(On kaunis, leppoisa suven ehtoo, mutta säässä esiintyy paikallisia epävakauden kuuroja. Taivaanrannassa näkyvät mustat pilvet, pian ukkonen jo kaukaisuudessa jyrähtää. Kankahalla teutaroi enemmän tai vähemmän raivon vallassa valikoima Suomen suurmiehiä. Rähinäkännit on otettu.)

Aleksis Kivi(kiivennyt mäennyppylälle, uhoaa nyrkit pystyssä): Antaa tulla miestä ja väkeä, minä rökitän ja kaadan kaikki tantereeseen!

Juhani Aho: Ootahan sinä pylväspyhimys siellä, ootahan kun tulen ja syötän sinulle omat sanasi, annahan kun näytän mikä oikea suurmies on oiken miehiään. Saat totista sakinhivutusta niellä.

(Juhani Aho ryntää nyppylälle Aleksis Kiven kimppuun ja nämä painivat sekä toisiansa vihavoimin nyrkeillä takovat. Toisaalla Eino Leino hyppelehtii pinjan varjossa ja huitoo nyrkeillään ilmaa.)

Eino Leino: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää!

V.A. Koskenniemi: Voi mun päivieni pimeys ja iltojeni kolkkous, mikä sapelihampainen satyyri suutansa siel' repii. Haluut sä turpaan?

Leino: Ei taida olla susta antajaks, peräänny kun vielä voit!

Koskenniemi: Veltto vetelä lihas' tummuu tuoksinassa justiinsa!

Leino: Ans' kattoo, kuinka jätkän käy!

(Pinjan varjossa Leino ja Koskenniemi heittäytyvät vauhkoina toistensa kimppuun potkien ja repien. Keskellä taistelukenttää on hullunmylly purkautumassa.)

Jean Sibelius: Et sinä ole kirjoittanut kun haisevaa, älytöntä paskaa. En koskaan säveltäisi sinun räpellyksiäsi. Runebergille juon maljan milloin tahansa, mutta sinun maljaasi kusen vastakin.

Zacharias Topelius: Minun teoksiani arvostetaan vastakin, vaikkei herra säveltäjä niistä perustaisikaan. Kyllä minulle säveltäjät löytyy kuule hei. Arvostukseni on kiistämätön. Et sinä minun lauluihini osaisi kuitenkaan saavuttaa vaadittavaa korkeampaa tasoa, kun et niitä ymmärrä...

Sibelius: Minä olen tämän maan tuleva kansallissäveltäjä! Mikä sinä olet? Paska, pelkkä halveksittu ja kaikkien häpeämä hapan paskanrutjake, maton alle lakaistava inhottava paska!

Topelius: Laskeudu todellisuuteen, näpertelijä!(repii Sibeliuksen rusetin hajalle)

Sibelius: Ukko, kohta sattuu!(astuu ja polkee Topeliuksen jalalle. Topelius läimäyttää tätä kasvoihin. Sibelius lyö Topeliusta mahaan. Topelius hyökkää ja revauttaa puolinelsonin. Taistoon liittyvät Robert Kajanus, Wecksell, Eero Järnefelt, August Strindberg ja A.O. Freudenthal. Toisaalla kinastelevat J.L. Runeberg, J.V. Snellman ja Elias Lönnrot.)

J.V. Snellman: Suomen paras reva on Aino Sibeliuksella.

J.L. Runeberg: Yllättävän hakoteillä olet. Kyllä se paras reva on edelleen minun vaimollani, vaikka yöjalassa on ollutkin.

Elias Lönnrot: Itse asiassa revoista jaloin oli minun vaimollani, joka kuoli.

Snellman: Kaikki kunnia vaimosi mehukkaalle revalle, mutta nyt puhuttiin nykytilanteesta, sinä sentimentaalinen kaihomieli.

Runeberg: Kaihomieli, revakieli!

Lönnrot: Johan nyt sentään!

Snellman: No sinun vaimostasi, Runeberg, ei ole enää mitään iloa kunnon revan ystävälle.

Runeberg: No joo, olet oikeassa. Mutta sinun vaimostasi riittää varmasti iloa vielä eläkepäiville!

Snellman: Kröhöm. Entä Minna Canthin reva?

Lönnrot: Pietarista saa kyllä parasta revaa.

Runeberg: No älä nyt jumalauta! (läiskäisee Lönnrotia kasvoille.)

Snellman: On Eliaksellakin oikeus kehua revaa! (tönäisee Runebergiä. Tämä tönäisee takaisin. Lönnrot tönäisee Runebergiä. Tappelus on totinen tosiasia, pian nyrkit ja saappaat puhuvat. Puussa istuvat K.A. Tavaststjerna ja Matti Klinge päivitellen hävityksen sekamelskaa, esittäen hiljaisen toivomuksen että tulevaisuuden sukupolvet tästä vihdoin viisastuvat. Verinen aurinko laskee.)