(Kaivohuone, Sibeliuksen kantapöytä. Topelius lopettanut muistelonsa.)
Lönnrot: Miksei Mannerheim ole sanonut pitkään aikaan mitään?
Sibelius: Eihän se paskaviiksi pussihousu tässä pöydässä enää istukaan.
Topelius: Mikä sille ryökäleelle sotapojalle taas tuli?
Runeberg: Tuolla tiskillä se hölmö toikkaroi, katsokaa nyt!
(kaikki kääntyvät katsomaan baaritiskiä.)

(Baaritiskillä Mannerheim kiistelee äänekkäästi Schaumannin kanssa.)
Mannerheim: Marrrskin ryyppy piripinta minä sanonut!
Schaumann: Mikä ihmeen marskin ryyppy?
Mannerheim: Ettekö te tiedät mitä siihen tule! Paskaväkeä! Onneton kyyppari.
Schaumann: Mikä ihmeen marski?
Mannerheim: Previet menjosa teufel! Minä olen marsalkka ja presidentta Mannerheim, Aunuksen vapauttaja, kansallissankara.
Schaumann: Mutta emmehän me ole vielä edes saavuttaneet itsenäisyyttä.
Mannerheim: Ai niin. Ja nuo siat tuolla vain muistelevat menneitä, menneitä ilman minua...
Schaumann: Kas niin, herra marsalkka! Menkäähän kotiin selviämään, vaimo odottaa.
Mannerheim: Kuinka te minulle puhua, äpärä! (vetää sapelinsa ja sivaltaa Schaumannin henkselit katki, niin että housut putoavat nilkkoihin.)
Schaumann: Pyhä sallimus! (kaataa housut nilkoissa ja polvet tutisten Mannerheimille ryypyn)

Lönnrot: Sinun jumalaton kevätmuotisi saa uusia kannattajia, toveri Snellman!
Snellman: Housuunsa kuseksijoita se kun suosiikin luonnostaan.
Topelius: Mannerheim soittaa säilää kuin osaava kanttori kuoropoikaa!
Sibelius: Miten sinä saat kaiken kuulostamaan niin kaksimieliseltä?
(Naapuripöydästä kuuluu inisevä valitus, jonka päästää lyhyenläntä tyyppi silinterihattu päässään, joka pelaa pasianssia ja polttaa piippua.)
August Strindberg: Nå mutta, eikö se olekin Suåmen kåkå suurmiehistö iltaa istumassa, näen minä, saakelin periferian pråfeetat shamaanit!
Runeberg: Sinä hornan sikiö! (heristää nyrkkiä)
Kivi: Tuo juuttaan hanttapuli!
August Strindberg: Ånkå teillä vaimåt mukana, vai åvatkå ne päästäneet teidät oikein hömpsyttelemään!
Kivi: Kotonahan nuo ovat tiloja hoitamassa, kun miehillä on tärkeitä neuvotteluja.
August Strindberg: Kåtånahan nuå åvat renkien kanssa vehtaamassa, kun miehet juåvat itsensä täyteen kuin kananmunat, rikkåutuvat ja valuavat keltuaistaan tuhanteen järveen yksi kerrallaan, yksi tåisensa jälkeen tärviölle kuin jåku Bellmanin...
Snellman: Vaiti, eunukki! Älä sinä puutu naisasioihin, viimeksi kun sen teit suomalaisen kanssa niin Karl August Tavaststjerna kaatoi yöastian niskaasi!
Sibelius: Näytä sille Johan Vilhelm!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Hyvä Karl August!
Lönnrot: Niin, niin siinä kävi! Kusi ja paska roiskui!
August Strindberg: Mitä sinäkin siitä tiedät. Eihän sinulla åle edes håusuja! Unåhda ne markat ja pennit, ja valitkaa månarkia!
Runeberg: Tietysti me valitsemme monarkian!
Sibelius: Mistä me saamme hallitsijasuvun?
Runeberg: Minun poikani olkoon keisari Runeberg I.
Topelius: Mítä paskaa! Mistä edes tiedät kuka on sinun vertasi? Et ole kuule ainoa, joka on saanut maistaa Runebergin torttua!
Kivi: Etkä viimeinen!
Lönnrot: Minäkin haluan.
Snellman: Ei sentään sinulle! Et pääse minun liukkailleni.
Kivi: Etkä minun!
Runeberg: Kaikki hiljaa saatana! (riisuu housunsa ja heittää ne Strindbergin naamaan.)
Strindberg: Ömmfg!
Lönnrot: Nyt se on jo muotivillitys! Eikö mikään ole enää pyhää?
Topelius: Tämä tuokin mieleeni erään toisen kohtalokkaan illan nuoreudemme päiviltä...
Runeberg: Ei taas. Tukkikaatten tuon keskosen kita!
Kivi: (riisuu vauhkona housujaan) Liian myöhäistä!
(Topeliuksen värikäs muistelo alkaa ryyppäämisen ja käsirysyjen sekamelskassa.)

(Vartiovuorella. Carl von Linné tutkii istutuksia)
Von Linné: Täällähän on pelkkiä surkeita rehuja. Kas, sehän on satunnaistuttuni, Henrik Gabriel Porthan!
Porthan: Terve, oi riikinruotsalainen hyvänpäiväntuttuni.
Von Linné: Terve, Per Brahen kreivikunnan poika!
Porthan: Hei, Kalle.
Von Linné: Hei, Henkka. Terveisiä Bellmanilta.
Porthan: Hänestä puheen ollen. Eiköhän mennä vetämään pää täyteen?
Von Linné: Se ei ole viisasta.
Porthan: Joten?
Von Linné: Näytä tietä.
(Porthan ja Linné saapuvat bordelliin.)
Von Linné: Suomessa on rietas meno.
Porthan: Totta. Emäntä, neljä skoonelaista huoraa ja kaksi krokotiilinpyrstöä!
Mika Waltari: Niin sitä pitää. Skål!
Von Linné: Skål!
Porthan: Skål! (tönäisee öljylampun kumoon ja tulipalo syttyy. Huorat kirkuvat)
Von Linné: Satan, satan, satan!
Mika Waltari: Tästä ei hyvä seuraa.
Von Linné: Helvetes satan!

(Vartiovuorella.)
Wecksell: Hohoi! Ovatko jumalat vihassa, mikä tuolla loimuaa kuin kulovalkea!
Runeberg: Sehän on oppimestarimme Porthanin bordelli, JJ. Lienee taas syttynyt kesken orgioiden.
Ahlqvist: Kemiallisia revontulia.
Kivi: Nyt mulkku, nyt vaiti. Pinellahan on liekeissä! Missä nyt vietämme iltaa ja viettelemme toistemme serkkuja!
Wecksell: Saatana, koko kaupunkihan on liekeissä!
(Kuluu noin vartti kaikkien vauhkoillessa ympäriinsä.)
Runeberg: Koko kaupunki palaa! (soittaa viulua laakeriseppele päässään ja hekumoi tulen ahmiessa Turkua)
Kivi: Meidän on paettava oitis.
Runeberg: Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!
Ahlqvist: Runeberg, minä tulen mukaasi!
Runeberg: Käristy hiileksi sinä etana, minä lähden Porvooseen. (laukkaa menemään Lönnrot selässään)
Lönnrot: Maiskis! (ohjailee Runebergia ohjaksista)
Snellman: Seuraa sitten minua, sinä saatanan Ahlqvist. Lähden Savon jäkäräksi Kuopijoon. Onneksi olen varannut tänne etelärinteelle kuumailmapallon tukalien tilanteiden varalle. Varastin sen Montgolfierin fransmanniäpäräveljeksiltä.
Kivi: Kaikkea sinä Snellman ajattelet!
(Snellman, Kivi ja Ahlqvist kömpivät kuumailmapallon koriin, katkaisevat kiinnitysköyden ja viskaavat ankkurin Wecksellin päähän)
Wecksell: Tööt tööt titityy! Olen Napoleon.
Kivi: Nyt taisi kaveriparka kyllä tärähtää pahemman kerran.
Snellman: Ei hätää, Zachris, Aino ja Fredrika vievät häntä Lapinlahteen Aurajokea pitkin.
Kivi: Jää hyvästi ainiaan, Turku! (nostaa rempseästi lakkiaan hyvästiksi)

(Muistelo hälvenee. Seurueen uhkaa vallata jonkinlainen tönkkömäinen, synkkä laskuhumala.)

Topelius: Niin, ne olivatkin totisia aikoja.
Kivi: Paska tarina tällä kertaa! (kumoaa pikarin)
Sibelius: Vai sellainen oli todella Turun Palo.
Lönnrot: Mitäs Porthanille ja Von Linnélle lopulta tapahtui?
Runeberg: Paloivat tuhkaksi, jolla lannoitin naurismaani.
Lönnrot: Se on oikein.
Kivi: Oikein niille, kun sytyttivät Pinellan kännispäissään.
Runeberg: Mitä helvettiä se pirunpaska oli minusta valjaissa! Saamarin pedomaani!
Topelius: Se oli pakko sillä hetkellä, se oli pakko... äskeinen juomani oli absinttia.
Runeberg: Juo absinttia, saatanan huumausveikko!
Lönnrot: Ahaa. Absintissahan on koiruohoa? Lääkärinä minä ymmärrän, että emme voi tajuta Topeliuksen juonenkäänteitä, ellemme itsekin laajenna tajuntaamme.
Topelius: Niin. Valitan.
Kivi: Mitä ehdotat, Elias?
Lönnrot: Tulehan tuonne sivummalle.
(Lönnrot ja Kivi menevät salamyhkäisesti sivummalle.)
Runeberg: Hilpari laulakoon, että minä valjaissa, tuollainen hirttämätön lapsiinsekaantuva...
Snellman: Mitä tuolla nyt tapahtuu?
Topelius: Kas, siellä seurustellaan.

(baaritiskillä Mannerheim on saanut naisseuraa.)
Mannerheim: Aivan niin, neiti af Adlerbröst-Korskeapovi, minun piti silloin lyödä alas kolme juuttia malspiikillä.
Neiti af Adlerbröst-Korskeapovi: Åh du milde!
Arvid Mörne: Älkää uskoko häntä, hän on valehtelija.
Neiti Hurmeaukko-Meheväahteri: Niin se varmasti on!
Arvid Mörne: Båklandets vackra Maja! Är du min hjärtanskär? Ser du min vimpel svaja...
(Neiti af Adlerbröst-Korskeapovi läimäisee Arvidia poskelle.)
Arvid Mörne: Djävla fruntimmer! (riisuu vyönsä rangaistakseen neitiä, mutta vyön riisumisen seurauksena hänen housunsa tippuvat alas.)
Neiti Hurmeaukko-Meheväahteri: En olisi teistä uskonut, julmuri!
Mannerheim: HÅ HÅ HÅÅ! (poistuu estraadilta viehkeä mamselli molemmassa käsikynkässään. Arvid Mörne seisoo hämillään paikoillaan housut nilkoissa ja vyö kädessä.)

(Lönnrot ja Kivi sivummalla.)
Lönnrot: Täällä on jo enemmän suurmiehiä housutonna kuin housullisina.
Kivi: Asiaan, jos saan pyytää. Kuinka saavutamme Topeliuksen psykedeelisen tason?
Lönnrot: Vaikka minä raittiusmies joskus olinkin...
Kivi: Olit vielä eilen.
Lönnrot: Joskus kauan sitten minä olin raittiusmies, mutta sienimetsät minä olen kyllä aina tuntenut. (kaivaa kalukukkarostaan valikoiman seitikkejä, punaisia kärpässieniä ja muita jännänvärisiä hattuniekkoja)
Kivi: Niin sitä pitää! (nappaa sienen suuhunsa)
Lönnrot: Amen! Kippis! (nappaa toisen sienen suuhunsa)
Kivi: Gurmee fiilis!
Lönnrot: Mä kuulen ton värin!
(Runeberg tulee Kivin ja Lönnrotin seuraan)
Runeberg: Mitä helvettiä? Ahaa! (nappaa Lönnrotin sylistä kourallisen sieniä suuhunsa ja ahmii innokkaasti)
Kivi & Lönnrot: No voi saatana...
(Eino Leino saapuu Kaivohuoneelle.)