(Aleksis Kivi ja J.V. Snellman kuljeskelevat elokuussa Kuopion katuja toisiinsa nojaten ja jutustellen, tuon tuostakin moukkupullojaan kallistellen.)

Snellman: On se vain hienoa, että sinä Stenvall päätit sitten tulla juhlistamaan suurta päivääsi juuri tänne Kuopioon, pohjoisen Savon ahnaasti sykkivään sydämeen!

Kivi: Nooh, olihan sitä minulla tänne vähän muutakin pientä asiaa, ja mikäpä olisi parempi paikka kuin tämä kaunis kaupunki järviensä keskellä. Enkä ollut maisteri Snellmaniakaan aikoihin nähnyt.

Snellman: Maalaisten tuppukylä tämä on! Mutta eipä sillä, on tälläkin nykyään aatteidemme myötä jotain toivoa. Virittäkäämme laulu toivolle!

Kivi: Sinähän olet se toivo!

Snellman: Yritän olla osa sitä. Mitäs minä yksi rehtori, joka perustanut pari sanomalehteä... (ryystää Savon Wiinaa kursailematta)

Kivi: Voisimmeko mennä Kirkkotorille? Minulla on siellä pieni tapaaminen yhden mukavan vosun kanssa.

Snellman: Mutta eikös sinulla ole se syfilis?

Kivi: Ei se vielä pahassa vaiheessa ole! Kunnon veli Snellman tuskin nuorena poikanakaan on moista tullut poimineeksi, kuten oikein on.

Snellman: Totta kai minullakin on syfilis, ja vielä toisessa vaiheessa! Ei se tahtia haittaa.

(Kivi ja Snellman juovat toistensa pulloista naureskellen ja virittävät veisun: "On mulla kuppa ja tippuri hei, tippuri kirvelee, kuppapa ei! Toivoa ei meille lie päällä maan, mutt' toivokaamme silti ainiaan!")

Snellman: Vosulan puistoon, menkäämme oitis! Saatpa nähdä, että laitamme täst'edes sen nimeksi Vosulan puiston!

Kivi: Minäpä luulen, että siitä tulee Snellmanin puisto! Mutta menkäämme tosiaan.

(Snellman ja Kivi pyörivät vinhaa kieppiä keskellä Kirkkotoria tuon tuostakin moukkupullojaan tyhjentäen.)

Snellman: Puita, puita, minä istutan tänne puita kuin Brysseliin! Mutta mikäpä se tuolta tulee?

(Kiven ja Snellmanin piiriin lyllertää vauvamahainen Jenni Vartiainen. Snellman lähestyy häntä rohkeasti)

Snellman: Uljas neito, sallikaa että sovitan teille serenadin?

Jenni Vartiainen: Jopas jotain...

Snellman: Katsokaas, minulla on povitaskussani tällainen iso hunajapurnukka. (avaa purnukan, PLOP)

Kivi: Mistäs tuon sait? Kamasaksalta vaiko laukkuryssältä vaiko savon jäkärältä?

Snellman: Katsokaas nyt kun upotan vehjakseni tähän purnukkaan. (PLOP) Aah, tekee gutaa! Älkää hämmästykö, selitä teille: imen verenkiertooni hunajan kyrpäni kautta. Ja nyt, voisitteko te neiti ystävällisesti riisua kaikki vaatteenne?

(Jenni riisuu kuuliaisesti kaikki vaatteensa, seisoo leveähkössä haara-asennossa ja pitelee söpösti pömpöttävää vatsaansa. Snellman saa heti valtaisan erektion, joka räjäyttää purnukan tuhanneksi sirpaleiksi.)

Jenni: Jösses!

Kivi: Se oli temppu!

Snellman: Haluaisitteko kaksoset, minusta kun näyttää että olisitte sen arvoinen.

Jenni: Jo vallan tahtoisin. Toden sanoakseni tämä raskausaika on saattanut minut vallan kiimaiseksi, ja useimmat ihmiset tuntuvat halveksivan himoani ja pitävät sitä saastaisena tänä heidän mielestään epälihallisena aikana. Te taas olette todellisia suurmiehiä. (asettuu ruohikolle makaamaan. Snellman astuu hänet suuren kiihkon saattelemana)

Kivi: Jo on mekkalaa. Minäpä pidän vahtia, etteivät santarmit, kasakat ja miliisi tule. (ottaa moukkua)

Snellman: No niin Aleksis, valmista tuli ja taisikin tulla kolmoset saman tien! (taputtelee Jennin vatsaa)

Kivi: Minä tahdon kiittää sinua henkilökohtaisesti, Johan Vilhelm!

Snellman: Mistäs hyvästä sinä minua nyt noin kiittelet?

Kivi: Niin, ei tainnut tässä tohinassa tulla vielä selväksi että tämä Jennihän se juur se kaunis vosu, jonka minä olen pannut paksuksi alkukeväästä! Ensimmäinen äpärä olkoon minun, kaks seuraavaa sinun.

Snellman: Jopas nyt sattui!

Jenni Vartiainen: Olen niin onnellinen... (makaa raiskattuna raukeana ruohikossa)