Aleksis Kivi istahti mättäälle ja päästi perseestään aimo turauksen ehtaa ripulipaskaa, joka haisi ihan paskalta. Paikalla rynnisti Runeberg, joka nieli Aleksis Kiven paskat ahnaasti. Koska Runebergin suolisto oli vain noin metrin mittainen, tuli paska lähes samantien paskana ulos Runebergin perseestä. Onneksi paikalle sattui parahiksi Snellman, joka nappasi lennosta suuhunsa Runebergin perseen ilmoille tuikauttamat ripulit. Nätisti valahti suoraan Snellmanin ruokatorveen joka ikinen ripulipisara.

(Kirjailijan välihuomautus: Olen todella sairas. Auttakaa minua pian!)

Mutta sittenpä paikalle osuivat sattumalta myös Mannerheim ja hänen uskollinen kirjanpitäjänsä Topelius. Heidät huomatessaan Snellman, ilosta puhkuen, ponkaisi hurjaan laukkaan. Hän pyyhälsi Mannerheimin ja Topeliuksen eteen, riisui housunsa ja turautti aimo paskat näiden kasvoille. Maiskis maiskis, sanoi siihen Mannerheim. Maiskista vaan, jatkoi Topelius.

(Älkää antako minun jatkaa enää!)

Kuin tyhjästä paikalle tulivat Waltari ja Eino Leino. He olivat keksineet ikiliikkujan: Waltari oli repinyt Eino Leinon peräsuolen ulos ja ommellun sen huuliinsa kiinni, niin että Eino Leinon paska tuli suoraan Waltarin suuhun. Vastaavasti Eino Leino oli repinyt Waltarin peräsuolen ulos ja ommellut sen huuliinsa kiinni. Näin paska kiersi näiden kahden suurmiehen välillä iankaikkisesti. Aamen.