sibelius: Tänään ei taidetakaan esittää jääkärimarssia?

Leino: Jokaiselle juhlansa. Nyt maljat pohjaan, kaikki veikkoset!

Numminen: Kaikille kerubeille riittää jumalten mettä. Aarteeni, juokaamme likööri! Vielä kun olisi tippaleipää.

Kuusinen: Antaa palaa, Sibbe! Nyt vedetään Internationaali!

Leino, Loiri, Sibelius Kuusinen ja Numminen: Työn orjat, sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus. Pohja vanhan järjestyksen horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma, ja valta meidän silloin on! Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään. Työmiehet, kyntäjät ja kaikki työkansa joukko nälkäinen! Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkoitamme, ja päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään.

(Suomen kansallisteatterissa kansanjuhlat yltyvät sekasorroksi, lähes mellakaksi ja vallankumoukseksi ja niin kaikki on kuten pitää. Kevät on saapunut - riemuisaa vappua kaikille!)

(Sekalainen seurue saapuu metsäaukiolle tanssiaskelin.)

Sofia Oksala: Nykyään minä olen poika, ja pojaksi minä itseni tunnenkin. Tämä kuusen oksa ajaa falloksen asian koska tahansa.

Topelius: Ei siinä pihkaisuus haittaa - nyt on pillusi kuin Retsina-viiniä, jota kulauttelen ilomielin.

Sofia Oksala: Ei minulla ole pillua! Etkö ymmärrä? Aiheutat minulle syömishäiriöitä suoraan sanottuna törkeällä tulkinnallasi.

Topelius: Etpä pannut vastaan, kun sinua otin! Se veikin terän nautinnostani suoraan sanoen. Ihme vosu olet. Sitä paitsi sinulla oli minihame ja olet meikattu.

Sofia Oksala: Ah, en voi olla polvistumatta ikiaikaisen perinteen edessä. (polvistuu)

(Paikalle saapuvat J.L. Runeberg ja tatuoitu maorisoturi kaislahameessaan. Runeberg pitää häntä kahleissa, kädessänsä on orjapiiskurin ruoska.)

J.L. Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Täälläkö ne orgiat jyskävät? Terve vaan koko katraalle! Kas, sehän on keväthuoramme. Heti ensimmäiseksi tänne se! (nappaa Sofia Oksalalta Runeberg-palkinnon.) Huono vitsi koko juttu. Pthyi! Mitäs pidät tästä uhkeasta neekeristäni, Sofia?

Iago: Päivää. Nimeni on Iago. Minä olin Venetsian palveluksessa mutta Runeberg teki minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. En tahdo eunukiksi.

Sofia Oksala: Monikansallinen identiteetti antaa Iagolle samat ihmisoikeudet kuin meillekin. Jättäisit vain sinäkin myös sukupuolen rajoitukset, kuten minä.

J.L Runeberg: Että samat ihmisoikeudet kuin meilläkin, niinkö?

Sofia Oksala: Totta kai. Me emme voi antaa itsellemme valtaa hyväksyä tai olla hyväksymättä Islam. Voit viedä minulta palkintosi, mutta kaikilla on samat ihmisoikeudet.

J.L. Runeberg: No siinä tapauksessa! Puskii, Iago!

Iago: Oh boy, oh boy, oh boy!

Sofia Oksala: Kääk!

Runeberg: Minä annoin hänelle sen nimen, Iago. Eikö sovikin hyvin?

Eino Leino: Totisesti!

(Iago hyökkää Sofia Oksalan kimppuun ja raiskaa tämän peräaukon. Lopuksi hän silpoo tämän alapään keihäällään toteuttaen ikiaikaista traditiota ja ulvoo voittoaan kuin susi.)

Aleksis Kivi: Kuinka äkäpussi kesytetään. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Eino Leino: Mistä sinäkin siihen ilmestyit? Paljon melua tyhjästä sanon minä.

Aleksis Kivi: Turhaa lemmen touhua! (tönäisee Leinoa leikkisästi kylkeen kyynärpäällään)

Eino Leino: Miten haluatte! Heikkous, nimesi on nainen.

Sofia Oksala: Heretkää jo! Kovin nöyryyttävää. Hmm... mutta sehän kuuluu kulttuuriin. Tuen monikulttuurisuutta. Kuka minä olen tuomitsemaan? Perun protestini.

J.L. Runeberg: Kaikki me nöyrrymme kaikkivaltiaan edessä!

Iago: Nyt maistuisi grillattu kana ja vesimelooni.

J.L. Runeberg: (huitaisee Iagoa ruoskallaan) Tanssi ja laula meille!

(Iago tanssii ja laulaa suurmiesten taputtaessa tahtia ja Sofia Oksalan vuotaessa hiljalleen kuiviin.)

Sofia Oksala: Minä olen suuri kirjailia tässä maassa. Ilotalossa myyn rustauksiani.
Snellman: Sinä olet aurinko, kansakunnan toivo, joka loistaa pimeyden varjon maahan. Sinä valaiset meidät. (Riisuu housut) Katso tätä, sinä halpa vosu, tämä letku on 25 metriä.
Sofia Oksala: Olen nähnyt valon, se on sinun housuissasi. Se on 25-metrinen valokäärme. Kiedo se kaulaani kuin puuhka, oi sinä miehistä mahtavin!
Snellman: Teen tahtosi mukaa, neiti hyvä, ja kiedon rakkauden puuhkan kaulasi ympärille koristamaan kukkeinta nuoruuttasi.
Sofia Oksala: (Sytyttää röökin) Tee se, suuri miehenkuvatus, olet pyhä, jylhä, turpea suomalainen mies, et mikään Viron kolli. Sinä olet Jumalan armo maan päällä ihmishahmoisena. Kepeä Jumala, se sinä olet.
Snellman: (Tunkee kyrpänsä Sofian suuhun) Kas näin minä pyhitän sinut isänmaalle. Ole armahdettu, oi pyhä Jumaltara, Aurinkotar, sinua kansat mainitsevat autuaaksi.
Sofia Oksala: Mmmpph mums nam nam. Mainota, maniota.
(Eino Leino pyyhältää paikalle kuin tuulispää.)
Leino: Runo laukkaavi ratsuni oiva, vielä se on hädäpäivänä voiva pelastaa meistä joka ikisen, niin minäkin kerran Hengestä sikisen.
Snellman: Hei Eikka, annan tässä kyrpähoitoa Sofia Oksalalle, maailman ruhtinattarelle.
Leino: No niinpä näkyy olevan, ystävä hyvä, toveri vanhoilta ajoilta ja miksei nuoriltakin, he, olethan sinä poikarakkaudenkin tuttava.
Snellman: Nooh! (Huitaisee kädellään vaatimattomasti.) Vähän kreikkalaista lempeä pitää aina olla.
Leino: Pitää paikkansa, ja siksi minä toinkin ystävän mukana. Sinä tunnetkin hänet. (Vislaa ja pusikosta nousee alaston Topelius.)
Topelius: Mitä vittua.
Leino: Tässä on poika makuusi.
Snellman: Oho oho! (Vetäisee kyrpänsä ulos Sofian suusta ja tunkee sen yhtä aikaa tämän emättimeen ja perseeseen.) Jo passaa!
Topelius: Mutta minähän se poikamies olen!
Leino: Siis mikä?
Topelius: Kreikkalainen poikamies, pederasti!
Leino: Niin.
Snellman: No, hommataan sitten Toppelle poika! (Repii Sofialta rinnat pois ja tunkee kuusen oksan tämän vaginaan sojottamaan.) Kas tässä, ehta poika.
Sofia Oksala: Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, ei biologinen fakta. Olen tätä mieltä, koska olen feministi.
Snellman: Tottapa puhut, ystävä hyvä, ja nyt, Toppe, käy kiinni!
(Topelius raiskaa Sofian.)
Topelius: Nimeso on Sofia, viisaus, ja nyt sinussa itää minun siemeneni. Pyhän lupauksen siemen.
Sofia Oksala: Tämä siemen tulee itämään. On kevät ja kevätkylvön aika. Minä ole se keväthuora, jota tämä maa on vartonut ikuisuuden. On aika, on aika!
(Seurue katoa metsään tanssiaskelin.)

(Salaisessa Suomen sisäkehdossa, Järnefeltien kartanossa ollaan valmistauduttu uuden vuoden viettoon. Järnefeltejä on niin jumalattomasti, että onhan jo kumma! Järnefeltien klaani on tutinoissansa konsanansa.)

August Aleksander Järnefelt: Johan nyt kautta partani juhlitaan, että tukka lähtee, totisesti on sellainen tutina konsanansa, että tästä uudesta vuodesta tulee suur, suur ja mahtava!
Arvid Järnefelt: Jo mutta! Tuki turpas sinä käymälästä aamiaisesi rappiollisesti sekä häpeällisesti hakenut paskafiili, nimenomaan on niin ettei tästä maasta tule mitään, jos ei hurmeisista sydämistämme löydy ihanaista taivasvaltaa joka kuolemaan asti sykkii, kuule, näin se sykkii: Isänmaa, isänmaa...
Kasper Järnefelt: Mikä sinäkin luulet olevasi, senkin kusella läträävä fennofiili! Annahan, kun näytän miten Järnefeltin suvussa ukko sotketaan suohon, näet miten tämäkin katajainen sukuhaara on voimakkaana alati...
August Aleksander: Olehan alallasi, juippi - ja juoppo! Meille on vieraita tulossa.
Ellen Järnefelt: Niin, olkaahan nyt miehet siivosti, herran jumala, jumal'avita, herra sentään siunatkoon...
Eero Järnefelt: Jo vaikene nainen! Niin, vaikene! Sillä minulla on tahto ja kyky kertoa, että tänä iltana vanhat kaunat unohdetaan. Eikä siinä vielä kaikki!
Ellen: Niin, mutta...
August Aleksander: HILJAA!
Eero: Kiitos. Turpa kiinni, nainen, sillä minulla on sellainen ilosanoma että itse Sakari Topelius tulee tänä iltana Järnefeltien kartanoon juhlistamaan uutta vuotta!
Didrik Keldunck: Mitä pahuksen halvattua? Järnefelt-suvun oltermannina kiellän sen!
August Aleksander: Mikä sinäkin luulet olevasi, eihän sinun nimesi ole edes Järnefelt!
Didrik: Ja luuletko, että se menoa haittaa! NOKIKEPPI, TÄRPÄTTIÄ!
Eugen Schauman: Kyllä, herra Järnefelt, tulee heti ilman muuta.
Didrik: No niin, huomaatko!
Eero: On kyllä Eugen-parka alennustilassa.
(Sakari Topelius saapuu Järnefeltien juhlasaliin eunukkien kannattalemana!)
Topelius: HÅ HÅ HÅÅ!
August Aleksander: Istu alas, arvoisa suurmestari, ja maista jutun juurta!
Eero: Maista totisesti, uhkea on tarinamme!
Ellen: Ottakaatten olutta ja sahtia ja voileipää!
Sakari Topelius: Nam, nam! En ole näin hienossa talossa ollut kuin Talvipalatsissa nuoruudessani - totisesti olen lähes häpeällisen etuoikeutettu ollessani tällaisessa yltäkylläisyydessä - suuri kiitos isännälle ja emännälle tässä Jumalan siunaamassa suvustossa, kautta Ainolan! Näin minä astun Järnefeltilaan, ja suuresti arvostan tätä etuoikeutta!
August Aleksander: (seitsemän riviä tolkutonta sanahelinää, ts. hevonpaskaa)
Sakari: Totisesti!
Aino Sibelius. Terve, Sakari!
Sakari: No mutta terve, Aino! Oletpas sinä kuohkea!
Aino: Ooh, hihihii!
Sakari: Eikös Jannea ole täällä ollenkaan?
Aino: Jean Sibelius on paraikaa Viennassa.
Sakari: Vai on se perkele Wienissä ryyppäämässä! HÅ HÅ HÅÅ!
Aino: Tuo nauru ei oikein pue teitä. Anteeksi... anteeksi tahdittomuuteni. Mutta... missä on Runeberg, sitä koko tätä sali haluaa tietää!
Sakari: No vittu, Porvoossa. Mitä luulisit, typerä ämmä?
Aino: ... yyh.
August Aleksander: Anteeksi että tuo tyhmä nainen pääsi avaamaan suutaan! Otahan ryyppy.
Sakari: Kiitos, aah!
(Kaikki valahtavat hiljalleen Järnefeltien pyöreän pöydän äärelle. Aino ja Elisabeth antavat miehille ryyppyjä. Sakari Topelius aloittaa kirjavan muistelon, tällaiseksi se muovautuu hänen lausuessaan kaunopuheisesti: ...vartiovuoren pimeässä yössä räiskyy suurmiehekkäitä hahmoja.)

Juhani Aho: NYT TEHDÄÄN SE, NYT TEHDÄÄN SE!
Lönnrot: Pidelkää lujasti sitä.
Koskenniemi: Tässä on ja pysyy!
Leino: Aijai lopettakaa. Ruislinnun laulu korvissani!
Snellman: Minä vedän siltä housut alas, kas noin!
Lönnrot: Hyvä. Asettakaa mahalleen.
Koskenniemi: Kas näin, no nyt on perse pystyssä, nyt on kaikki valmiina!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (tökkää ilotulitusraketin Leinon pyristelevään perseeseen.)
Snellman: Hyvältä näyttää. Onko sitä viinaa vielä?
Aleksis Kivi: Toki on, otahan tuosta.
Snellman: Skål!
Aleksis Kivi: Hyvää uutta vuotta!
Koskenniemi: Nyt tämä äpärä on asemissa.
Mannerheim: Hjienoa!
Leino: Apua!
Waltari: Ei hätää, minä pelastan tilanteen. (sytyttää ilotulitusraketin)
Runeberg: AMPU TULEE!
Minna Canth: Annahan, kun minä levitän revaani ensin!
Matti Klinge: Se ei sovi, risti koipesi.
Minna: No OK.
Runeberg: AMPU TULEE!
(Suuri loppuräjähdys.)

Topelius: Niin se meni se homma, ha ha haa! Kyllä silloin kelpasi, uskotteko!
Eero: Kyllä sinä nyt väritit sitä muisteloa, saamarin satusetä! Ei Minna Canth ollut silloin ilmoilla laisinkaan!
Topelius: Ja mitähän sinä siitä olevinaan tiedät, peevelin tuhraaja?
Aino: Antakaa Sakke-sedän olla!
Gustav Johan Järnefelt: Niin, sinähän lapsena olit hänen ilotyttönsä, senkin kirottu lutka?
Aino: No hitto, kyllä tässä maassa näköjään Järnefeltejä riittää!
Olof Anders Järnefelt: Totisesti!
Aino: Kuka sinäkin olet?!
Olof Anders: Minä olen tietenkin Jämtlandin jalkaväkirykmentin luutnantti.
Topelius: Voi vittu! Jatkuu huomenna! (vetää esiriipun kiinni.)
(Eino Leino ja J.H. Erkko saapuvat paikalle vetäen esiriipun auki.)

Eino Leino: Uupunut olen -ah, sydänjuuria myöten! (kantaa Erkkoa sylissään)

J.H. Erkko: Niin minäkin.

Topelius: Mitkäs kaskinauriit ne sieltä tulevat?

Leino: Kaskisavuun totuus verhoutuu! Annahan Aino ryyppyä.

Aino: Annanhan minä runomiehelle virkistävää viiniä, kas näin, olen sentään hieno nainen!
Sibelius: No johan nyt on.

Leino: Totisesti minä mieluusti maiskuttelen viinisi, oi jalo pohjan akka harvahammas!

Sibelius: Se on talon hienointa portviiniä!

Leino: Aah!

J.H. Erkko: Enkö minä saa mitään?

Aino: Kuka sinäkin luulet olevasi?

Leino: Ei sinusta ole suurmieheksi, Erkko.

Erkko: No, kyllä tässä maassa Järnefeltejä riittää.

Arvid Järnefelt: Ja tulee aina riittämäänkin!

Sibelius: Ja jälleen tulee sentään uus vuos tähänkin maahan.

Leino: Kunnia heille, jotka sille perustan loivat!

Erkko: Suomen kansan urhokkaille suurmiehille!

Sibelius: Ja heitä palvelleille Järnefelteille!

Eero Järnefelt: Kiittäkäämme kaikkivaltiasta Jumalaa ja merimieslähetystä!

Arvid Järnefelt: Kiittäkäämme sallimusta ja kykeneviä miehiä!

Ellen Järnefelt: Kiittäkäämme Suomen kansan urheita naisia!

Leino: Eikö kukaan saa tässä nyt viimeistä sanaa?

Didrik Keldunck: PRÖÖÖÖÖT!

(Hartaissa tunnelmissa alkaa taas uus vuos kun könninkello lyö aikanaan kahtatoista ja laulu ja revontulet soivat.)

(Jouluaatto Ainolassa. Suuressa ruokailusalissa Aino kattaa pöytää. Sibelius istuu nurkassa pianon takana.)
Aino: (Laulaa.) Maa-aa on niin kaa-uu-niis, kirkas Luojan taa-ii-vaas!
Sibelius: Ole nyt jumalauta hiljaa, kun minä luon suurta taidetta isänmaan ja ihmiskunnan onneksi!
Aino: Mutta nythän on joulu! Jättäisit sinäkin hetkeksi työsi ja hiljentyisit muistelemaan meidän Herramme armorikasta syntymää. Vieraatkin tulevat ihan kohta.
Sibelius: Mitä! Oletko sinä kutsunut vieraita?
Aino: Tottahan toki, aivan kuten viime vuonnakin, kaikki ovat tulossa!
Sibelius: Ei kai Runeberg?
Aino: Tietysti Runeberg on kutsuttu myös!
Sibelius: Saamme siis heittää hyvästit joulurauhalle!
Aino: Nooo, älähän nyt! Eikö sinulla ole joulumieltä!
Sibelius: Kyllä minulla joulumieltä riittää! Sävellänhän tässä parhaillani ikimuistoista joululaulua! Kuuntelepa tätä! (Alkaa pimputella pianoa.)
Aino: Sehän kuulostaa kauniilta!
Sibelius: Niin, sanoitus vain puuttuu!
Aino: Ehkä Runeberg voisi sepustaa jotain?
Sibelius: Sen äpärän tuhruilla ei minun sävelmääni raiskata!
(Ulko-ovelta alkaa kuulua humalaista mölinää.)
Aino: No niin! Sieltä ne nyt tulevat, eikä kinkkukaan ole vielä kypsä! Voi voi voi!!!
Sibelius: No koita nyt rauhoittua!
Aino: No EN!
Sibelius: Lähetä nyt silti joku avaamaan ovi!
Aino: Lakeija, käy päästämässä vieraat sisään!
Eugen Schauman: Kyllä rouva!
(Schauman menee. Hetken kuluttua Runeberg, Mannerheim, Kivi, Lönnrot ja Snellman tulevat saliin. Kaikki ovat umpituubassa.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! HYVÄÄ JOULUA TALOON! Saakos täällä vatsantäytettä!
Kivi: Ihana on kinkkuinen tuoksu, kylläpä vesi jo kielelle herahtaa vähemmästäkin.
Lönnrot: Kun minä olin lapsi, meillä syötiin jouluna pelkkää pettua.
Snellman: Perinteinen suomalais-kansallinen joulutunnelma on omiaan vahvistamaan pienen kansan identiteettiä maailman arvaamattomassa syöverissä. Siitä se Hegelkin aikanaan luennoi.
Mannerheim: Mite tje pjuhutte! Rjyyppyä mine tarvitsen!
Sibelius: Tervetuloa, tervetuloa! Kohta on herkut ja viinat pöydässä. Käykää toki istumaan!
Runeberg: (Kaivaa taskumatteuksen esille.) On tässä omatkin viinat!
Sibelius: Aino, etkö sinä kutsunut Topeliusta ollenkaan?
Aino: Kutsuin minä Toppenkin.
Sibelius: Missä hän mahtaa viipyä...
(Ulko-ovelta alkaa kuulua taas humalaista mölinää.)
Sibelius: Kas, sieltä se Sakari taitaa jo tulla. Mutta Aino, oletko kutsunut vielä muitakin?
Aino: En ole, kutsuin vain tärkeimmät suurmiehet.
Sibelius: Kuulostaa kyllä siltä, että tuolla on iso lössi tulossa!
Aino: Niin totisesti kuulostaa. Lakeija, käy katsomassa mistä on kyse!
Eugen Schauman: Kyllä rouva!
(Schauman menee. Kohta saliin astelee joukko neekereitä, jotka heittelevät lattialle ruusun terälehtiä. Perässä tulee neljä neekeriä kannatellen kultaista valtaistuinta, jolla istuu humalainen Topelius yllään purppurainen viitta, päässään kultainen kruunu ja kädessään valtikka. Valtaistuimen ympärillä on joukko neekereitä heiluttelemassa palvunlehviä ja laulamassa: "Hoosianna, Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen!")
Sibelius: Mitä helvettiä! Sakari, mitä tämä nyt on olevinaan!
Topelius: Katso, Israel, kuninkaasi saapuu!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! On siinä meillä kuningas!
Snellman: Eikö tämä ole vähän mautonta!
Aino: Mikä häväistys!
(Topelius nousee valtaistuimelta ja hätistää neekerit pois.)
Topelius: Hyvää joulua!
Mannerheim: Kjapinoitsija! Mine olen tämän maan se oikea kungen!
Topelius:(Topelius lyö Mannerheimia valtikalla päähän.) Vaiti!
Sibelius: Sakari, Sakari, taidat olla selityksen velkaa.
Topelius: En minä mitään selittele. Mutta alahan pimputella sitä pianoa, niin saadaan vähän joulutunnelmaa tähänkin taloon.
Runeberg: Oiva aatos, panehan pimputellen, Sibbe!
Sibelius: (Huokaa syvään.) No, mikäs siinä, onhan nyt joulu, ja olenkin säveltänyt joululaulun. Kuunnelkaapa!
(Sibelius alkaa soittaa juuri säveltämäänsä laulua.)
Snellman: Koreata on, jo maar tästä saisi oikealla sanoituksella laulun, joka lujittaa isänmaan identiteettiä!
Topelius: Mutta kautta joulun Herran! Tämähän on kuin tehty sepustamaani runoon. No Sibbe, aloitahan alusta, minä koetan vähän laulella!
(Sibelius alkaa taas soittaa.)
Topelius: Ptruu, ptruu, vähemmän tempoa! Tämä on herkkä paikka!
(Sibelius soittaa hitaammin.)
Topelius: No niin! Kuunnelkaapa! (Alkaa laulaa.) En etsi valtaa, loistoa ...
Kivi: Nöyrä on kuninkaan mieli!
Topelius: ... en kaipaa kultaakaan!
Runeberg: Ihanhan tässä kyynikkokin liikuttuu! (Hörppää taskumatteuksesta aimo huikan.)
Topelius: Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Snellman: Kyllä siinä on joulun henki tiivistettynä!
Lönnrot: Eipä ollut tällaista minun lapsuuteni jouluissa, kun syötiin pelkkää pettua!
Topelius: Se joulun suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Mannerheim: (Itkee.) Kjaunista, niin kjaunista!
Topelius: Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!
(Jokainen silmä on kostunut, kun Topelius lopettaa laulunsa. Suurmiehet osoittavat auliisti suosiotaan ja taputtelevat Topeliusta selkään.)
Snellman: Hienoa, hienoa!
Kivi: Kiitos tästä kauneuden riemullisesta hetkestä.
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (Ryyppää taskumatteuksestaan.)
Lönnrot: Ihan toista kuin minun lapsuuteni jouluina, kun syötiin pelkkää pettua!
Mannerheim: (Ei saa sanaa suustaan nyyhkytykseltään.)
Sibelius: Taas kerran olemme luoneet isänmaalle suurta taidetta! Ehdotan maljaa itsellemme!
Topelius: Kannatan!
Sibelius: Aino! Tuohan se ponderipullo tänne!
Aino: Mikä ihmeen ponderipullo!
Sibelius: No se napanderi!
Aino: Ai se. No minäpä tuon. (Poistuu keittiöön ja palaa hetken kuluttua takaisin pullo mukanaan.) Tätä varmaan tarkoitat?
Sibelius: No sitä juuri. Katsokaas, ystävät, tässä on Ainolan omaa viiniäni. Itse olen rypäleetkin polkenut.
Topelius: Hyvältä kuulostaa.
Sibelius: (Kaataa kaikille.) Skål!
Topelius, Runeberg, Snellman, Kivi, Lönnrot, Mannerheim, Aino: SKÅL!
Aino: Ja nyt on pöytäkin katettu! Syömääääään!
(Suurmiehet istuvat notkuvaan pöytään. Joulukinkku ei ole kypsä: se elää vielä. Mutta suurmiehille maistuu raakakin liha. Kaikki iloitsevat ja riemuitsevat. On joulu!)

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!!

(Elias Lönnrot puuskuttaa rasittuneena ja hämillään.)

Snellman: Hei, sinä nakenpellejöns. Otahan tuosta edes minun housuni. (antaa Lönnrotille housunsa suurieleisesti)

Lönnrot: Sinäkö et tarvitse housuja?

Snellman: Ei, en minä tarvitse housuja. Ottaa nyt jalkaan!

Lönnrot: Kiitosta vaan sitten! (pukee Snellmanin housut yllensä)

Kivi: Mutta onhan nyt niin, että eihän tuo ollut ensinkään tarpeellista! Olisihan tässä vielä Eliaksen omatkin housut olleet - tuolla kivellä, vaatteet jätettiin sinne, näetkös?

Snellman: Vai niin, ymmärrän - tällä kertaa kävikin niin onnekkaasti! Sen parempi. (menee ja pukee päälleen Lönnrotin housut. Kivi tuo muut vaatteet Lönnrotille, joka pukee ylleen.)

Lönnrot: Mukavat housut sinulla.

Snellman: Paremmat kuin nämä sinun, totta vie. Olet sinäkin aika kettu, kuule!

Lönnrot: Itsehän sinä halusit housusi antaa. No niin, se siitä.

Kivi: Sujuuhan se näinkin...

Kustaa Vaasa: I hören nu mine finnar ehvad jag eder skall bjuda uppå, om I viljen följa till Stockeloms stad att jutarne med mig nedslå. Vi bedja Gud fader i himmelrik, så lärer väl bättre oss gå. Så låten oss alla i herrens Guds namn på vägen oss gifva nu snart, att frälsa vårt fädernesland från jutarnes grymma medfart...

Sibelius: Nyt jumalauta annat Lönnrot selityksen, keitä nuo kaksi ovat ja etenkin tuo kruunupäinen touhottaja joka alkoi huutamaan! Ai niin, ja tervetuloa kunniotettu Agricolan Miksu taasen...

Runeberg: Mikä puhemies sinäkin olet? (työntää Sibeliuksen sivuun) Kunnioitettuja olkaa kuolleet, kunniaksenne maljaa juomme, rauhaa muistollenne suomme... tämä mies on varmasti kuningas Fjalar, jonka runomieleni on taikavoimin loihtinut ilmieläväksi! Ole tervetullut kuningas paskaiseen maahamme, joka nöyrästi mutta ylpeästi teille jalouttaan tarjoaa ammennettavaksi... (röyh)

Snellman: Olisikohan noin? Minusta kuulosti että hän...

Waltari: Elämme historiallisia aikoja. Kenties tilanne vaatii niin paljon viisautta, että Agricola katsoi parhaaksi ottaa tovereita mukaan tarjoamaan näkökantoja.

Saarikoski: Aijaa, te muutkin siis näette nuo?

Lönnrot: Neuvoa ja apua cysymme viel cerran, sa uscomme ja toivomme tuoja! (tönäisee Agricolaa kylkeen)

Agricola: Mixi olette minun lisäxeni haudastansa nostattaneet myöscin Gustavi Wasan ja Olaus Petrin? Liecö reformationi taas cäsillä?

Lönnrot: Ahaa, tätä vähän pelkäsinkin...

Topelius: Kustaa Vaasa? No voi helvet-TI! Voi perrrrha-NA! (polkee jalkaa)

Lönnrot: Älä muuta haasta!

Leino: Topelius on käynyt vanhoilla päivillään kiivaaksi. Vai onkohan se se menetetty asema?

Kivi: Voi kauhia! Itse Vaasa-suvun päämies, Ruotsin isä? Onkohan hän kärmeissään kun minä kaistapäisenä lankesin nekrofilian ihanaan mutta iljettävään syntiin, toistuvasti leikittelin lihaani, ilolientä ruiskutin Per Brahen jo kauan sitten mädänneeseen raatoon? Nyt tuomion pasuunan hetkellä lihaa ja sielua raastaa, heikottaa!

Runeberg: Otahan tuosta vahviketta. Älä viitsi, nehän oli komeat sessiot!

Leino: Ajattele itse, saattaa se-ja-se tätä menoa tulla omassa persoonassaan ja viedä.

Saarikoski: On tässä viinanpiruja nähty ennenkin, vai mitä Aleksis!

Kivi: Totisesti, huh huh, paratkoon.

Waltari: Joutuvatkohan päämme vadille?

Runeberg: Minä kusen sille vadille!

Topelius: Agricola taitaa vaatia hiljaisuutta..

Agricola: Panemme täten todex, jotta tuota percelen pappia emme noin vaan herädele, vaan pidämme häntä taiwahassa. Itze voide tehä mit lystäile. Gustavi Wasallakaan ei teille ole cäyttöä. Kaxi suurmieztä lisäxi tulee suurtaiwaaseen. Tervex vaan!

(Mikael Agricola, Martti Luther, Kustaa Vaasa, Philipp Melanchthon ja Olaus Petri katoavat mystisen välähdyksen myötä.)

Lönnrot: Hmm... sen pituinen se.

Koskenniemi: Tulos plus miinus nolla?

Topelius: Kajanuksesta ja Wegeliuksesta ainakin tuli nyt suurmiehiä.

Sibelius: Tuoko muka suurmies!

Merikanto: Entä minä?

Topelius: No voi saatana, sinuthan me unohdimme.

Merikanto: Unohdin mainita erikseen.

Lönnrot: Enää en rupea pyllyilemään, Agricolakin oli jo ihan vituissaan.

(Paikalle saapuvat Nordenskiöld, Juhani Aho, Arvid Mörne, K.A. Tavaststjerna, Matti Klinge, TikTakin Emppu ja Panu Rajala.)

Nordenskiöld: Päivää, päivää! Kuulimme että täällä oli juhlat!

Topelius: Kukas teidät kutsui?

Nordenskiöld: No minä olin kyllä mukana alusta asti, mutta vähän eksyin. Siis sieltä Lapinlahdelta. Tai siis tulin meriteitse.

Arvid Mörne: Mika Waltari kutsui meidät.

Aleksis Kivi: Sinäkö modernistinen perkele nuo kutsuit?!

Waltari: No äh, pitihän pojatkin kutsua mukaan! Tai nuo muut, tuota viimeistä minä en kyllä kutsunut.

Panu Rajala: (lyö Waltaria tuttavallisesti selkään) Mitäs kollega! Mitäs mies! Minähän olen Matti Klingen avec.

Waltari: ... aikamoista menoa täällä...

Rajala: (kaappaa toisella kädellä Klingen kainaloonsa) Tässä meillä on kuule oppimestarillinen historioitsija kirjuroimaan se kaikki meno kirjoihin tuleville sukupolville!

Waltari: Hienoa. Oikein hyvä asia, se.

Klinge: Päivää. Sain tosiaan kutsun. Katsoin kunnia-asiakseni noudattaa sitä! (kiemurtelee irti Rajalan syleilystä ja kohentaa vaatteitaan)

Rajala: Se on kuule kova tekijä tuo! (osoittaa vielä Klingeä sormella)

Waltari: Epäilemättä!

Klinge: (mutisee itsekseen) Että pitääkin olla...

Runeberg: Mitäs nuori nainen täällä tekee?

Emppu: Haista sinä vittu!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

Merikanto: Saako tänne ämmiä tuoda? Jos tämän olisin tiennyt, olisin tuonut tänne Aino Acktén kajauttamaan parit voimatordöönit, olisinpa hyvinkin, niin!

Nordenskiöld: (puksauttaa Merikantoa mahaan omalla vatsallaan) Älähän jurmuta siinä. -Niin, nämä ovat todella mittavat kokoontumiset! Voiko enää pyhiinvaelluksesta puhua?

Mörne: Hirveästi väkeä, mutta näyttävät tekevän jo lähtöä.

Tavaststjerna: Sanoisin samaa.

Panu Rajala: No voi ahdistuksen syöveri, myöhässäkö olemme?

Waltari: Täällä alkaa kyllä olla juhlat jo ohi, mutta ei se mitään.

Waltari: Eikö mieluummin Fazerin kahvilaan?

Leino: Tai kenties Kämpiin?

Rajala: Tai Eliteen? (kähmii Emppua)

Klinge: Tai ravintola Kaisaniemeen?

Mannerheim: Ehjei misseen njimessä, me marssimme tännään Kaivohuone!

Runeberg: Siinäs kuulitte! HÅ HÅ HÅÅ!

(Kohti Kaivohuonetta käy voittamattoman legioonan tie.)

(Suurmiesseurue Lapinlahdesta lähestyy. Vanhastakirkosta kömpivät nyt ulos myös Martin Wegelius, Fredrik Pacius ja Robert Kajanus. Väinö Linna, murhamies Lalli ja C.L. Engel ovat rauhoittuneet odotuksen tunnelmiin.)

Robert Kajanus: Mikä infernaalinen kakofonia suomalaismielisiä laidunmaitani saastuttaa!

Martin Wegelius: Kertokaa mikä tässä on kyseessä, eihän täällä kuule edes omia preludejaan.

Fredrik Pacius: Ei kuule edes omaa tinnitustaan!

Väinö Linna: Päivää.

C.L. Engel: Tuolta näyttää tulevan iso liuta Suomen suurmiehiä.

Pacius: Ah! Suloisen Suomen maamme sankarmiehiä, pian jo tämä maa nousee kansakuntana muiden joukkoon, ja se tulee tapahtumaan historian ja kaikkien taiteen alojen kautta!

C.L. Engel: Paratkoon mitä paatosta, olet taas puhunut liikaa Kajanuksen kanssa. Oletko saksalainen enää laisinkaan?

Wegelius: Älä sinä sekaannu tähän, "Bob" Kajanus on totisesti parasta mitä tälle maalle on konsanaan tapahtunut säveltaiteessa!

Kajanus: Ettekö tunne jo aatteen nousevan, kun katsotte tuota saapuvaa sankkaa joukkoa? Tekisit sinäkin Engel suomalaisuustyötä, maassa maan tavalla, jotta jokaiselle tulisi omansa!

Linna: Totta puhut, Kajanus! Olisko tupakkia piippuuni?

Pacius: Otahan massistani.

Wegelius: Mutta katsokaas, kuka tuolta tulee!

Sibelius: Täällähän on tuttuja herroja! Päivää, päivää!

Kajanus: Sinäkin täällä, kautta Ainon!

Sibelius: Tekin täällä, kollegat!

Pacius: Vai kollegat oikein...

Wegelius: Saanko spördata mikä on herra Sibeliuksen syy saapua kirkkoon näin värikkään retkueen seurassa?

Sibelius: Vai retkue! Tämä on kansallismielinen adventtipyhiinvaellus, ja vakavammallakin pohjalla: tänne me tulemme anomaan harhautuneille suurmiehille synninpäästöä.

Wegelius: Vai niin. Ymmärrän. Eiköhän tuo järjesty!

Kajanus: Miehen puhetta!

Pacius: Otetaanko sille, ja jälleennäkemiselle? (kaivaa taskustaan moukkupullon)

Engel: Hetkinen nyt herrat musiikkimiehet, saanko puuttua puheeseen? Ei asia aivan noin yksinkertainen ole. Tuo pahainen talonpoikahan tuolla äsken löi hengiltä paikan pappismiehen!

Kajanus: No voi saatana...

Oskar Merikanto: Hei, minäkin olen täällä!

Wegelius: Hei! Onkos äpäriä tullut sitten viime näkemän?

Merikanto: Ei yhtäkään.

Wegelius: Paha juttu.

(Toisaalla Elias Lönnrot, Aleksis Kivi, Zacharias Topelius, Albert Edelfelt, Akseli Gallén-Kallela ja Mika Waltari ovat ottaneet asiakseen jututtaa em. talonpoikaa sekä Väinö Linnaa.)

Lönnrot: Ilmoja, ilmoja. Mitäs se talonmies näillä nurkilla?

Lalli: Circcohon läxin ja papin tapoin.

Waltari: Hurja!

Edelfelt: Niin, tuossahan se kuolleen miehen kalmainen jäännös on.

Kivi: Voi ennen niin uhkeaa pastoria, joukkonsa joviaalia johtajaa! Miksi moisen hirmuteon teit, Lalli?

Topelius: Onhan tuo nyt sentään hieman paksua tulla kirkkoon ja ensi töikseen tappaa pappi!

Lönnrot: Pahasti teit, Lalli!

Lalli: Yää!

Väinö Linna: Hän teki sen luokkataistelun vuoksi.

Waltari: Ettet vaan toisi tähän kuulumattomia elementtejä?

Linna: Pappi alisti hänen perhettään ja hallitsi rautaisella kouralla.

Edelfelt: Inhaa, papiston harhailua.

Lönnrot: Pappismieskö niin turjakkeisesti on valtaansa ja asemaansa kaltoin käyttänyt?

Linna: Totisesti on tämä mies saanut kasvattaa sen seitsemän sielunpaimenen äpärää talossaan.

Waltari: Vai niin. Minusta tämä muutta vallan kaiken.

Lalli: Armoa, te suurmiehet. Arca ja curja mies olen!

Kivi: Käy luonnolle, käy luonnolle tämä. Ei enempää tappo-oppia!

Waltari: Onhan tuo ukko avuttomassa hurskaudessaan osa meitä; nuo ovat kädet joilla maatamma rakennettiin aikana, jolloin ikirouta kahlitsi aivojamme!

Topelius: Mika puhuu historiallisten romaanien manttelinperijänäni oikein. Meidän on ymmärrettävä aikaa tulemalla osaksi sitä; ei se ole niinkään vaikeaa, meidän on vaan herätettävä osa omasta itsestämme.

Kivi: Täh?

Lönnrot: Käyköön tällä kertaa armo oikeudesta. Onhan tänään suuri päivä.

Kivi: Minä kannatan! Eihän se ollut edes rovasti.

Linna: Tässä maassa nyt on piispojakin pistetty kylmäksi. Entä maalarimiesten kanta?

Gallén-Kallela: Me emme ota kantaa vaan menemme vanhaankirkkoon maalaamaan freskoja.

Lönnrot: Ihanko totta?

Edelfelt: No totta kai totta on, olin minäkin tätä kirkkoa suunnitelemassa! Tulehan, Akseli!

Topelius: Eiköhän Lalli saa vapaana kuljeksia, mutta olehan kunnolla!

(Edelfelt ja Gallén-Kallela menevät vanhankirkon suojiin sisälle ryyppäämään. Lalli käy vaivihkaa kulman takana tappamassa myös diakonissan ja varastaa tältä arvohelyt. Toisaalla C.G.E. Mannerheim vaatii Eino Leinolta ryyppyä, Pentti Saarikosken jo saatua omansa.)

Mannerheim: Senken tuhnuinen fläski, keikille pjitee anta!

Eino Leino: Mitä mitä sanon minä, olenko kuullut väärin: eikös upseeriskerholle ole omat pippalot! Militäärismiehet saavat tällä kertaa kalppia omiin kemuihinsa. Eikös homma näin ole, Pena?

Pentti Saarikoski: Mitähän tuohonkin nyt sanoisi!

Leino: Otahan nyt, poika, kantaa! Kaikilleko pitää antaa?

Saarikoski: Minun ei tule valita asiaa; asian tulee valita minut.

Leino: Ah, onhan tuossa tiettyä lennokkuutta ja loogillisuuttakin...

Mannerheim: VEENEE! (huitoo sapelillaan)

Saarikoski: Älähän kiusaa miestä enää.

Leino: Olkoon, otahan tuosta!

Wecksell: Yhteisymmärrys ja hyvä mieli!

Mannerheim: (ryyps) Hyvä. HJÅMÅÅ! Eikun huomio - Topelius!

Topelius: Mikäs nyt on hätänä, Mannerheim?

Mannerheim: Mjikeen ei ole hätä, vaan koska sinähän tjunnetusti tykkeet lapsosista, niin mine täten ilmoitan, että aiko huomenna perustaa Helsinki Mannerheimin lastensuojelukaarti.

Topelius: Mutta - ihanko totta! Sehän on ihanaa! Viattomat karitsat kaikki yhteiseen syliin.

(Mika Waltari siirtyy tänne.)

Waltari: Tässä maassa on vain yksi nuori runoilija ja se olen minä!

Leino: Mitä sinä täällä teet? Peremmälle, peremmälle, äpäriähän tässä kaikki ollaan.

Waltari: Ei taida olla muita runoilijoita kuin minä, vai mitä pojat!

Saarikoski: Ei sinua oikein runoilijaksi kyllä saa, vaikkakin lyyrillinen tyyliltäsi niin aivan selvästi prosaisti silti olet.

Waltari: Mitä sinäkin luulet tietäväsi? Haluatko kirjailijaksi?

Leino: Haluatko turpaan?

Waltari: Puolustatko sinäkin tuota suu vaahdossa! No hyvä on, hyvä on - tämä meni jotenkin väärin päin - en minä riitaa halua haastaa.

Saarikoski: En minäkään! Otetaanpa sille!

Waltari: Otetaan!

Saarikoski: Ja siunatkoon Olympos aviottomia lapsiamme.

Wecksell: Niin, ja onhan jäsen Waltarikin kirjoittanut peräti draamaa. En minä näe hänen tapauksessaan lokerointia lainkaan tarpeellisena.

Saarikoski: Näkemys tuokin.

Mannerheim: Otetaan mjyös sille! Prost!

Leino: Eikö kukaan halua turpaan?

Waltari: Mikä soturi sinustakin on tullut?

Leino: Heh-heh, sanopas se! Eiköhän täytetä taas lasit!

Saarikoski: Lasisi on jo täynnä.

Leino: (ryyps) Anteeksi, mitä sanoit?

Saarikoski: Otahan tästä!

Wecksell: Kuinka on muuten mahdollista, ettei täällä ole yhtäkään Järnefeltiä?

Leino: Siinäpä muuten hyvä kysymys, enpä tullut edes ajatelleeksi.

Waltari: Hei, mitäköhän tuolla tapahtuu?

Leino: Näyttää siltä että Lönnrot ja Kivi aikovat pitää puheen! Topelius on siellä myös.

Lönnrot: ONKO TÄÄLLÄ PAPPIA?!

(Hiljaisuus.)

Kivi: EI OLE!

Topelius: Kuulkaa täten minua, ylisuurmiestä! He he. Meiltä on pappi julmasti riistetty, eikä toista ole lähettyvillä. Kuitenkin on suurmiehillemme saatava synninpäästö ja siunaus että he voisivat palata rakentamaan kansallista identiteettiämme ja jotta pääsisimme kiiruusti jatkoille.

Kivi: AAMEN!

Topelius: Täten siis pyydämme kaikki veli Lönnrotia vielä kerran ottamaan yhteyttä Agricolaan jotta saisimme papin herätettyä.

Lönnrot: Suostuttava on.

Topelius: Hyvä. Lisäksi - jos Luoja suo - korotamme veljet Kajanuksen ja Wegeliuksen suurmiesasemaan ja julistamme suur-Suomen itsenäiseksi valtioksi!

Leino: Hei, minulla on vastalause ja kysymys! Topelius, mitäköhän sinäkin tekisit, jos Snellman ja Runeberg saisivat osviittaa ns. ylisuurmieheydestäsi?

Topelius: Tukkikaa tuon äpärän suu!

Leino: Niin, niin he juuri -HMPH!

(Lönnrot riisutaan ja voidellaan. Ihollensa maalaa humalainen Edelfelt koukeroita ja Kajanus syöttää sieniä. Lönnrot alkaa tanssia shamaanin tanssia.)

(Väinö Linna on sunnuntaikävelyllä Ruoholahdessa. Hän on matkalla kirkkoon. Maantieojissa tuhisee krapulaisia juoppoja.)

Väinö Linna: Väsyneet miehet nukkuvat. Hyväntahtoinen aurinko katselee heitä. Se ei missään tapauksessa ole heille vihainen. Kenties tuntee jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia. Ollapa kotona Tampereella silti. Kas, mikä lie maajussi se sieltä vastaan tulee hoiperrellen? Kirves on vyöllään ja tuima on ilmeensä.

Talonpoika Lalli: Vat, ventta-holl!

Linna: Päiviä isäntä, päiviä! Kirkkoonko menossa, vaiko Hietaniemen hautausmaalle?

Lalli: Cyl circcohon haluun. Onhan At-ventti!

Linna: Adventtikirkkoon minäkin. Tätä tietä, hyvä mies - en ole minäkään vanhassakirkossa käynyt, mutta Frans Emil Sillanpää neuvoi minulle tien. Kelpo mies, mutta ei hän kirjoittaa osaa.

Lalli: En oza määcään mut cyl aura cyntää!

Linna: Minä olen tämän maan tuleva kansalliskirjailija. Piirteeni ikuistetaan kahdenkymmenen markan seteliin.

Lalli: Minä olen tulewan cansakunnan wierasvallalta buolustaja. Möö-öö!

Linna: Oivaa, oivaa, kerta kaikkiaan. Niin, kyllähän teille vanhakirkko siis kelpaa?

Lalli: Celba, jos herral celba tämä. Otetahan zill... (tarjoaa taskumatteusta)

Linna: Mikäpä siinä, onhan nyt pyhä täällä pohjantähden alla!

(Matka kuluu rattoisasti ryypäten ja jutustellen. Vanhankirkon pihalla Väinö Linnaa odottaa itse Carl Ludvig Engel.)

Carl Ludvig Engel: Sieltähän te jo tulittekin! Jaaha, päivää isäntä. Tässä on kirkko, se on minun kirkkoni! Kierretäänpä sitä vähän.

Linna: Onpa sillä kokoa ja näköä. Täytyy myöntää, että melkein yhtä hyvä kuin Alajärven kirkko. Oletpa tainnut kehittyä siitä kun teit sen hassun tähtitornin sinne Turun Vartiovuorelle. Alussa oli vain suo, kuokka ja Carl Ludvig Engel!

Engel: Myönnän, että tästä olen ylpeä. Huomatkaa empiirinen kyrpäkappeli. Kyllä siellä kelpaa kansaa valistaa tosi uskovaiseksi.

Lalli: Comea ja uhcea Herrain asumus. Waan cirwestäni en azehuoneeseen jätä.

(Lapinlahden suunnalta kuuluu kaameita rääkäisyjä.)

Linna: Mitäs tuo on?

Engel: Mitä meteliä teidän tulosuunnastanne oikein tulee. Soittokuntako teitä seuraa?

Linna: Ei tietääkseni.

Engel: Mekkala yltyy...

Linna: Tuo ei enää ole rauhan ajan ääntä!

Engel: Kauhea älämölö. Voiko mikään selvitä hengissä tuollaisesta metelistä?

Lalli: Perceleet owat tulossa!

(Pappi ryntää kirkosta ulos pihalle.)

Pappi: Mikä on hätänä, hätätilako on hälytettävä valloille? Soitanko hätäkelloja, ruttokellojako soitan pim pam pom? Demonitko hyökkäävät? Kertokaa hädän luonne!

Lalli: Jäh jäh jäh... nymää humauthan cirwexellä. (äkkiarvaamatta Lalli vapauttaa kirveensä, heilauttaa komeassa kaaressa ja halkaisee tottuneesti papin pään. Sitten hän rientää ryöstämään vainajalta vaatteita ja arvokaluja. Kaikenaikaa meteli lähestyy: kolinaa, huutoa ja hirveätä laulua.)

Linna: Jo miestä kylmenee...! Herkeä Lalli pakana siinä, meidän on puolustettava Suomea. Engel!

Engel: Kyllä herra alikersantti?

Linna: Konstruoikaa tuohon hiekkavallieste. Jos ehditte, niin jonkinlainen kastelli ja komentokorsu.

Engel: Kruunun ja tasavallan puolesta! Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus.

Linna: Minäpä käyn hakemassa konekiväärin kappelista. Lalli, vartioi asemia! Nahkurin orsilla tavataan.

Lalli: Jessöör. Mutta otahan tuosta. (pistää pullon kiertämään. Carl Ludvig Engel muuraa kuumeisesti hiekkasäkkivallia ja Linna pistää kk:n asemiin.)

Linna: Et sie saakeli petä Rokan Anttii! Kyllä jämpti on niin, perkele! Hyvältä näyttää, Lutu-Kalle.

Engel: Parhaani yritän, mutta missä se penteleen Alvar Aalto taas on kun funktionalismia tarvittaisiin?

Lalli: Nyt näcyy! (tähystää kaukoputkella) Percele, Hittavaisen cäpälä!

(Lapinlahden suunnasta lähestyy valikoima resuisia suurmiehiä. Osa on pakkopaidassa, osa sairaalavaatteissa, kaikki tuhdissa tuiterissa. Mika Waltari ja Pentti Saarikoski tuntuvat näkevän vuorotellen enkelejä ja demoneita. Wecksell polttaa isoa sikaria, Sibelius polttaa Weckselliä. Eino Leino kantaa selässään mielisairaalan tuhannen hehtolitran spriivarastoa. Nordenskiöld, Merikanto, Aleksis Kivi, Gallén-Kallela ja Paasikivi kantavat Zacharias Topeliusta kultatuolissa. Mies on nimittäin valittu huutoäänestyksellä[sieltä se karmea huuto kuului aluksi!] valtionjohtajaksi ja ylisuurmieheksi. Sibelius ja Mannerheim johtavat joukkoa kapelli- ja paraatimestarina; kansakuntamme kiviset jalat huutavat ja laulavat.)

Linna: Aijaa, katsos. He-he! Minä kun luulin että tässä tulisi vielä vakavat paikat!