(Vaunut kaartavat Kaivohuoneen pihaan. Runeberg, Snellman, Lönnrot, Topelius, Mannerheim ja Kivi kapuavat alas.)

Runeberg: Perillä ollaan toverit! Nyt ryypätään!
Elias: Mutta enhän minä tuonne voi mennä.
Runeberg: (Koettaa huitaista Lönnrotia naamaan, mutta kännipäissään lyö ohi ja kaatuu mahalleen maahan.) Kirottu perkele!
Snellman: Rauhoitu, ystävä hyvä, osoittakaamme ymmärrystä Eliasta kohtaan.
Runeberg: Vai pitäisi tuota housuihinsa kuseksivaa äpärää vielä ymmärtää! Paskapuhetta, sanon minä, kuohituksi joutaisi tulla, mokoma kusen kanssa läträävä fennofiili! 
Snellman: Jos Elias ei halua tulla, eihän hänen tarvitse tulla.
Elias: Kyllähän minä muuten tulisin, mutta kun nämä housut ovat vielä ihan märät.
Runeberg: Mitäs kuseksit minne sattuu!
Elias: Totta puhut.
Snellman: Saat minun housuni.
Elias: Mutta mistä sinä sitten saat housut?
Snellman: En minä tarvitse housuja. (Riisuu housunsa ja antaa ne Lönnrotille.)
Elias: Voi, sinä olet tosi ystävä! (Riisuu kusiset housunsa ja pukee tilalle Snellmanin housut.)
Runeberg: Ja nyt sisään!

(Koko ryhmä koettaa tunkea sisälle ravintolaan, mutta ovella heidät pysäyttää Eugen Schauman.)

Schauman: Mitäs juoppoja te olette? Tämä on hieno ravintola, eikä tuollaisilla katuojan kasvateilla ole tänne mitään asiaa.
Runeberg: Mikä sinä luulet olevasi?
Schauman: Minä olen Eugen Schauman, ja unelmani on tappaa Suomen kenraalikuvernööri.
Runeberg: Unelmia tässä maailmassa riittää. Ei sinusta ikinä mitään tule. Totisesti minä sanon sinulle, että yksikään historiankirja ei tule nimeäsi muistamaan.
Schauman: Minä olen vapaustaistelija! Mikä sinä itse luulet olevasi?
Runeberg: Minä olen tämän maan tuleva kansallisrunoilija!
Mannerheim: Mitä peliä siellä nyt pelataan? Päästäkää minut sisään! (Työntää Schaumanin syrjään ja rynnii sisään, muu seurue seuraa perässä.)
Schauman: Janne, Janne, tule pitämään näille pojille jöötä!
Jean Sibelius: (Istuu läheisessä pöydässä viuluaan hipelöiden, pöydällä on parikymmentä tyhjää tuoppia.) Mitä helvettiä? Ole nyt jumalauta hiljaa siellä. (Sytyttää sikarin.) Eihän tässä kuule edes omia preludejaan.
Schauman: Mutta nämä roistot..!
Sibelius: En minä näe roistoja, vaan joukon herrasmiehiä, kansakuntamme kivijalkoja. Tervetuloa, hyvät herrat! Istukaa toki pöytään ja tehkää olonne mukavaksi!
Schauman: Mutta nuohan ovat ihan humalassa! Eikä tuolla yhdellä ole edes housuja.
Sibelius: Kas, Snellman, sinä vanha kettu!
Snellman: Annoin housuni Eliakselle, koska hän laski alleen.
Sibelius: Taisitpa vain haluta esitellä mojovaa elintäsi.
Snellman: Noo.. otan tuon kohteliaisuutena.
Sibelius: Taistelukunnossa vähintään.. hmm.. sanoisin kaksikymmentäviisi tuumaa?
Snellman: Itse asiassa kaksikymmentäseitsemän.
Sibelius: Olet sinä aika kettu! Istukaa kaikki pöytään, ottakaa olutta, nyt juodaan!
Schauman: Mutta minä en voi hyväksyä tällaista siveettömyyttä!
Sibelius: Hiljaa, senkin naista saamaton katkeroitunut paska, tuo meille viinaa!

(Koko seurue istuu Sibeliuksen pöytään. Eugen Schauman lähtee kiroillen tekemään tilausta.)