sunnuntai, 22. heinäkuu 2018

Eino Leino vauhdissa

(Eino Leino hieroo kyrpäänsä tietymättömillä metsämailla.)

Eino Leino: Aah, mun rintaani tuivertaa, ja runosuoneni sykkii, kun ma tunnen satiaiset vatsassain, ne leikkiä lokoisaa lyöpi!

(Paikalle saapuu voittamaton Runeberg.)

Runeberg: Lönnbohm, senkin kurja paska! Etkö näe valtikkaani?

Eino Leino: Kas, tulevan kansakuntamme tuleva kansallisrunoilija! Maistapas haukku tästä ruiskakusta, jonka suurmestari Elias minulle leipoi.

Runeberg: Minäkö ottaisin suuhuni sen äpärän leipomaa leipää! Mielummin ottaisin puolet petäjästä, ja taidan sen juuri nyt tehdäkin! (kiipeää puuhun)

Eino Leino: Mitä pahuksen halvattua sinä siellä teet? Eikä tuo ole petäjä, vaan koivu!

Runeberg: (istuu koivun oksalla) Tämä on idyllinen pastoraali, senkin löyhkäävä ihrastuhnu!

Eino Leino: Etkö kuitenkin maistaisi tätä leipää?

Runeberg: (pyllistää ja turauttaa aimo lastin ehtaa ripulia Eino Leinon niskaan.)

Eino Leino: Hyi olkoon! Kauheata!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

(Paikalle saapuu August Strindberg.)

Strindberg: Våj tejtä Suomen niemen runoniekkoja, igen olette paskoneet päällenne kuin palvelustytön morsian!

Eino Leino: En se minä ollut, vaan tuo hävytön!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (laukaisee aimo lastin ripulia Strindbergin niskaan.)

Strindberg: Aah, koprofilian ilå! (piehtaroi ripulissa)

(Paikalle saapuu Topelius.)

Topelius: Minä tulin vankkureilla, koska vankkurini ovat täynnä pontikkaa. Niin, minulla on useampi vankkuri, ja jokainen niistä on täydessä pontikkalastissa. Jopa hevoseni ovat humalassa. Ja niin muuten minäkin.

Seppo: I-HÅ HÅ HÅÅ!

Joonas: RÅHÅHÅHÅÅ!

Runeberg: Mitä pirua, nuohan ovat minun hevosiani! HÅ HÅ HÅÅ! Se oli miehen työ, Toppe, se oli miehen esimerkillinen työ!

Topelius: Ajattelinkin, että tykkäisit! Joka ukolle iso pullo viinaa käteen ja suuhun ja kurkusta alas vain, kautta Waltterin muna!

Strindberg: Saankå minäkin maista?

Topelius: No ota toki sinäkin, vaikka homo oletkin!

Strindberg: HÅ HÅ HÅÅ!

(puskasta ryömii alaston Minna Canth tarjoamaan itseään hevosille.)

Eino Leino: No mitäpä tuosta! Saapahan eukko kerrankin kyllikseen!

Topelius: Ai kerrankin? Sama proseduurihan tapahtuu joka helevetin viikonloppu.

Eino Leino: Yhtä kaikki, suurmiehen ja -naisen elämä on sellaista!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

sunnuntai, 1. heinäkuu 2018

Snellmanin housut

Elias Lönnrot: Minä olen kräättälin poika, lähes kräättäli siis itsekin. Pthyi! Iita! Tuohan lisää karhunrihmaa!

(Ida Lönnrot rientää tupaan tuomaan isälleen lankakerää.)

Ida Lönnrot: Nehän näyttävät jo melkein valmiilta, hyvä isä!

Elias: Jo maar on paras näyttääkin, meinaan nääs näiden pöksyjen tuleva sisältö alusholstereiden ja paskan lisäksi on tänä ehtoona tulossa niitä sovittamaan.

Ida: Herramunjee! Eikä meillä ole mitään tarjottavaa pöytään!

Elias: Älä sinä siitä huoli. Katso, pistin äsken toppaneulalla sormeeni!

Ida: Voi sentään. (ottaa isänsä sormen suuhun ja imeä lupsuttaa sitä)

Elias: Jo helpottaa! Tiedätkös, tämä isäni jalanjälkien seuraaminen kräättäliksi on ollut rankempaa kuin lääkärin ammatti ja kansanrunojen kerääminen yhteensä.

Ida: Ishä vharmaang lhiioittelee (jatkaa lurpsuttamista silmät suurina)

Elias: Kyllä se niin on ettei minusta tähän toimeen ole, vikatikki ja harhareissu on tämä! Tämän urakan jälkeen annan kyllä neulat ja sakset sinulle, Ida... (tämän kuullessaan Ida innostuu lupsuttamaan vallan vimmatusti että veri tursuaa suupielistä) ...no niin, älä enää lupsuta. Eiköhän haava ole jo puhdas! Riennähän kattamaan pirtin pöytä, vartiovuorella kajastaa jo merkkiroihu Snellmanin saapumisen johdosta.

Ida: Kyllä, herra isä! (vetäytyy suupielet veressä kyökkiin)

Elias: Saavat nämä pantalopet jumalaare jo kelvata. Paras mennä pihalle sitä rutjaketta vastaan.

(Lönnrotin pihapiiriin saapuu muukalainen aasilla ratsastaen ja sikaria poltellen.)

Snellman: Olen kuullut, että näillä main kaupitellaan housuja ja kansanloruja!

Lönnrot: Perkeleen paska! Koko mätäkuun olen lahkeitasi värkännyt!

Snellman: Älähän nyt hyvä veli, on minulla tuliaisiakin Käkisalmen markkinoilta. Itsehän sinä halusit minulle säätyhousut värkätä, kun vanhat housuni kusit kännispäissäsi puhki Kaivopuistossa.

Lönnrot: Muistat väärin. Omat housuni minä kusin, sitten lainasit minulle housuja...

Snellman: ...ja pian ne olivat aivan ripulissa, mistä tuskin muistat mitään kun olit ahminut mitä lie seitikkejä, valmuskoita ja suvakkeja Stenvallin Akselin kanssa!

Ida Lönnrot (huikkaa ikkunasta): Syömään!!

Snellman: Tut! Mikä vampyyri siellä meille verileipää leipoo?

Elias: siellä on minun ehtoisa ja antoa ja uhkea tyttäreni. Tyttöparka ei oikein osaa olla ihmisten seurassa, kun on ikänsä ollut täällä maatilalla. Mutta mitäpä tuosta. Tuo aasikin sisään, kuten palmusunnuntaina! Täällä ovat kaikki Herran lapsia.

Snellman: Ostin hänet Käkisalmen markkinoilta kahdesta viinakorttelista. Hänen nimensä on Ratto-Risto, ja hän on kova poika tanhuamaan.

Ratto-Risto: Hiihaa, jiihaa!

Elias: Jo nyt on markkinat. Haukkaa halvaa hallavaharja...

(Nurkassa kujeilevat naat ja wotzobeck pelaten läpsyä.)

Wotzobeck: SPLÄT SPLÄT SPLÄT SPLÄT SPLÄT!

naat: PAM PAM EL CARAMBA!

Elias: Eikö nuokin voisi heittää jo ulos täältä! Mistä lie ilmestyivät kestiämme väärin käyttelemään.

Snellman: Minä hoidan asian. (ottaa naatin toisen käteen ja wotzobeckin toiseen käteen ja heittää molemmat ikkunasta ulos naurunremakan säestämänä.)

Ida: Siinä vasta suurmies! (katsoo kaihoisasti ihaillen)

Snellman: Katsopas tyttö, miten SPERMA lentää! (pieraisee aimo satsin ripulia ikkunasta ulos)

Elias: Eihän tuo mitään elämännestettä ollut, vaan kuoleman litkua! Hyi olkoon! Toisaalta se lannoittaa hyvin ruusupuskiani. Ei sovi väheksyä, ei suinkaan, ei ollenkaan, ei alkuunkaan.

Snellman: Pitkän matkan jälkeen tuuppaa tuo takapuoli vaatimaan puheenvuoronsa. No on täällä spermaakin kertynyt liiaksi asti kuin Koskenniemellä aikoinaan konsanaan hupsis VAAN...! (ruuttaa aimo satsin spermaa suoraan Idan naamaan)

Ida: Tämäpä mainiota!

Elias: Olemme tulleet näin läheisiksi! Tämän kunniaksi meidän on juotava viinaa! (nostaa pöydän alta viiden litran paloviinapullon ja antaa sen kiertää.)

Snellman: AAAHHH!!!

Ida: AAAAHHHH!!! (pyyhkii spermaa kasvoiltaan ja maiskuttaa sitä)

Elias: AAAHHH!!!

TOPELIUS! AAAH! (Topelius riisuu Idan puseron paljastaen hänen piilossa olleet, maidonvalkeat, ikäisekseen valtavat tissinsä.)

Ida: Hertsileijaa! (punastuu ja vetää kädet poskilleen, ei suinkaan poveaan peitellen.)

Snellman: No niin, jospa vähän rauhotuttaisiin! Mistä tuokin tänne tuli?

Elias: En tiedä mutta minun tytärtäni ette häpäise!

Snellman: Vaan teemme hänelle kunniaa.

Elias: Sitä juuri tarkoitan!

(Ratto-Risto nuolee Idan nännejä pystyyn.)

Topelius: Mitenkäs ne housut? Kuulin, että täällä oli jotkin housut tekeillä. Oikein hienot housut. Enkö minäkin saisi sellaiset housut?

Elias: Minä en kyllä enää ikänä sellaiseen savottaan rupea, en edes rospuuttoaikaan! Osaathan sinä itsekin.

Topelius: Totta, mutta ajattelin jos voisin ottaa täältä vähän mallausta! (hyväilee hajamielisesti hämmentyneen Idan tissejä tämä rehevä neito sylissään)

Snellman: Eiköhän nyt oteta Porvoon mitalla ja sovita asiat selviksi. Sain tämän punssitoddy-putelin Ratto-Riston mukana. Satulalaukussa oli. Olen vähän pähkäillyt, oliko se sinne unohdettu vai kaupan päälliseksi tarkoitettu.

Topelius: Yhtä kaikki, me sen nyt juomme! (ohjaa Idan kaataamaan kaikille isoihin pikareihin punssitoddya, sivumennen sanoen rinnat yhä iloisesti paljaina.)

Elias: Tuolla koukusta ne pjöksät roikkuvat.

Topelius: Ai ne ovat nuo!

Snellman: Minä kyllä huomasin ne heti... todella uljaat vetimet, täytyy sanoa. Sovitanko pidemmittä puheitta?

Elias: Herra on hyvä ja sinä myös!

Topelius: Minua alkaa tosimielessä sukuviedä tuo Idan puolialastomana keekoilu.

Elias: Häpeä, Iita! Vedä kolttu yllesi ja tiedä huutia!

Topelius: No en minä tuota tarkoittanut!

Elias: Mutta minä tarkoitin...

(Ida vetää hamosensakin pois)

Elias: IITA!

Ida: Minunhan piti vaihtaa kolttuun! (keikistelee alasti)

Elias: No, ole nyt rauhassa, onhan nyt erilainen ilta.

(Snellman kokeilee housujaan): Istuvatpa hyvin! Mutta millainen gylffi tähän tulee?

Elias: Etumus, tuota noin, se jää avoimeksi.

Snellman: Siis MITÄ?

Elias: Elimesi on niin verraton ja vallaton, että sen pitää roikkua ulkona.

Topelius: Jo joutui armas aika! Luuletko että säätypäivillä voi esiintyä kyrpä ojossa? Pitää puhetta mulkku roikkuen?

Elias: Kyllä, jos nimi on J.V. Snellman.

Snellman: Keisari voisi kyllä tulkita sen jonkinlaisena haasteena tai jopa loukkauksena...

Elias: No hölmöilyt sikseen, kyllä minä siihen vielä kalukukkaron neulon! Paitsi, että Topelius saa tehdä sen kun nyt on tuossa tyhjän panttina.

Topelius: Siis kalukukkaro, kokoa... oliko se nyt kaksikymmentäviisi tuumaa?

Snellman: Itse asiassa taistelukunnossa kaksikymmentäseitsemän ja puoli. Se tuntuu iän myötä vain kasvavan. Ja tietysti tuon Idan pastoraalisen idyllin vaikutuksen myötä.

(Ida Lönnrot pyörtyy onnellisena.)

Elias: Ida-parka ei ole tottunut näin ylenpalttiseen huomioon. Mutta hyvää se hänelle tekee!

Snellman: Hyvin sanottu! Malja sille! Skål!

Elias: Kippis!

Topelius: Skål ja kippis! Tunnustelkaapa, miten kosteaksi hänen elättimensä jo tuli.

Ratto-Risto: Hiihaa, jiihaa!

Topelius: Ja kyllä tämä valmiiksi saadaan! Kohta Snellman menee uusissa housuissa ja kiiltävässä kalukukkarossa säätypäiville ja muistuttaa, että olemme kansakunta kansakuntien joukossa.

Snellman: Se juuri on tarkoitukseni! Sinähän olet ruvennut vuosien mittaan ymmärtämään näitä asioita.

Elias: Hyvinhän tämä meni. Entäs ne sinun housusi, Toppe?

Topelius: Noi, eiköhän Ida voisi ne kräättälöidä kanssani! Suurmiehen suku on paras!

Snellman: Aikoinani ajattelin, etten minä tarvitse housuja. Mutta kyllä housuja aina tarvitaan.

Elias: Aamen!

lauantai, 31. maaliskuu 2018

Suurmiesten pääsiäinen

(Claes Andersson säntäilee valkotakki yllään edestakaisin Puukkobulevardilla, jolle on keskittynyt järjestäytymätön lössi irtolaisia ja puliukkoja yhteiskunnan laitapuolelta. Hän yrittää auttaa heitä.)

Claes Andersson: Tämä maailma on kohdellut teitä kaltoin, mutta muistakaa, että ihmisiä tekin olette! (nykäisee tuon tuosta pultsaria hihasta tai taputtaa spurgua olalle.)

Pultsari: Onko sulla tohtori viinaa!

Clasu: Otahan tuosta! (antaa Pulsulle pirtuputelin taskustaan) Näitä riittää kaikille! Jos kerran pankinjohtaja juo, miksei kadunmieskin!

Pultsari: Tattis!

Claes Andersson: Jotenkin nämä ihmiset on nostettava katuojasta. Jospa... hmmm. Taisin saada snilleblixtin. Kuulkaapa herra puliherra, ottakaapa kunnon ryyppy siitä putelista ja toista perässäni: Vårt land, vårt land!

Pultsari: Vört lönd, vört lönd! (örisee)

Clasu: Hyvä hyvä oikein hyvä siinä meillä on Runeberg... ja te spurgu siinä otas oikein tukeva ryyppy ja koeta olla J.V. Snellman.

Spurgu: Schnellllman!

Clasu; Hyvä jättebra, oikein saksalaisella korostuksella vetäisit! Ja nyt, jos vain taika toimii...

PIM! PÄÄSIÄISTAIKAA

Runeberg: Onpas minulla hienot vaatteet ja oikein kunnon lesti elämänvettäkin jostain kahmittuna! Mitähän minä täällä teen? Samantekevää, olenhan suurmiehistä uljain!

Snellman: Ole vain, mutta minä olen viisain ja vanhurskain.

Clasu: Tämähän sujuu kuin rasvattu.

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Kuin rasvattu homon perse! Siihen luiskahtaa pääsiäismuna sukkelaan!

Snellman: Siinähän sinä olet asiantuntija siinä missä kaikessa lihallisessa rappiossa. Ensimmäinen ja ansioitunein!

(Erikoisen resuinen ja ruokoton spuge lähestyy Claes Anderssonia.)

Spuge: Herr tohtor, endäsch migä minä woischin olla?

Claes Andersson: Ööh... te voisitte olla vaikkapa tuota Panu Rajala.

Spuge: Hwiddu jotai rajaa! Hyi sääätana..

PIM!

Panu Rajala: No hitto, enhän minä muuttunut miksikään. Paitsi, että olen pukeutunut pääsiäispupuksi ilman housuja.

Claes Andersson: No, sellaista se joskus on!

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

sunnuntai, 11. maaliskuu 2018

Suurmiehet yllättävissä maisemissa

(Pesukone jyllää tuttua pauhuaan tuntemattoman opiskelijan itsemurhayksiössä.)

Matias von Böckerström: Saatäna, taidanpa juoda parikymmentä tuoppia doppelbockia! Koskahan paskaiset kalsarini ovat valmiit? Phärkkele, kaipaisin totisesti taloudenhoitajaa, jolla olisi pulleat rinnat ja reipas olemus!

Fritz Surkea-Aho: Kukapa ei, totisesti! (ryyppää Sisuviinapullosta aimo siemaisut ja näyttää hetken aikaa Jani Uhleniukselta.) Totisesti, minusta tuntuu että jonain päivänä minä suomennan Friedrich Wolfgang Amadeus von Niiitseä!

Böckerström: Sallinet, että pieraisen *PRÖÖT*

Mannerheim: Ken mineä kutsui? (Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim on laskeutunut savupiipusta takkaan.)

Böckerström: Miten sinä voit siellä olla, savupiippuhan on tukittu? Sieg heil!

Mannerheim: Mjenehän pääsen vaikka miste lävestä kjuten isoisäsi, Pepper von Durkheim tokaisi jyysteessään isoääteesi, Sipuli macAlbrandia!

Surkea-aho: Tuo upseerihan tuntee sinun sukuhistoriasi! Totisesti, aateliset ovat läheistä sukua tässä maassa!

Böckerström: Tietysti, onhan Mannerheimkin minun kaukainen pikkuserkku suoraan sairaalloisessa ja sykkivässä, märkivässä polvessa.

Mannerheim: Hjienosti sanottu! HÅ HÅ HÅÅ!

Runeberg: Kutsuiko joku minua? (pällistelee mulkosilmäisenä ikkunasta kädessään irti leikattu Aleksis Kiven kyrpä)

Surkea-aho: No hyi helvetti, miksi sinulla on irtonainen Aleksis Kiven verta valuva kyrpä kädessäsi! Oletko teloittanut meidän kansalliskirjailijamme?

Runeberg: Minä se tämän maan oikea kansalliskirjailija olen! *hakkaa ikkunan säpäleiksi Aleksis Kiven kyrvällä* JA TE TULETTE SEN KAIKKI TOTEAMAAN, KAUTTA MAANVILJELIJÄN MAAILMANTUSKAN JA PATRIISIN PIERUN!

Mannerheim: Oikeaa puhetta! Höhöö!

Böckerström: Mitähän tästäkin tulee, kautta Ainolan?

(Lattian läpi porautuu ylös mystillinen Jean Sibelius frakki yllään ja silmin nähden epäkiinnostuneena muista tapahtumista.)

Sibelius: Antakaa sitä viinaa jumalauta. Minulla on muuten mukanani Pentti Haanpää. (juo Runebergin moukkupullosta, suoraan tämän povitaskusta, ahnaasti viinaa ja röyhtäisee kravattiinsa)

Pentti Haanpää: Näytänkö minä humalaiselta, mitä?

Mannerheim: Sine näytet spurguaaliselta, pojkaparka.

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Oikein sanottu! Sinun silmäsihän lupsottavat kuin suomenruotsalaisella hylkeellä!

Sibelius: Tuo nyt oli rumasti sanottu!

Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!

Pentti Haanpää: Tottahan se on. Ulkomuotoni on halveksuttava. Korvaan sen kuitenkin mahtavilla tuotoksillani. (asettuu kyykkyyn ja lasauttaa lattialle aimo lastin paskaa) HNNGH!

(J.V. Snellman saapuu paikalle ja alkaa syödä suuhunsa Pentti Haanpään paskaa.)

Snellman: Tämäpä mainiota!


tiistai, 29. elokuu 2017

Suurmiehet helvetissä

(Elias Lönnrot kuljeskelee tietymättömillä metsämailla. Yhtäkkiä hän kohtaa Eino Leinon, joka hyppää puskasta esiin puettuna punaiseen kaapuun ja säikäyttää hänet pahanpäiväisesti)

Eino Leino: Olenkin jo odottanut sinua Lönkka, sillä haluatkos nähdä jotain todella päräyttävää?

Elias: Sinäkö siinä, Eikka? Miksi olet punahilkkana?

Eino: Anna minun opastaa sinua! Kyse on tärkeästä tehtävästä. (polkee jalkaa tarmokkaasti, niin että tanner tömisee)

Elias: Mikäpä siinä, tässä vaan vaeltelin keskellä elämäni tietä.

Eino: Onneksi kohtasimme! Tästä puusta eteenpäin tälle kivelle ja katsopas mitä täällä lukee.

Elias: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää!

Eino: Se on vain pelote.

Elias: Ymmärrän, sillä halutaan torjua kutsumattomat vieraat!

Eino: Juuri niin, mutta meidät on kutsuttu! Menkähämmepäs! Portista läpi...

(Leino ja Lönnrot saapuvat harmaaseen Limboon.)

Leino: Tervetuloa helvetin ensimmäiseen esikartanoon!

Lönnrot: Mitä helvettiä?

Leino: Ei hätää, ei hätää, saatammepa kohdata tuttuja.

Koskenniemi: Oi mun iltojeni hämärrys!

Leino: Vai tänne sinä jouduit?

Koskenniemi: Niin, en oikein tiedä miksi. Ei kai taiteilija voi säilyä tahrattomana, vaikka yliopistomies olisikin. Mutta ihan lunkia täällä on.

Lönnrot: Aika tylsä paikka.

Koskenniemi: Se onkin ainoa vika. Mutta on sentään vihdoinkin rauhaisaa!

Leino: Hyvää jatkoa sinulle, sillä meillä on hyvin kiireinen aikataulu!

Koskenniemi: Minulla ei. Seuraisin teitä.

Leino: No, seuraa sitten minua sinäkin! Kuten aina tulet ihmisten arvostuksessa tekemään!

Koskenniemi: Oi sa kirottu...

(Leino, Lönnrot ja Koskenniemi laskeutuvat helvetin toiselle tasolle ja kohtaavat Josef Julius Wecksellin sekä Juhani Ahon.)

Wecksell: Ah, minulle kerrottiinkin että että olette saapumassa. Minun pitää kertoa teille, että jouduin tänne ainostaan koska sairastuin hulluuteen.

Lönnrot: Kuulostaa hieman epäreilulta! Mutta tasan eivät käy onnen lahjat.

Wecksell: Maailmani on mustavalkoinen, kurnuttava likakaivo.

Koskenniemi: Aina tämä harmauden voittaa. Tämä suo minulle toivoa...

Leino: Eteenpäin, sanoi Vergilius!

Juhani Aho: Minä en tule mukaan.

Koskenniemi: No, älä sitten!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi ja Wecksell saapuvat helvetin kolmanteen kehään ja kohtaavat Aleksis Kiven.)

Kivi: Terve, entiset kumppanit! Minä se jouduin tänne koska olin taitamaton tahruri ja hullu viinan juoja vain!

Koskenniemi: Liian julma olet itsellesi!

Kivi: Ei ei, minä tykkään, kun minua hutkitaan vesurilla täällä.

Sibelius: Kelpaa se minullekin, mutta akustiikka täällä on viheliäinen ja musiikki pelkkää ragtimea.

Leino: Sinäkin täällä!

Leino: Liittykää molemmat mukaan, tämä on pikainen kierros. Tehokas itse kullekin...

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Weksell, Sibelius ja Kivi tulevat helvetin neljänteen kerrokseen ylhäältä luettuna ja heitä vastaanottamassa on Snellman.)

Snellman: Sairas sadismini silpomisineen ja germanofiliani ajoivat minut tänne. Nyt väkäset piikittävät minua aamusta iltaseen! Piikkaavat, ja iltaisin minut paalutetaan seipääseen.

Lönnrot: Jumpra, huomaan että panokset kovenevat! Uskallammeko jatkaa?

Leino: Pakko käydä pohjassa asti kun on kerran lähtenyt! Kyllä mies kestää.

Kivi: Akka on, joka tieltä kääntyy!

Snellman: Miehen puhetta!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius ja Snellman ovat jo 5. helvetin kehässä. Ilmassa on myrkkykaasuja ja salamat valaisevat pimeyttä.)

Topelius: Voi helevetti, kun koskee, kun alvariinsa nuo eunukit pureskelevat pallejani!

Sibelius: Hahhah!

Snellman: Kuinkas sinä sitten näin alas jouduit?

Topelius: Eivät tykänneet lapsirakkaudestani siellä johtoportaassa.

Snellman: Kuka tätä paikkaa sitten johtaa?

Leino: No, eiköhän oteta selvää! Liity toki letkajenkkaan.

Lönnrot: Tutkimalla ja hutkimalla se selviää.

Topelius: Tämän minäkin tahdon tietää, vaikka minua hirvittääkin paha aavistus.

(Leino. Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius ja Snellman ja Topelius tulevat 6. helvetin tasolle ja kohtaavat Mannerheimin hirvittävässä liekehtivässä hornassa.)

Mannerheim: Mene en one kellekään pahaa tehnyt jö silti pistivät tuliseen pätziin!

Snellman: No sinun syntisi kyllä tiedetään! Varmasti en kuitenkaan ollut enkä ole tietoinen niistä kaikista, sillä tämä alkaa kyllä käydä jo todella pahaksi. Onko tuo laavaa?

Kivi: Tämäkö on alin helvetti?

Koskenniemi: Ei, vielä yksi kerros. Alin kellaritaso.

Leino: Kaiketi on käytävä pahimmassa paikassa, jotta voi sieltä ylipäätänsä nousta. Tässä on viisaus.

Kivi: Sellaista se on!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius, Snellman, Topelius ja Mannerheim saapuvat vihdoin helvetin seitsemänteen ja alimpaan kehään. Siellä on pohjaton kylmyys, kaikki liike on vaarassa pysähtyä, mutta ei siellä ole paljon muuta kuin valtaisaksi paistunut Runeberg istumassa kultaisella valtaistuimella ja pureskelemassa lakkaamattomasti kidassaan Panu Rajalaa, August Ahlqvistia ja Pentti Saarikoskea.)

Runeberg: Terve, jätkät, tämän maailman ruhtinaan hoviin! Nämä tyypit ne ovat aina vain mehukkaita suussani! HÅ HÅ HÅÅ!

Mannerheim: Temepä on jo vallan erikoista!

Sibelius: Tämä mykistää sielun!

Panu Rajala: Tämä on aina vain oikein! (Vinkuu)

Koskenniemi: Miksi sinä täällä olet? Ja ennen kaikkea miksi suussasi ovat nuo tyypit?

Runeberg: Minähän tulin tänne omasta vapaasta tahdostani ja komennan koko helvetin järjestystä. Suussani ovat mehukkaimmat paistit! Skronts skronts skronts.

Snellman: Voi nyt helvetti! Komennatko sinä taivasta ja helvettiä?

Runeberg: Totta kai! HÅ HÅ HÅ HÅÅ!!! Minä olen myös ainoa täällä, joka saa viinaa!

Kivi: No voi saatana...

Sibelius Tämä on jo liikaa!

Lönnrot: Missä on paholainen?

Runeberg: Minä olen pahalainen...

Saarikoski: On tämä nyt tosissaan yhtä helvettiä. Meitä pitäisi arvostaa enemmän elinaikanamme. Silloin tässä olisi tasapainoa, jokaiselle ansionsa ja kykyjensä mukaan.

Ahlqvist: Pistäkää tuo kirottu Kivi tilalleni!

Kivi: Ähäkutti!

Panu: Laiskotteluunkin on suotava oma aikansa. Sitä voi sanoa hienommin latautumiseksi. Eri asia sitten mitä laukeaa.

Rapuja-2017-048.jpg