(Runebergin herraskartanossa on kemut. Talo on koristettu kukkasin.)
Lönnrot: Mitä nämä rehut täällä tekevät?
Snellman: Carl von Linné lähetti ne syntymäpäivälahjaksi.
Lönnrot: Jopas on.
Kivi: No, tuleekos sitä torttua!
(Kaikki syövät Runebergin tortun mieheen ja juovat kahvia.)
Lönnrot: Missäs päivänsankari itse on?
Snellman: Runeberg on lukinnut itseensä tuonne kammariin.
Kivi: Mennään oitis katsomaan mitä hän puuhaa!
Aho: Minä jään tänne odottamaan.
(Kivi murtaa oven. Edessä on pöyristyttävä näky: alaston Runeberg ahmii talikolla ihmisen korkuista Runebergin torttua, niin että suupielistä pursuaa.)
Snellman: Mutta hyvä ystävä! Kohtuus nyt kaikessa!
Lönnrot: Täälläkö sinä luuraat?
Runeberg: Aaah... hiljaa! Tämä vauva on kastettu pontikkaan. Se on minun vauvani, olen itse sen leiponut!
Kivi: Eihän meistä muista tuollaiseen ole.
Lönnrot: Me kun vielä kiistelimme, syödäkö torttua haarukalla vai lusikalla!
Runeberg: Lisää viinaa, lisää ruokaa!
Lönnrot: Voi voi, kalliit on laulujen lunnaat.
(Toverit perääntyvät, sulkevat oven ja jättävät Runebergin rauhaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Puolen tunnin päästä hän seuraa juhlasaliin muiden pariin etumus hillossa.)
Runeberg: Kas niin, saanko vaatia huomionne tähän suuntaan!
(Runeberg hakkaa talikollaan katosta roikkuvaa hopeista kirkonkelloa kuin palokärki. Väki pitelee korviaan.)
Runeberg: Kröhöm, nyt jaetaan Runeberg-palkinto.
Aho: Minusta tämä setä Aleksis kyllä Nummisuutareillaan...
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Pfft! Pthyi!
Kivi: Vai niin. Kyllä minä sen ensimmäisen valtionpalkinnon vaan tässä maassa kuitenkin pokkaan.
Runeberg: Vitsit sikseen! Runeberg-palkinnon saa tänä vuonna Hannele Mikaela Taivassalo teoksellaan Fem Knivar hade Andrei Krapula.
(Hiljaisuus. Selittämättä mitään Runeberg palaa kammarinsa melankoliaan.)