(Elias Lönnrot kuljeskelee tietymättömillä metsämailla. Yhtäkkiä hän kohtaa Eino Leinon, joka hyppää puskasta esiin puettuna punaiseen kaapuun ja säikäyttää hänet pahanpäiväisesti)

Eino Leino: Olenkin jo odottanut sinua Lönkka, sillä haluatkos nähdä jotain todella päräyttävää?

Elias: Sinäkö siinä, Eikka? Miksi olet punahilkkana?

Eino: Anna minun opastaa sinua! Kyse on tärkeästä tehtävästä. (polkee jalkaa tarmokkaasti, niin että tanner tömisee)

Elias: Mikäpä siinä, tässä vaan vaeltelin keskellä elämäni tietä.

Eino: Onneksi kohtasimme! Tästä puusta eteenpäin tälle kivelle ja katsopas mitä täällä lukee.

Elias: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää!

Eino: Se on vain pelote.

Elias: Ymmärrän, sillä halutaan torjua kutsumattomat vieraat!

Eino: Juuri niin, mutta meidät on kutsuttu! Menkähämmepäs! Portista läpi...

(Leino ja Lönnrot saapuvat harmaaseen Limboon.)

Leino: Tervetuloa helvetin ensimmäiseen esikartanoon!

Lönnrot: Mitä helvettiä?

Leino: Ei hätää, ei hätää, saatammepa kohdata tuttuja.

Koskenniemi: Oi mun iltojeni hämärrys!

Leino: Vai tänne sinä jouduit?

Koskenniemi: Niin, en oikein tiedä miksi. Ei kai taiteilija voi säilyä tahrattomana, vaikka yliopistomies olisikin. Mutta ihan lunkia täällä on.

Lönnrot: Aika tylsä paikka.

Koskenniemi: Se onkin ainoa vika. Mutta on sentään vihdoinkin rauhaisaa!

Leino: Hyvää jatkoa sinulle, sillä meillä on hyvin kiireinen aikataulu!

Koskenniemi: Minulla ei. Seuraisin teitä.

Leino: No, seuraa sitten minua sinäkin! Kuten aina tulet ihmisten arvostuksessa tekemään!

Koskenniemi: Oi sa kirottu...

(Leino, Lönnrot ja Koskenniemi laskeutuvat helvetin toiselle tasolle ja kohtaavat Josef Julius Wecksellin sekä Juhani Ahon.)

Wecksell: Ah, minulle kerrottiinkin että että olette saapumassa. Minun pitää kertoa teille, että jouduin tänne ainostaan koska sairastuin hulluuteen.

Lönnrot: Kuulostaa hieman epäreilulta! Mutta tasan eivät käy onnen lahjat.

Wecksell: Maailmani on mustavalkoinen, kurnuttava likakaivo.

Koskenniemi: Aina tämä harmauden voittaa. Tämä suo minulle toivoa...

Leino: Eteenpäin, sanoi Vergilius!

Juhani Aho: Minä en tule mukaan.

Koskenniemi: No, älä sitten!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi ja Wecksell saapuvat helvetin kolmanteen kehään ja kohtaavat Aleksis Kiven.)

Kivi: Terve, entiset kumppanit! Minä se jouduin tänne koska olin taitamaton tahruri ja hullu viinan juoja vain!

Koskenniemi: Liian julma olet itsellesi!

Kivi: Ei ei, minä tykkään, kun minua hutkitaan vesurilla täällä.

Sibelius: Kelpaa se minullekin, mutta akustiikka täällä on viheliäinen ja musiikki pelkkää ragtimea.

Leino: Sinäkin täällä!

Leino: Liittykää molemmat mukaan, tämä on pikainen kierros. Tehokas itse kullekin...

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Weksell, Sibelius ja Kivi tulevat helvetin neljänteen kerrokseen ylhäältä luettuna ja heitä vastaanottamassa on Snellman.)

Snellman: Sairas sadismini silpomisineen ja germanofiliani ajoivat minut tänne. Nyt väkäset piikittävät minua aamusta iltaseen! Piikkaavat, ja iltaisin minut paalutetaan seipääseen.

Lönnrot: Jumpra, huomaan että panokset kovenevat! Uskallammeko jatkaa?

Leino: Pakko käydä pohjassa asti kun on kerran lähtenyt! Kyllä mies kestää.

Kivi: Akka on, joka tieltä kääntyy!

Snellman: Miehen puhetta!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius ja Snellman ovat jo 5. helvetin kehässä. Ilmassa on myrkkykaasuja ja salamat valaisevat pimeyttä.)

Topelius: Voi helevetti, kun koskee, kun alvariinsa nuo eunukit pureskelevat pallejani!

Sibelius: Hahhah!

Snellman: Kuinkas sinä sitten näin alas jouduit?

Topelius: Eivät tykänneet lapsirakkaudestani siellä johtoportaassa.

Snellman: Kuka tätä paikkaa sitten johtaa?

Leino: No, eiköhän oteta selvää! Liity toki letkajenkkaan.

Lönnrot: Tutkimalla ja hutkimalla se selviää.

Topelius: Tämän minäkin tahdon tietää, vaikka minua hirvittääkin paha aavistus.

(Leino. Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius ja Snellman ja Topelius tulevat 6. helvetin tasolle ja kohtaavat Mannerheimin hirvittävässä liekehtivässä hornassa.)

Mannerheim: Mene en one kellekään pahaa tehnyt jö silti pistivät tuliseen pätziin!

Snellman: No sinun syntisi kyllä tiedetään! Varmasti en kuitenkaan ollut enkä ole tietoinen niistä kaikista, sillä tämä alkaa kyllä käydä jo todella pahaksi. Onko tuo laavaa?

Kivi: Tämäkö on alin helvetti?

Koskenniemi: Ei, vielä yksi kerros. Alin kellaritaso.

Leino: Kaiketi on käytävä pahimmassa paikassa, jotta voi sieltä ylipäätänsä nousta. Tässä on viisaus.

Kivi: Sellaista se on!

(Leino, Lönnrot, Koskenniemi, Wecksell, Kivi, Sibelius, Snellman, Topelius ja Mannerheim saapuvat vihdoin helvetin seitsemänteen ja alimpaan kehään. Siellä on pohjaton kylmyys, kaikki liike on vaarassa pysähtyä, mutta ei siellä ole paljon muuta kuin valtaisaksi paistunut Runeberg istumassa kultaisella valtaistuimella ja pureskelemassa lakkaamattomasti kidassaan Panu Rajalaa, August Ahlqvistia ja Pentti Saarikoskea.)

Runeberg: Terve, jätkät, tämän maailman ruhtinaan hoviin! Nämä tyypit ne ovat aina vain mehukkaita suussani! HÅ HÅ HÅÅ!

Mannerheim: Temepä on jo vallan erikoista!

Sibelius: Tämä mykistää sielun!

Panu Rajala: Tämä on aina vain oikein! (Vinkuu)

Koskenniemi: Miksi sinä täällä olet? Ja ennen kaikkea miksi suussasi ovat nuo tyypit?

Runeberg: Minähän tulin tänne omasta vapaasta tahdostani ja komennan koko helvetin järjestystä. Suussani ovat mehukkaimmat paistit! Skronts skronts skronts.

Snellman: Voi nyt helvetti! Komennatko sinä taivasta ja helvettiä?

Runeberg: Totta kai! HÅ HÅ HÅ HÅÅ!!! Minä olen myös ainoa täällä, joka saa viinaa!

Kivi: No voi saatana...

Sibelius Tämä on jo liikaa!

Lönnrot: Missä on paholainen?

Runeberg: Minä olen pahalainen...

Saarikoski: On tämä nyt tosissaan yhtä helvettiä. Meitä pitäisi arvostaa enemmän elinaikanamme. Silloin tässä olisi tasapainoa, jokaiselle ansionsa ja kykyjensä mukaan.

Ahlqvist: Pistäkää tuo kirottu Kivi tilalleni!

Kivi: Ähäkutti!

Panu: Laiskotteluunkin on suotava oma aikansa. Sitä voi sanoa hienommin latautumiseksi. Eri asia sitten mitä laukeaa.

Rapuja-2017-048.jpg