(Suurmiehet ovat kokoontuneet Ainolaan viettämään joulua.)
Sibelius: Tervetuloa vaan tänne meidän matalaan majaamme. Aino on tuolla kyökin puolella laittamassa meille pientä jouluatriaa. Tarjolla on ainakin porsaita ja vasikoita. Omin käsin ne tänä aamun teurastin. Teurastin ensin Ainon ja kun olin kerran veren makuun päässyt, niin ne menivät siinä samalla. Nythän minulla on toki uusi Aino - Luojan kiitos tässä maassa riittää Järnefeltejä!
Elisabeth Järnefelt: Totisesti!
Sibelius: Ruokajuomaksi tarjolla on tietysti raakaa viinaa, kuten meilläpäin on tapana.
Snellman: Onpas siinä kystä kyllä totisesti. Tuota ajatellessa maha vallan paukkuu.
Lönnrot: Ja atrian jälkeen peräsuoli paukkuu ja pärisee, saattaapi vallan revetäkin ja ruikauttaa paskat pitkin seiniä, mutta on se sen arvoista!
Snellman: Sinähän olet välskäri, varmaankin tiedät nämä asiat, joten luotan sanaasi.
Lönnrot: Asiantuntemukseni on taattu. Kajaanissa olen hoitanut parikin ripuliepidemiaa...
Snellman: Niin, toisaalta sinähän ne epidemiat aiheutitkin...
Lönnrot: No se nyt oli se uusi ruokavalio, jota yleisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi suosittelin kaikelle kansalle...
Snellman: Niin, sinähän julistit että yksi kierros ihmisen ruuansulatuskanavassa ei tee ravinnosta syömäkelvotonta... 
Lönnrot: No niin mutta...
Snellman: Organisoit koko kylän keräämään paskat talteen tarkoitusta varten rakennuttamaasi säiliöön, josta sitten itse kukin kävi hakemassa päivän tarpeensa...
Lönnrot: Kyllä, mutta...
Snellman: Käytännössä siis pakotit koko kylän syömään omaa paskaansa.
Lönnrot: No se nyt oli sitä aikaa, kun isoisä lampun osti!
Aho: Siihen aikaan oli toisin, totisesti oli toisin!
Lönnrot: Mutta asiasta toiseen. Missäs Runeberg vehtaa? Miestä ei ole näkynyt aikoihin.
Mannerheim: Ljinkola empui sen, empui Sjaarikoskenkin ja itsensä. Minuakin empui, mjutta mine olen tettunut tulemaan emmutuksi.
Lönnrot: Mitä? Onko Runeberg taas kuollut?
Mannerheim: Mite mine juuri senoin!
(Ulko-ovi lennähtää auki kuin ammuttuna ja sisään astuu humalainen Runeberg.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Täällähän on joulujuhla ja ilo ylimmillään. Kas kas, tuoksu hivelee sierainta. Atria lie jo pöydässä?
Mannerheim: Mite hjelvetti! Sine elet!
Runeberg: Minä elän!
Kivi: Minäkin elän!
Runeberg: Ole sinä hiljaa, taitamaton tahruri! Minä olin kyllä kuollut, mutta sitten vanha ystävämme Agricola laskeutui taivaasta ja herätti minut henkiin. Herättipä myös Saarikosken. Linkolaa ei herättänyt, sanoi että se äpärä ei ole hyväksi tälle maalle.
Mannerheim: Meehen påhetta!
Runeberg: Hätäkös tässä! Olen kuolematon!
(Sokaiseva kirkkaus täyttää huoneen. Kirkkauden keskeltä astuu kokovalkoisiin pukeutunut Mikael Agricola.)
Agricola: Parhaaxi catson certomaan tulla, että sai viimeinen certa olla, kun vaivoin saavun henciinherättämisexi. Hengissä coettacaa siis pysyä, ja cypsyä cunnon ihmisixi.
Runeberg: HÅÅ! Vanha veikko, liity toki atrialle. On joulu, joulu on!
Agricola: Tahdoinhan vain sanan sanotuxi, nyt palaan, jo aukee taivon uxi.
(Mikael Agricola sulautuu kirkkauteen ja kirkkaus livahtaa oven raosta ulos.)
Runeberg: Sinne meni.
Aino Sibelius (ent. Ellen Järnefelt): Syömään!
Sibelius: Joko nyt?
Runeberg: Nälkähän tässä jo onkin!
Kivi: Eiköhän käydä ruokasalin puolelle?
Mannerheim: (Ottaa taskustaan moukkupullon.) Skål för juls ära!
Snellman: Ei vielä ole maljojen aika!
Lönnrot: Ensin syödään!
Topelius: Tuleeko sitä ruokaa?
Sibelius: Josko sitten siirtyisimme tuonne...
(Suurmiehet ovat jo siirtymässä ruokasaliin, kun ulko-ovi aukeaa ja sisään astuu Joel Hallikainen sylissään kitara, jota hän taidokkaasti näppäilee.)
Hallikainen: Näin sydämeeni joulun teen...
Runeberg: Mitä helvettiä!
Hallikainen: Mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen!
Topelius: Tukkikaa tuon äpärän suu!
Hallikainen: Hei kaikki! Tulin jakamaan vähän jouluiloa koko kansakunnalle!
Snellman: Mitä tämä nyt on!
Hallikainen: Kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin...
Lönnrot: Tuo mieshän on häpeäksi koko maalle!
Hallikainen: Kuurankukkasia kannan sisälläin!
(Jälleen ulko-ovi avautuu ja sisään astuu Timo Koivusalo.)
Koivusalo: Päivää vaan taloon. Se on kuulkaas minun biisi tuo mitä Joel laulelee!
Sibelius: Keitä nämä plebeijit ovat? Tunteeko kukaan?
Koivusalo: Mutta kah! Siinähän on itse maestro, talon isäntä. Minä tulinkin tänne vähän niin kuin virittäytymään tunnelmaan.
Sibelius: Mitä riivattua?
Koivusalo: Kah, Janne, kun minä teen sinusta elokuvan!
Sibelius: Mitä?
Koivusalo: Se kertoo sinun elämästäsi ja maineteoistasi.
Sibelius: (Kääntyy suurmiestovereidensa puoleen.) Aikooko tuo mies häpäistä minut?
Koivusalo: Aionpa hyvinkin. Sinua esittää Martti Suosalo!
Sibelius: Kautta Ainolan! Kautta Sammatin! Kautta Aleksis Kiven isävainaan!
Koivusalo: Elokuvassa tulee olemaan sellainen kohtaus, jossa orkesteri soittaa Finlandiaa ja konserttisaliin tulee venäläisiä sotamiehiä...
Sibelius: Hmm... ei tuo nyt niin pahalta kuulosta...
Koivusalo: Ja sitten koko kööri alkaa laulaa Koskenniemen sanoilla...
Sibelius: Tukkikaa tuon äpärän suu!
Koskenniemi: He he. Miehellä on makua.
Leino: Ole vaiti, plebeiji, minä olen tämän maan kansallisrunoilija.
Runebeg: Minähän se olen! Ja kansalliskirjailija olen myös...
Waltari: Minä kyllä aion esittää kansalliskirjailijaksi Kiveä, ja auktoriteettini mahti on niin suuri, että...
Kivi: Siinä on mies paikallaan!
Ahlqvist: Tuosta tahruristako kansalliskirjailija? Ei koskaan, aldrig i mitt liv!
Waltari: No et sinä silloin enää eläkään...
Kivi: Minä elän!
Sibelius: VAITI! VAITI! Ja ajakaa nuo plebeijit pois täältä!
(Yhteisvoimin Hallikainen ja Koivusalo kannetaan ulos ja heitetään lumihankeen. Sitä ennen August Strindberg - joka hänkin on jostain syystä Ainolassa viettämässä joulua - varastaa Hallikaisen kitaran.)
Strindberg: Nyt såitan teille suurmiesten marssin!
Sibelius: No, no, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Eiköhän nyt ole aika siirtyä juhlapöytään!
Topelius: Kannatetaan!
(Suurmiehet siirtyvät ruokasalin puolelle, jossa pöytä jo odottaa katettuna.)
Runeberg: Siinähän sitä onkin!
Sibelius: Istukaa, istukaa. Ennen kuin alamme atrioida, lukee Aino meille jouluevankeliumin.
Topelius: Rauhaa, rauhaa, kunnia Herralle taivaassa ja rauha meille poloisille maan asukkaille.
Aino: Pyydän hiljaisuutta!
Sibelius: Silencio!
Aino: No niin...
(Suurmiehet hiljentyvät joulun sanomalla äärelle. Vapisevalla äänellä Aino Sibelius (ent. Ellen Järnefelt) alkaa lukea: "Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta lähti käsky, että koko kansa oli verolle pantava..." Näinköhän suurmiehet jo laskeutuvat joulurauhaan? Mainittakoon, että joulupöydässä on myös Aino Sibeliuksen irti revitty pää, joka herättää ristiriitaisia tunteita läsnäolijoissa.)

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!!