(Elias Lönnrot ja Aleksis Kivi kohtaavat toisensa tietymättömillä metsämailla.)

Elias: Kas, tulevan kansakuntamme tuleva kansalliskirjailija.
Aleksis: Minä juon nyt viinaa.
Elias: Aamen!
Aleksis: (Ottaa povitaskustaan pullon ja tarjoaa Eliakselle.) Otapa siitä ryyppy, vanha veikko, ja unohda ne raittiushömpötykset.
Elias: Ilman muuta!
Aleksis: Niin sitä pitää!
Elias: (juo ahnaasti.) Tämäpä mainiota!
Aleksis: Pää täyteen vaan!
Elias: Aamen!
Aleksis: Viina on hyvää.
Elias: Niin on.
Aleksis: Mitäpä jos joisimme itsemme totaaliseen tuubaan?
Elias: Mainoa ajatus, veikkoseni!
Aleksis: Ah!
Elias: Tosin minun piti poiketa Karjalan laulumailla.
Aleksis: Unohda moinen!
Elias: Ilman muuta.
Aleksis: Pitihän minunkin kirjoitaa sitä romaania, mutta mieluummin juon kyllä viinaa.
Elias: Ilman muuta.
Aleksis: Hmm.. nyt maistuisi suomenruotsalainen herrastuhero.
Elias: Olen samaa mieltä.
Aleksis: Miten olisi Fredrika?
Elias: Ettäkö ystävämme Johan Ludvigin vaimo?
Aleksis: No mikä ettei!
Elias: Niin, mikä ettei!
Aleksis: Pannaan akka paksuksi!
Elias: Äpäriä tässä tarvitaankin!
Aleksis: Kippis!
Elias: Mutta entäpä jos Johan Ludvig saa tietää?
Aleksis: Liittyköön seuraan! Onhan hänellä oikeus omaan vaimoonsa!
Elias: Olet järkimiehiä, Aleksis, itse en olisi ikinä tuota keksinyt!
Aleksis: Hyvä mies minä olen, joskin vähän juoppo.
Elias: Juoppoja tässä kaikki ollaan!
Aleksis: Otetaan sille!
Elias: Kippis!
Aleksis: Nyt kun hameväestä tuli puhetta, niin kuinkas se sinun muorisi voi?
Elias: Mikäpäs sillä voidessa.
Aleksis: Ei ole tullut lisää äpärälapsia?
Elias: Ei tänä vuonna.
Aleksis: Kiitos Herralle!
Elias: Amen!
Aleksis: Kippis!
Elias! Amen!
Aleksis: Vaan emmekö jo rientäisi?
Elias: Rientäkäämme!

(Toverukset kulkevat toisiinsa nojaten kohti Runebergin kartanoa. Jo kaukaa he näkevät uniformuun pukeutuneen herrasmiehen, joka hoipertelee heitä vastaan.)

Aleksis: Katsopas, Elias, mikä tuolla menee. Näyttäisi olevan upseerismies.
Elias: Mikä lie juoppo! Tuskin pystyssä pysyy.
Aleksis: Sitä parempi, sitä parempi. Emmekö mene jututtamaan miestä?
Elias: Ilman muuta.
Mannerheim: (sammaltaa.) Savon jäkärät! Paljon teitä on mennyt! Menköön loputkin!
Aleksis: Mikäs mies se täällä mölisee!
Mannerheim: Hyvää päivää! Minä olen marsalkka Mannerheim!
Aleksis: Päivää itsellenne. Taidattepa olla hivenen juopunut?
Mannerheim: Var tyst! Savon jäkärä!
Aleksis: Liity toki seuraamme. Olemme menossa Fredrika Runebergiä tapaamaan.
Mannerheim: Turha vaiva!
Aleksis: Kuinka?
Mannerheim: Fredrika suoltaa äpäriä kuin mehumaija mehua!
Aleksis: Tottahan toki, ja yllättävän monessa äpärässä virtaa minun jalosukuinen vereni!
Mannerheim: Vai että jalosukuinen! Hyh! Mokoma metsäsuomalainen! SAVON JÄKÄRÄ!
Aleksis: (Tarjoaa Mannerheimille ryyppyä.) Otahan nyt siitä ensi hätään, mokoma ruotsalais-venäläinen lipokieli.
Mannerheim: Mitäs tämä on?
Aleksis: Siitä vaan!
Mannerheim: Skål!
Aleksis: Kippis!
Elias: Kippis!
Aleksis: Huomaan, että aurinko laskee yllemme. Jos tahdomme ehtiä vielä tänään tuherolle, on jo riennettävä.
Elias: Ilman muuta.
Aleksis: Kai arvon upseeri tulee mukaamme?
Mannerheim: No, mitäs tässä turhia kainostelemaan! Fredrika on hieno nainen, kaikesta huolimatta.
Aleksis: Ja Johan Ludvig on hieno mies!
Mannerheim: Kieltämättä, mutta kirjoittaa hän ei osaa.
Aleksis: Kuinka? Mieshän on tuleva kansallisrunoilija!
Mannerheim: Paskapuhetta!
Aleksis: (Tarjoaa Mannerheimille pulloa.) Siitä!
Mannerheim: Skål!
Aleksis: Kippis!
Elias: Kippis!
Aleksis: Ja nyt matkaan!