(Hotellin Kämpin baarissa. Raittiusmiehet on ajettu pois ja ilo on nyt ylimmillään. Nauretaan, ryypätään. Meno on jatkunut jo noin vuorokauden. Eino Leino on nurkassa housut kintuissa kyykkypissalla.)
Leino: Huiskis suihkis vain!
Sibelius: He-he! Siellä se vaan kusee, niin, vaikka me koetamme tässä säveltää kansalliseeposta.
Lönnrot: Hyvin se jo menikin.
(Näytelmäkirjailija haluaa nyt  keskeyttää huomauttaakseen että kaikkien suurmiesten puhe sammaltaa nyt niin kauttaaltaan järjestelmällisesti, että sitä on aivan turha enää kirjoitusasussa huomioida. Lukija kuvitelkoon parhaansa mukaan sössötyksen ja örisemisen.)
Merikanto: Omituisen väristä tuo Leinon kusi. (katsoo lainehtivaa lattiaa)
Sibelius: Mitä sinä sekoilet! Toisen kusi silmässä.
Merikanto: Älä nyt viitsi. Leinon kusi on, sehän on oranssia väriltään.
Sibelius: Eikö sinulla ole värisilmää? Missä se Gallén-Kallela on kun sitä tarvitaan, nytkin sitä tarvitaan. Piru!
Leino: Minulla nyt on kusi ollut tämänväristä jo jonkin aikaa.
Merikanto: Mitä sanot, Elias?
Lönnrot: Nooh, lienee Einolla munuaiset menneet kovin vialliseen kuntoon.
Leino: Mitä! Onko se vakavaa?
Lönnrot: Tuskinpa nyt sentään. Korkeimman kädessähän se Eino lopulta kuitenkin on, korkeimman kädessä!
Leino, Merikanto ja Sibelius: AAMEN!
Lönnrot: Joo. Muistatteko kun Runeberg ajoi vaunuillaan kaivohuoneelle.
Sibelius: Muistan, minä teitä siellä odottelin saapuviksi ja sitten... ai ai! Tämä paikka on kohta samanlaisessa siivossa kuin Kaivohuone sen jälkeen.
Merikanto: Siellä minä en ollutkaan vielä mukana.
Sibelius: (Leinolle) Miten sinä kuset vieläkin vaan?
Leino: Enhän minä enää kusekaan.
Sibelius: Totta puhut! Miksi kusen pinta sitten nousee yhä? Minun lakeerikenkäni sisukset saavuttaa kohta kusi!
Merikanto: Hoo, tuolta toisesta nurkastahan se tulee. Tuo kusitynnyri vuotaa!
Lönnrot: Tuskin Kämpissä sentään kusitynnyreitä varastoidaan.
Sibelius: Totta puhut. Nyt otetaan tästä asiasta selvää.
(Sibelius hiipii tynnyrin luo - tai pikemminkin kahlaa sinne parhaansa mukaan. Leino nostelee housujaan ja on lähes valmiina tositoimiin. Lönnrot ja Merikanto istuvat suurmiesten pöydässä seuraten tapahtumia tarkkaavaisina.)

JATKUU ENSI NÄYTÖKSESSÄ. ESIRIPPU. OSTAKAA KAHVIA, PULLAA JA BRANDYA.
***
ESIRIPPU NOUSEE.

Sibelius: Tulehan ulos sieltä, juopunut merimies! Juopporatti. Mikä rankkitynnyri tämä on? Ylös sieltä, kuulen kyllä kuinka kuset. Hyvä on nostan sinut hiuksista ylös, kas näin...
Lönnrot & Merikanto: TOPELIUS!
Leino: Khihihihi! Mitä tämä merkitsee?
Topelius: Päivää.
Sibelius: No sinäkö...
Topelius: Olette näköjään saapuneet. Olen odottanut teitä saapuviksi nyt kai jo kolme päivää ja kaksi yötä.
Lönnrot: Sen olet näköinenkin.
Merikanto: Totta, Mooses.
Sibelius: Mehän tulimme jo aiemmin, mikset sinä... niin no, sammuit tietysti sinne tynnyriin.
Topelius: Adolf Nordenskiöld sulloi minut tänne, mokoma rehentelijä ja hampuusi. (röyhtäisee happamasti)
Sibelius: Yhh.
Merikanto: Mitä, onko Nordenskiöld muka täällä? Missä Nordenskiöld on?
Topelius: Se on tietysti hotellin puolella, huoneessaan pitää juhlaorgioita.
Leino: A-ha! Kuinka mannermaiset ja sivistyneet tavat! Kuulkaa, minä menen hakemaan Nordenskiöldiä!
(Leino pyrähtää ulos.)
Lönnrot: Mutta vanha Sakari, mitäs varten sinä nyt meitä olet näin hartaasti vartonut?
Topelius: Minulla on tärkeä sanoma. Auttaisitko minut jo ulos tästä saatanan tynnyristä.
Sibelius: Ah, tottakai! Istuhan tänne pöytäämme.
Topelius: Antakaahan ryyppy, niin alan kertomaan.
Merikanto: Herra on hyvä.
Lönnrot: Kerro ihmeessä, eikä mitään satuja tällä kertaa.
(Lönnrot, Merikanto, Sibelius ja Topelius kumartuvat suurmiesten pöydän ääreen.)

VÄLITAUKO! OSTAKAA MAKEISIA, TUPAKKAA JA LEHTIÄ.

(Topelius aloittaa värikkään muistelon, kuten tapansa on saatuaan hieman wiinaa.)
Topelius: Oli syysyö synkistä synkein ja jäälautat ritisivät Pohjanlahdessa. Tummana ja pelottavana nousi kituliaisesta mutta ylpeästä Suomen maasta Lapinlahden rangaistussiirtola...
Lönnrot: Veli hyvä, suppeammin, saanko pyytää!
Topelius: No, kuulkaas. Akseli Gallén-Kallela on pidätetty ja lukittu Lapinlahteen.
Merikanto: Mitä helvettiä!
Sibelius: Mitä Tuonelaa!
Lönnrot: Miksi ihmeessä?
Topelius:  Herätti kuulemma pahennusta Senaatintorilla, turmeli Suomen nuorisoa.
Merikanto: Jaa, se oli varmaan juonut taas liikaa.
Sibelius: Suurmiestä on kohdeltu nyt kaltoin! Ei suurmiehiä rahvaan laki paina, eikö se nyt ole selvää!
Merikanto: Ryssä taas mahtailee!
Topelius: Nyt G-K on lukittu samalle suljetulle osastolle Josef Julius Wecksellin kanssa. Kerrotaan, että ulvoen maalailee seinille Lemminkäisiä ja Ilmattaria omalla ekskrementillään.
Lönnrot: Poloisen herkkä mieli on luhistunut sorron alla.
Topelius: Myös Aleksis Kivi on siellä.
Lönnrot: Mitä! Tästä minä en tiennyt mitään! Äskenhän olin vielä hakemassa sitä poloista mukaan symposiumiin!
Sibelius: Höhöö, en minä olisi päästänytkään...
Lönnrot: Vaiti! Suurmiehet on pelastettava ikeen alta!
Merikanto: Meidän on puututtava asiaan.
Sibelius: Eivät ne riistäjät meitä kuuntele ilman sisällissotaa...
Lönnrot: Noh, noh. Meitä eivät kuuntele, siis meidän on autettava heidät karkaamaan. Onhan siihen ennenkin jouduttu.
Merikanto: Ettäkö karkaisivat Lapinlahdesta?
Sibelius: Viedään kaikki kolme samalla!
Merikanto: Ole nyt realistinen!
Sibelius: Olen romanttinen!
Lönnrot: Ei, Sibelius on oikeassa. Pelastamme kaikki kolme. Tarvitsemme Runebergin aseita ja vankkurit.
Sibelius: Niitä hän ei lainaa!
Lönnrot: Totta, ei ikinä lainaisi. Siispä meidän on lainattava niitä siitä huolimati.
Merikanto: Hähää, sen minä haluan toteuttaa!
Sibelius: Tästä tulee seikkailu!
Lönnrot: Meidän on myös lainattava hänen vaunujaan. Joonas ja Seppo ovat ikivetreitä ja oivia koneja...
(Eino Leino, Nordenskiöld ja kolme ilolintua Rostockista astuvat sisään.)

OSTAKAA MAKKARAA JA VERIPALTTUA.