lauantai, 12. lokakuu 2019

Lyhyt välinäytös

(Runeberg on saanut kiinni Vesa Paulala -nimisen transmiehen, joka ei vielä ole ehtinyt poistattaa runsaita rintojaan. Runeberg on vastikään ruoskinut Vesan selän. Nyt Vesa makaa lattialla selällään rinnat irstaasti esillä.)

Runeberg: Kas niin! Ja sitten sama käsittely rinnoillesi!
Vesa Paulala: Voi, älkää toki ruoskiko rintojani! Ne ovat niin arat!
Runeberg: EN VÄLITÄ SIITÄ, ETTÄ RINTASI OVAT ARAT! VÄLITÄN VAIN OMASTA NAUTINNOSTANI! JA MINÄ NAUTIN SAADESSANI RUOSKIA MEHUKKAITA RINTOJASI! AH, TAHDON HÄPÄISTÄ RINTASI! TAHDON IMEÄ VERTA NISISTÄSI! MINÄ TAHDON! MINÄ TAHDON! MINUN TAHTONI ON SINUN LAKISI!
Vesa Paulala: Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!!!

(Runeberg ruoskii Vesan rintoja. Vesa itkee ja parkuu. Esirippu laskeutuu.)

lauantai, 12. lokakuu 2019

Torilla tavataan!

(Koko kööri suurmiehiä sekä valtava kansanjoukko ovat kokoontuneet Senaatintorille.)

Snellman: No niin, ystävät, eiköhän pikkuhiljaa aloitella. Ovatko kaikki valmiina vuosisadan tapaukseen?
Kaikki: KYLLÄ OLEMME, HERRA SNELLMAN!

Snellman: Erinomaista! Tämän kansankunnan suvereenina herrana ja päällysmiehenä julistan täten orgiat alkaneiksi! Tuokaa paikalle alku-uhri!

(Eugen Schauman rahaa paikalle kovasti rimpuilevan vanhuksen.)

Snellman: Kas niin! Kukas meillä on tällä kertaa?

Schauman: Herrani, tässä on Englannin kuningatar Elisabet II. Hän on melkein satavuotias.

Snellman: Mainiota, mainiota. Tästä tuleekin briljanttia! Demanten på marssnön!

J. J. Wecksell: Anteeksi mitä?

(Snellman vetäisee povitaskustaan pienen käsiaseen ja teloittaa Wecksellin sanaakaan sanomatta.)

Snellman: No niin! Runeberg! Missä on Runeberg?

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

Snellman: Ole hyvä ja raiskaa tämä huora.

Runeberg: Käskystä! Ja mielihyvin!

(Runeberg repii Elisabethin mekon paljastaen ruttuisen ruumiin, josta on vaikea sanoa, kuuluuko se elävälle vai kuolleelle ihmiselle. Runeberg aloittaa saman tien silmittömän ruumiinhäpäisyn mittavalla elinkeinollaan, joka tunkeutuu kuningatarparan kaikkiin aukkoihin.)

Snellman: Katsokaa ystävät, näin me häpäisemme Englannin kuningattaren. Ja nyt yhtykää toki kaikki yhteislauluun! Se menee näin: GOD SAVE OUR GRACIOUS QUEEN…

Kaikki: LONG LIVE OUR NOBLE QUEEN, GOD SAVE THE QUEEN!!!

(Snellman myhäilee itsetyytyväisenä katsellen hoilaavaa kansanjoukkoa, hän nyökyttelee, maiskuttelee huuliaan, hieroo käsiään. Hän tuntee itsensä maailman uudeksi herraksi, ja niin hän nostaa ylhäisen katseensa kohti taivasta.)

Snellman: Taivaan korkein herra! Minä kiitän sinua siitä, että olet tänä päivänä tarjoillut meille tämän nautinnon hekuman! Minä, tämän maan suvereeni herra ja hallitsija, puolestani tarjoan sinulle, oi taivaan herra, vastalahjaksi tämän uhrin. Ottaos lahjamme vastaan ja ollos meille jatkossakin suopea!

(Snellman vielä pitäessä puhettaan Runeberg viiltää kuningattarelta kurkun auki ja kiljuu kuin villisika.)

Runeberg: RÖÖH RÖÖH RÖÖH! RÖH RÖÖH RÖÖÖÖÖHHÖHÖH ÖRÖRRÖRÖRÖÖRÖRÖÖÖÖÖÖ!

Snellman: SE ON TÄYTETTY! RUKOILKAAMME!

Kaikki: TAIVAAN JA MAAN HERRA, ME KIITÄMME SINUA SIITÄ, ETTÄ OLET ANTANUT MEILLE KUNINGATTAREN, JONKA ME NYT ANNAMME SINULLE TAKAISIN. OTA LAHJAMME VASTAAN JA OLE MEILLE SUOPEA!

Snellman: AAMEN AAMEN AAMEN! Ja nyt, tuokaa paikalle seuraava tapaus!

(Schauman raahaa paikalle nuoren neitosen. Mutta mitä sitten tapahtuu?)

perjantai, 11. lokakuu 2019

Kaivossa

(V. A. Koskenniemi, Mika Waltari, Sakari Topelius, Marsalkka Mannerheim sekä Venäjän tsaari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai ensimmäinen lilluvat paskassa. On pilkkopimeää.)

Topelius: No, Veikk’anter, miten meni? Saitko kutsuttua apuvoimat hätiin tänä suurena hädän hetkenä?

Koskenniemi: Toki minä jotakin taisin kutsuakin, mutta tuskinpa apuvoimia.

Topelius: Mitä tapahtui?

Koskenniemi: Vaivoin onnistuin kapuamaan liukasta kaivonseinämää ylös, ja vaivoin sain pääni ulkoilmaan, ja juuri kun olin aikeissa karjaista ilmoille hätähuudon, kantautui korviini liiankin tuttu röhötys, josta olen saanut jo aikaa kyllikseni! Pannahinen! Ja niin minä ihmisparca aivan arca sitten jouduin kiusaukseen ja tahdoin tukkia äpärältä suun, ja niin minä huusin.

Topelius: Mitä ihmettä sinä selität? Onko sitä apua tulossa vai ei?

Koskenniemi: Huudettuani jalkani lipsahti, sillä johan minä sanoin, että kaivonseinämä on sangen liukas, ja niin minä pulahdin takaisin tänne paskaan, jossa me nyt lillumme.

Topelius: Apua on siis tulossa? Ystävä hyvä, Mika on liian lihava voidakseen omin voimin vapautua tästä pinteestä! Tarvitsemme ehdottomasti apuvoimia, Mikan tähden, suomalaisen kirjallisuuden tähden.

Waltari: Sinähän se pullero olet! Minä poika pomppaisin täältä kuin kenguru ylös vapauteen, mutta katsohan, olen alkanut viihtyä täältä enkä enää tiedä, tahdonko lainkaan täältä enää pois. Olisit sinäkin kiitollinen! Asiat voisivat olla huonomminkin!

Topelius: Miten ne voisivat olla huonommin! Mehän lillumme paskassa täällä!

Waltari: Kuule, veli veikkosein! Tuossa pääni yläpuolella on tuollainen torvi, joka tuon tuostakin ruikkaa päälleni mojovan annoksen tuoretta ripulipaskaa.

Topelius: Mitä sitten?

Waltari: Sitä sitten, ettei meidän ainakaan tarvitse palella! Ripulipaska on höyryävän lämmintä. Ei kuule, veli veikkosein, me olemme täällä hyvässä turvassa, oikein herran kukkarossa, kaukana kavala maailma!

Mannerheim: Je menen teetee senee, ette teme repele meestee eekeen hevelte! Njem njem! Esken ette seene en hevenen elkeheleeken!

Topelius: Mitä siinä on?

Mannerheim: Elkehelee, elkehelee! Veenee, veenee!

Waltari: Hän tarkoittaa alkoholia. Tämä ripuli on tosiaan sangen alkoholipitoista. Katsohan, Nikolai on jo sammunut tuohon.

Topelius: Hänhän makaa naamallaan! Kääntäkää mies parka ympäri, ennen kuin hän hukkuu paskaan!

Mannerheim: Keenneteen, keenneteen! Ee tervetse reehee!

(Nikolai käännetään.)

Nikolai: Örp, örp, purlullulluuu!

Waltari: Elossa on!

Topelius: Mutta kuinka kauan? Ellemme pian pääse täältä ylös, meitä odottaa kauhea loppu!

(Äkkiä paskasta pulpahtaa pinnalle pää.)

Pää: Parempi kauhea loppu kuin loputon kauhu.

(Pää katoaa taas pinnan alle.)

Topelius: Kautta kiesuksen! Kuka, tai pikemminkin mikä, se oli?

Waltari: Ai se. Se oli Paavo Haavikon pää.

Topelius: No sehän selittääkin.

Mannerheim: Keelkee veljet, meneste tentee ette meeden peteese peeste teelte je pees.

Topelius: Sitähän minä olen sanonut! Veikk’anterin kutsumat apujoukot rientänevät paikalla tuota pikaa, vai mitä Veikk’anter? Veikk’anter? Ah, mitä kummaa? Missä on Veikk’anter?

Waltari: Tässähän hän vasta oli? Ei hän voi kaukana olla. Mutta mitä kuulenkaan?

Topelius: Kuuletko Veikk’anterin?

Waltari: Ehei, vaan sieltä taitaa olla taas lähetys tulossa.

Topelius: Mikä lähetys?

(Torvesta purskahtaa aimo annos ripulia, jonka Waltari ottaa iloisena vastaan ja osittain hotkii parempiin suihin.)

Waltari: Noin ikään! Namskista vaan! Mikäs meidän on täällä ollessa! Jääkäämme tänne vain! Jääkäämme, veljet, tänne iäksi!

Topelius: Mutta missä on Veikk’anter?

perjantai, 11. lokakuu 2019

Suurmiesten syyspuhde

(Aleksis Kivi, Johannekset Runeberg & Snellman sekä Elias Lönnrot istuvat pussikaljalla puistossa.)

Kivi: Kaunis näyttää olevan tänäinen päivä! Lintuset laulavat ja paistaa aurinkoinen! Mutta jotakin on, mikä mieltäni kalvaa kuin toukka! Tämä kyläpahanen nimittäin! MIssä me oikein olemme?
Snellman: Tämä on Tampere.
Kivi: Tampere! Tampere! Onko Tampereelta ikänänsä tullut ainoatakaan suurmiestä! Ei ainakaan minun tietooni. Mitä me siis täällä teemme?
Snellman: Minun on määrä tavata täällä eräs vosu.
Kivi: Vosun perässäkö siis! Taas! Johan sinä Kuopiossa raiskasit sen vosun, jonka nimen olen jo unohtanut, mutta joka kohtuisessaan kantaa minun siementäni.
Snellman: Jenni...
Kivi: Jenni! Ah niin! Maukkainen munasoluineen kansakuntamme kantaäiti kenties? Ja minä olen kantaisä.
Snellman: Tämänkertainen vosu ei olekaan mikään maalaismuija Kuopiosta, vaan ehta maailmannainen, ja kuitenkin oikein potra emäntä.
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Potrapa tosiaan!
Snellman: Vaiti, plebeiji! Kaltaisesi öykkäri ei mitenkään voi ymmärtää näitä korkeampia rakkauden asioita!
Runeberg: Ken siementä kantaa, ken haarovälinsä antaa! Ock mina dikter! de ärö...
Snellman: ...häpeäksi niin kansa- kuin ihmiskunnallekin!
Runeberg: Men minä dikter, de ärö..!
Snellman: Turpa kiinni jo!
Lönnrot: Koettakaapa pojat rauhoittua, sillä minä näen vosun lähestyvän.
Kivi: Ja onpa totta vieköön potrea! Vallan pullea.
Lönnrot: Pulska on! Ja punoittavainen! Kannattelee tuolla tavalla vatsaistansa!
Snellman: Houkat! Hän on raskaana!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

(Äkkiä läheisestä likakaivosta nousee paskainen pää.)

Paskainen pää: Tuki jo turpas, oi mun päivieni pimeys!

(Paskainen pää painuu takaisin likakaivoon.)

Lönnrot: Oho! Se taisi olla Koskenniemi!
Kivi: Paskakaivossa!
Snellman: MIten lienee sinne joutunut, poloinen. Mutta jättäkäämme tämä asia jo, sillä vosu on tässä aivan kohtsillään.
Vosu: Bonjour mon ami!
Kivi: Ranskatar!
Lönnrot: Vad heter du?
Kivi: Ei se ruotsia puhu!
Vosu: Itse asiassa minä puhun suomeakin. Nmeni on Alizée, olen ranskalainen laulajatar, ja kuten näette, minä olen raskaana.
Snellman: Niin. Ja ylpeänä voinen kertoa, että lapsen isä...
Runeberg: ...olen minä! Minä sen tein!
Snellman: Anteeksi mitä?
Runeberg: Minun siemeni pujahti sisään kuin liukas kala.
Snellman: Mutta minä se olen, joka olen painanut Alisaa eestä ja takaa!
Runeberg: Mutta minä vielä enemmän!
Snellman: Totuus lapsen isästä selvinnee siis vain DNA-testillä.
Kivi: Jo vain! Ja saammepa suorittaa testin heti!

(Kivi riuhtoo Alisalta vaatteet pois. Raskausvatsa valahtaa polviin, sillä Alisan paita oli pitänyt vatsan alallaan. Kivi ei välitä asiasta, vaan suorittaa välittömän coituksen.)

Snellman: Kautta Ukko ylijumalan! Miksi sinä tuollaista menit tekemään!
Kivi: Testaan DNA:tani. MItäs muuta.
Snellman: Mutta eihän...
Lönnrot: Kyllä vain! Kivi on aivan oikeassa. DNA-testin periaate on sellainen, että suoritetaan coitus ja sitten yhdeksän kuukauden päästä nähdään, onko DNA elinkelpoista.
Snellman: Ai se toimii niin...
Kivi: Kyllä! Juuri niin se toimii, tavatkaamme siis tällä samalla paikalla yhdeksän kuukauden kuluttua!
Lönnröt: Näin tehkäämme!

(Suurmiehet poistuvat paikalta kuka minnekin. Alisa jää makoilemaan raukeasti raiskattuna nurmikolle.)

torstai, 10. lokakuu 2019

Aleksis Kiven päivän pastoraalinen idylli

(Aleksis Kivi ja J.V. Snellman kuljeskelevat elokuussa Kuopion katuja toisiinsa nojaten ja jutustellen, tuon tuostakin moukkupullojaan kallistellen.)

Snellman: On se vain hienoa, että sinä Stenvall päätit sitten tulla juhlistamaan suurta päivääsi juuri tänne Kuopioon, pohjoisen Savon ahnaasti sykkivään sydämeen!

Kivi: Nooh, olihan sitä minulla tänne vähän muutakin pientä asiaa, ja mikäpä olisi parempi paikka kuin tämä kaunis kaupunki järviensä keskellä. Enkä ollut maisteri Snellmaniakaan aikoihin nähnyt.

Snellman: Maalaisten tuppukylä tämä on! Mutta eipä sillä, on tälläkin nykyään aatteidemme myötä jotain toivoa. Virittäkäämme laulu toivolle!

Kivi: Sinähän olet se toivo!

Snellman: Yritän olla osa sitä. Mitäs minä yksi rehtori, joka perustanut pari sanomalehteä... (ryystää Savon Wiinaa kursailematta)

Kivi: Voisimmeko mennä Kirkkotorille? Minulla on siellä pieni tapaaminen yhden mukavan vosun kanssa.

Snellman: Mutta eikös sinulla ole se syfilis?

Kivi: Ei se vielä pahassa vaiheessa ole! Kunnon veli Snellman tuskin nuorena poikanakaan on moista tullut poimineeksi, kuten oikein on.

Snellman: Totta kai minullakin on syfilis, ja vielä toisessa vaiheessa! Ei se tahtia haittaa.

(Kivi ja Snellman juovat toistensa pulloista naureskellen ja virittävät veisun: "On mulla kuppa ja tippuri hei, tippuri kirvelee, kuppapa ei! Toivoa ei meille lie päällä maan, mutt' toivokaamme silti ainiaan!")

Snellman: Vosulan puistoon, menkäämme oitis! Saatpa nähdä, että laitamme täst'edes sen nimeksi Vosulan puiston!

Kivi: Minäpä luulen, että siitä tulee Snellmanin puisto! Mutta menkäämme tosiaan.

(Snellman ja Kivi pyörivät vinhaa kieppiä keskellä Kirkkotoria tuon tuostakin moukkupullojaan tyhjentäen.)

Snellman: Puita, puita, minä istutan tänne puita kuin Brysseliin! Mutta mikäpä se tuolta tulee?

(Kiven ja Snellmanin piiriin lyllertää vauvamahainen Jenni Vartiainen. Snellman lähestyy häntä rohkeasti)

Snellman: Uljas neito, sallikaa että sovitan teille serenadin?

Jenni Vartiainen: Jopas jotain...

Snellman: Katsokaas, minulla on povitaskussani tällainen iso hunajapurnukka. (avaa purnukan, PLOP)

Kivi: Mistäs tuon sait? Kamasaksalta vaiko laukkuryssältä vaiko savon jäkärältä?

Snellman: Katsokaas nyt kun upotan vehjakseni tähän purnukkaan. (PLOP) Aah, tekee gutaa! Älkää hämmästykö, selitä teille: imen verenkiertooni hunajan kyrpäni kautta. Ja nyt, voisitteko te neiti ystävällisesti riisua kaikki vaatteenne?

(Jenni riisuu kuuliaisesti kaikki vaatteensa, seisoo leveähkössä haara-asennossa ja pitelee söpösti pömpöttävää vatsaansa. Snellman saa heti valtaisan erektion, joka räjäyttää purnukan tuhanneksi sirpaleiksi.)

Jenni: Jösses!

Kivi: Se oli temppu!

Snellman: Haluaisitteko kaksoset, minusta kun näyttää että olisitte sen arvoinen.

Jenni: Jo vallan tahtoisin. Toden sanoakseni tämä raskausaika on saattanut minut vallan kiimaiseksi, ja useimmat ihmiset tuntuvat halveksivan himoani ja pitävät sitä saastaisena tänä heidän mielestään epälihallisena aikana. Te taas olette todellisia suurmiehiä. (asettuu ruohikolle makaamaan. Snellman astuu hänet suuren kiihkon saattelemana)

Kivi: Jo on mekkalaa. Minäpä pidän vahtia, etteivät santarmit, kasakat ja miliisi tule. (ottaa moukkua)

Snellman: No niin Aleksis, valmista tuli ja taisikin tulla kolmoset saman tien! (taputtelee Jennin vatsaa)

Kivi: Minä tahdon kiittää sinua henkilökohtaisesti, Johan Vilhelm!

Snellman: Mistäs hyvästä sinä minua nyt noin kiittelet?

Kivi: Niin, ei tainnut tässä tohinassa tulla vielä selväksi että tämä Jennihän se juur se kaunis vosu, jonka minä olen pannut paksuksi alkukeväästä! Ensimmäinen äpärä olkoon minun, kaks seuraavaa sinun.

Snellman: Jopas nyt sattui!

Jenni Vartiainen: Olen niin onnellinen... (makaa raiskattuna raukeana ruohikossa)