(V.A. Koskenniemi ja Mika Waltari kohtaavat metsäaukiolla Nurmijärvellä.)
Koskenniemi: Kas, Waltari! Mistä sa tulla tupsahdat, vetihenä vermeet?
Waltari: Nyt on tapahtunut kauheita, siitä kun viimeksi tavattiin, Veik-Anter!
Koskenniemi: Kunniakas kuolemako viimein kateutemme katkaisee? Oolannin jälkeen meno vain yltyi? Kerro juurta jaksain!
Waltari: Ensin Aleksis Kivi hirtti itseään, mutta minä pelastin hänet. Sitten menimme uimaan, ja hän yritti hukuttautua, mutta minä estin senkin. No, sitten tuli Ahlqvist eikä Kivi sitten enää halunnutkaan tappaa itseään, mutta sitten Ahlqvist hukutti hänet!
Koskenniemi: Paratkoon, mikä ironia!
(Eino Leino hyppää puskista esiin.)
Leino: No, saatiinhan henki siltä Kiveltä pois! Niin sitä pitää!
Koskenniemi: Kuinka julkeat, irvileuka, miehestähän olisi tullut kansalliskirjailija!
Leino: Niin, ja se olisikin juuri ollut valtava onnettomuus. Hähähhä!
(Ahlqvist hyppää puskista esiin.)
Ahlqvist: Se olisi ollut hirvittävä kansallinen tragedia, jos sen kapisen raapustuksen, seitsemän veljen kirjoittaja olisi saavuttanut moisen aseman, taitamaton paska...
Leino: Ja minusta tulee nyt kansallisrunoilija, eikö niin Ahlqvist!
Ahlqvist: Sinusta tehdään oitis kansallisrunoilija. Runeberg muuttui valitettavasti hirviöksi.
Koskenniemi: Ei, nyt lyö jo yli! Nyt teen selvää tästä ruskovuorten rumentajasta! (työntää ja repii Leinoa järvenrantaa kohti.)
Leino: Sa saatanan satuilija, et tästä selviä, tapuilija... (pyristelee vastaan)
Koskenniemi: Nyt lähti, Leino, henki, sa himojesi renki! (työntää Leinon vedenpinnan alle)
Leino: Öääärrrghh! (öräjää & tuhnuttaa hengenhädässä)
Koskenniemi: Tästä et pääse! (laskee massiiviset kiveksensä Leinon päälle) Minun poikaseni toimivat vaikka pelastusliiveinä minulle!
Leino: Öööhh... blublublub (hukkuu sätkien, viimeiseen asti käsillään ylös pyrkien, Koskenniemen murhanhimoisen naaman irvistäessä julmasti)
Waltari: Taisi mies kuolla jo, turhaan hivelet kiveksilläsi Leinon naamaa.
Koskenniemi: Jaa, tämä on sitten vain hänen ruumiinsa häpäisyä. Mutta olet oikeassa, eiköhän sekin riitä jo, noin.
Waltari: Voi, Leinoa! Ain vain lisää kuolemaa.
Ahlqvist: Se oli miehen työ!
Koskenniemi: Vähän kyllä säälittää. (katsoo Leinon selällään vedessä kelluvaa ruhoa) Taidan kirjoittaa hänestä ylistysrunon!
Ahlqvist: Tee se, jos et parempaa keksi. Minä kirjoitan ainakin Kivestä pelkän häväistysrunon!
Koskenniemi: Eikö se ole jo hieman ilkeää, kuollutta ja puolustuskyvytöntä kohtaan!
Ahlqvist: Se hullu julkeilija ansaitsee kaiken paskan, posthumisestikin!
Koskenniemi: Taidan tappaa sinutkin! (lähestyy uhkaavasti)
(Metsästä kaikuu kuitenkin hirvittävä "HÅ HÅ HÅÅ".)
Waltari: Meillä taitaa olla läheisempiä huolenaiheita tulossa!
Koskenniemi: Voi ahdinko, Runeberg kuuli meidät!
Ahlqvist: Runeberg on saanut meistä vainun!
(Lähistöllä ryskyy. HÅ HÅ HÅÅ!)
Koskenniemi: Äänestä kuulee että Runeberg lähestyy selvästi!
Waltari: Runeberg haistaa pelkomme!!
Koskenniemi: Meidän on tapettava hänet!
Ahlqvist: Oppimestariniko?
(HÅ HÅ HÅÅ!!! HÅ HÅ HÅÅ!!!)
Ahlqvist: Voi Luoja, olkoon. Tapetaan Runeberg ennen kuin hän tappaa meidät!
Waltari: Liian myöhäistä! Juoskaa, hullut!
Koskenniemi: Pelastautukoon ken voi! Jumala armahtaa, Runeberg ei!
(Kolmikko juoksee pois metsäaukealta. Hyvä niin, sillä aivan kohta paikalle ryntää alaston, joko ihmisen tai eläimen paskaan kauttaaltaan tievaantunut Runeberg. Hänen päähänsä ovat versoneet paholaisen sarvet. "HÅ HÅ HÅÅ!" Hänen perässään juoksee Mannerheim uniformussa,
punahehkuinen demoninen kiilto siilmissään ja sapeliaan heiluttaen. "MHEHEHE-HÖ-HEE!" Täysikuu paistaa Nurmijärvellä.)