Mikael Agricola: Nyt owat ajat semmoixet, jotta cuurmiehix jällen covasti tarwitan. Pyywän apuja wanhemmalta collegiumilta.

(Agricola ratsastaa Kuusiston piispanlinnaan.)

Agricola: Awatcaa uxet, awatcaa uxet!!!

(Portti avataan laukkaavalle Mikael Agricolalle. Pihalla häntä jo vartoilee Maunu III Särkilahti)

Maunu Särkilahti: Ehdin jo edellesi, tulepas kanssani kellariin.

Agricola: Onco siäl piispanmunccia?

Särkilahti: Se saa odottaa!

(Agricola ja Särkilahti kulkevat kumarassa soihtujensa kanssa Kuusistonlinnan alapuolella.)

Särkilahti: Katsos, minä tiedän yhtä ja toista nekromantian jaloista salaopeista. Enhän sivumennen sanoen muuten itsekään enää olisi hengissä... kas niin, ensimmäisenä kohtaamme Elias Lönnrotin.

Elias Lönnrot: ÖMMÖÖÖ.

Agricola: Terwe, Elias! Ilon päiwä kauhistawa!

Lönnrot: MÖÖÖÖ.

Särkilahti: Eliaksesta minä päätin tehdä zombin, koska se sopii hänelle parhaiten. Hän on tahdoton pökkelö, mutta kykenee palvelemaan isänmaata epäkuolleena melkein yhtä hyvin kuin eläessään. Keräilee runoja hitaasti mutta varmasti, ja oikeastaan yllättävän tehokkaasti. Niin, ja taikuuteni edellyttää tietysti viinaa. (kaataa taskumatteuksesta hömpsyä zombi-Lönnrotin suuhun. Tämä juo ahnaasti)

Agricola: Oiwallista!

Särkilahti: Mennäänpä eteenpäin! Tässä on Aleksis Kivi.

Kivi: Klöketi kliketi klak!

Särkilahti: Aleksis on luuranko. Hänellä ei ole aivoja, mutta epäpyhät voimat suovat hänelle voimia ja jotain ajattelun tapaista. Hän voi nyt kirjoittaa näytelmiä ja romaaneja ja juttujaan vaipumatta depressioon. Hän ei saa nyt viinaa, valelen hänen luunsa pirtulla sunnuntaisin.

Agricola: Bannahinen!

Särkilahti: Seuraavana Snellman.

Snellman: Mukavaa nähdä pitkästä aikaa, arvoisa arkkipiispa.

Agricola: Hänh näyttäe zamalta cuin ennencin!

(Snellman istahtaa mukavalle istuimelle pöydän ääreen. Hänen edessään on pikari)

Snellman: Olisiko sitä viinaa, isäntä?

Särkilahti: Tottahan toki. (täyttää Snellmanin pikarin) Niin katsos, Snellman on vampyyri. Hän ei tosin ime verta, vaan viinaa. Vampyyrit ovat sangen sivistyneitä. Snellman voi jatkaa pitkälti samalla lailla kuin eläessään, kunhan saa viina-annoksensa. Eli mikään ei ole muuttunut.

Agricola: Nerocasta!

Särkilahti: No niin, vielä viimeinen. (avaa valtavalla avaimella rautaisen oven ja piispat astuvat tunkkaiseen kammioon.)

Runeberg: RYÄÄÄÄÄHHHH!!!!

Agricola: AAAAAARGCH!

Särkilahti: 

Vain ne, jotka ovat todella syventyneet manaamisen sadistisimpeihin syövereihin, tietävät miten muuttaa ihminen kalmoksi, ja sitä salaisuutta he eivät paljasta. Mitä tuntemattomia riittejä lienee tehneetkään, tuloksena on peto, joka ei muista mitään ajastaan ihmisenä. Olento, joka riehuu ympäriinsä alasti ja ahmii kuolleiden lihaa.

Kuolonsyöjä, tai ‘Kuoleman ahmija’, on hirviömäinen ja pyylevä, jonka yhdennäköisyys ihmiseen on vain häilyvä. Ne vaikuttavat melko mädäntyneiltä ilkeämielisessä liikkumiskyvyssään; ne yleisesti kantavat sairauksia ja myrkkyjä veressään, ja niiden lemu hakee vertaistaan. Luultavasti järkyttävin fakta niissä on se, miten ne on jotenkin tehty elävistä ihmisistä – prosessi, josta ei oikeastaan tiedetä mitään, mutta mikä ei voi olla muuta kuin painajaismaista.

Hirmu on olento ihmiskunnan pimeimpien painajaisten syövereistä. Toisin kuin pienemmät serkkunsa Kuolonsyöjät, hirmut eivät nälässään jaksa odottaa uhriensa myrkyllistä kuolemaa. Ne hyökkäävät valtavilla kidoillaan, repien lihat irti vielä rimpuilevasta vihollisesta. Kun vihollinen lopulta kuolee, ne hotkivat jäänteet ja vahvistuvat.

Agricola: Eicö tämä ole jo liicaa...

Särkilahti: Vähempi ei valitettavasti riittänyt. Kas niin Johan Ludvig, tässä sinun annoksesi. (laittaa kymmenen litran pontikkakanisterin Runebergin eteen.)

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!!!

Agricola: Mithä oletcan tehnyt!