(Kivi, Topelius, Lönnrot, Snellman, Mannerheim ja Runeberg istuvat jerusalemilaisessa kapakassa.)

Topelius: No niin! Täällä sitä ollaan, meidän Herramme ihanassa maassa!

Lönnrot: Totisesti ollaan! Ja tässä kaupungissa meidän Herramme kärsi jalon kuoleman meidän syntiemme tähden! Kiitetty olkoon Herran nimi!

Mannerheim: Neen, neen, ne jeeteleeset keeret! Teppeevet meeden Herremme. Sete mene en hevekse! Menelle en teelle setelestehteve, mene eeen teppee jekeesen jeeteleesen. Teme kerette kense! Jemelen merheejet! Perkele!

(Benjamin Netanjahu astuu kapakkaan.)

Netanjahu: Päivää taloon! Minä olen tämän maan hallitsija ja tulin tervehtimään teitä, suomalaisen veljeskansamme jaloimpia vesoja, jotka suvaitsette kunnioittaa meitä suurenmoisella läsnäolollanne. Olkaa tervetulleet! Syökää ja juokaa! Talo tarjoaa! Kaikki, mikä on meidän, on teidän!

(Kymmenenvuotias palestiinalaispoika juoksee sisään.)

Poika: Onko kaikki, mikä on teidän, myös meidän?

(Netanjahu vetää povitaskustaan Lugerin ja ampuu palestiinalaspoikaa ohimoon. Poika lysähtää elottomana lattialle.)

Netanjahu: Anteeksi, tuhannesti anteeksi, hyvät herrat! Näyttää siltä, että turvallisuuskoneistossamme on vuoto. Mutta voin vakuuttaa, että teemme kaikkemme sen tukkimiseksi mitä pikimmiten. Tarvitsemme vain teiltä satakuusikymmentätuhatta miljardia markkaa.

Kivi: No voi vittu! Ette saa penniäkään!

Mennerheim: Ette penneekeen!

Netanjahu: Siinä tapauksesa ole hyvä ja poistu!

Kivi: No en!

Netanjahu: Ja sähän lähdet!

Kivi: No en!

Mennerheim: VEENEE VENEE! LESEE VEENEE! EEKE TESSE TELESSE SEE VEENEE! VEENEE VEENEE!

(Al-Aqsan moskeijasta alkaa raikua rukouskutsu.)