(Jean Sibelius samoilee pienessä pierussa Hvitträskin välittömässä lähimaastossa, mistä hän löytää salaperäisen luolan.)

Sibelius: Voi vitjat! Symposiumi poikkitaiteellisten suurveljieni Saarisen, Geselliuksen ja Lindgrenin kera heidän taitelijatalossaan on vasta aluillaan, ja minä olen suhteellisen aamuvarhaisella happihyppelyllä. Löysin täältä tällaisen luolan, astutaanpa sisään! Mitäköhän nuo töherrykset seinällä ovat?

(Seinällä alkaa tanssia mystinen varjo, joka tuo Sibeliuksen oppineeseen mieleen oitis Platonin. Sibelius kääntyy salamannopeasti havaitakseen että hänen seurakseen luolaan on taaperrellut kumarainen partaukko.)

Ior Bock: Kuka se täällä itsekseen juttelee, spöörailee ja haastelee? Terve tuloa ja hyvää päivää, oi vieras, Hittavaisen luolaan; Hittavaisen, Odenin, Thorin, Ran, Frejn, Frejan, luolatontun, Tapion, Mielikin, ja vielä veen emosenkin puolesta ja nimeen.

Sibelius: Hoo! Mikä sinä olet miehiäsi?

Ior Bock: Minun nimeni on Ior Bock ja olen tämän luolan haltija jonka Hittavainen on asettanut. (istahtaa notkeasti risti-istuntaan ja viittoo Sibeliusta seurakseen)

Sibelius: Kiitoksia... minä olen Johan Sibelius. (omaksuu kuin huomaamattaan isäntänsä istuma-asennon) Eikö teillä ole lainkaan vaatteita?

Ior Bock: Eihän kesällä tarvita vaatteita. Täällä länsi-Odenmaalla kuljemme kaikki alkuperäisväestö nakuina, jokainen Aino ja Sampo kuin paratiisiajalla vaan, juu!

Sibelius: Tekö nämä olette maalanneet?

Ior Bock: Nuo kalliomaalauksetko? Voi ehei en minä, nuohan ovat yli 13 000 vuotta vanhoja.

Sibelius: Mitä pirua!

Ior Bock: Pirua täällä ei ole, mutta vesi on lähellä niin vesihiisi voi olla. Vesihiiden lisäksi voi tulla käymään tulihiisi, maahiisi tai ilmahiisi. Meidän ei tarvitse niin kauheasti varoa mutta naisien kyllä sillä hiidet ovat kovia ryöstelemään naisväkeä. Heidät viedään sitten hiidenkirnuun ja laitetaan raskaiksi. Jotkin naiset kyllä menevät ihan mielellään hiidenkirnuun eikä heitä siitä voi syyttää mutta sitten hiisimäisistä lapsista tulee usein sotilaita. Luolatonttu suojelee vesihiideltä joten tämä luola on turvallinen. Metsää varten ota silti tästä tällainen Lemmon kalu.

Sibelius: Ahaa... sanoitteko että tämä on Hittavaisen luola?

Ior Bock: Voi kyllä, Hittavainen on jänisten jumala. Valtava jänis. Hittavaiselle uhraaminen tuo hyvää metsästysonnea. Jänön elämä on lyhyt ja hyvä sen liha on syödä pois. Katsokaa, otetaan tällainen papana ja kastetaan se spermaan, joka on lypsetty Odenkuun aikaan... sitten se syödään ja odotellaan. Sitten pieni puhdasmielinen rukous Hittavaiselle ja eiköhän ala jänis astumaan ansaan!

Sibelius: Ovatko nuo Hittavaisen maalauksia?

Ior Bock: Ne ovat Hittavaiselle pyhitettyjä. Tämä on ikivanha uhripaikka. Luola on kuitenkin aika pieni, sillä jänisjumala on verrattuna isompiin aika pieni jumalainen. Minä olen koettanut etsiä Lemminkäisen luolaa, joka on valtava. Mutta tämä on kuin Odysseuksen harharetki. Tiesittekö että Odysseus oli suomalainen joka katosi Atlantiksen eli jääkauden myötä? Se oli Allt-land-is, kaikki maa oli jäätä! Apunani toisin kuin Odysseuksella valtavan luolan etsinnässä minulla on hänkin aika valtava mies, johon te ehkä haluaisitte tutustua?

Sibelius: (miettii äskeistä lauserakennetta) Mikäpä siinä...

(Bock ja Sibelius könyävät ulos luolasta. Bock viheltää kuuluvasti ja kohta lähellä alkaa metsä ryskyä ja esiin astuu seitsenmetrinen jättiläinen suupieliään pyyhkien.)

Daniel Cajanus: SYÖKÄÄ PERUNAA, KASVATTE SUURIKSI!

Bock: Joko on aika jatkaa matkaa, Daniel?

Cajanus: MIKÄPÄ SIINÄ. (nostaa Ior Bockin niskaansa joka sytyttää hamppupiipun alkaa ohjastaa Cajanusta kohti länttä. Sibelius sormeilee mietteliäänä Bockin lahjoittamaa lemmonkalua, miettii onko se lemmenkalu, ja palajaa Hvitträskiin kertomaan löydöstään ja kumoamaan ryypyn jos toisenkin. Iltapäivemmällä VAK lausuu salissa: Oi, aamun koi - heläjä lyyra! Oi mun päivieni pimeys. Terve, ukko ikiaikainen ja tuonilehdon emäntäinen! Odysseus Heran lyömä oon. Mutta Sibeliuksen mielessä kummittelee aamuinen tapaus.)