(Helsingissä on kevät. Kaivopuistossa spatseeraavat niin J.V. Snellman, Eugen Schauman, August Strindberg, Gustav Adolf Järnefelt kuin Elias Lönnrotkin.)
Snellman: Kauanko me olemme nyt viihtyneet Helsingissä?
Strindberg: Kaksi viikkoa, emmekä ole selvää päivää nähneet.
Lönnrot: Emme totisesti!
Järnefelt: Runebergin kuolema on sellainen käänne Suomen historiassa, että passaa sitä ryypätäkin!
Strindberg: Mutta kuka sinä edes olet?
Järnefelt: Etkö muista? Minähän olen Gustav Adolf Järnefelt, Suomen sodan veteraani!
Strindberg: Ei ihme että siinä kävi niin kuin kävi. Eihän sinulla ole edes kenkiä jalassa!
Lönnrot: Älähän nyt taas haasta riitaa, sinä siinä.
Strindberg: Ja sinun kalossisi vasta naurettavat ovatkin!
Lönnrot: Mitä pakanaa? Tuohivirsuni ovat vallan oivat. Mutta kukas tuolta tuleekaan?
(Paikalle ryntää humalainen Runeberg.)
Runeberg: Ömmmööö!
Snellman: Kas kas! Joku hullu humalainen huutaja huhuilee.
Schauman: Ei tuo voi olla Runeberg. Minähän ammuin hänet aivan kuoliaaksi jo viime vuonna!
Runeberg:  Hå hå håå! Kirotut perkeleet!
Snellman: Kyllä kyseessä on eittämättä aito Ruunari. Elias, kuinka tämä on mahdollista?
Lönnrot: Hmm, katsokaa syvälle hänen silmiinsä. Mies on täysin ulkona tästä maailmasta, ei hän ole enää elossa, mutta kehonsa näyttää yhä ylläpitävän jonkunlaista liikettä...
(Runeberg tallaa Lönnrotia varpaille.)
Lönnrot: Aih! Totisesti!
Runeberg: Ömmmöööö.
Snellman: Väistyhän, Elias. (kaivaa Runebergin maksan esille) Katsokaa mikä ryökäle!
Lönnrot: Mutta miksi sinä tuon teit?
Runeberg: Förbannade snorvalp! Anna se heti takaisin!
Snellman: Johan tuli mieheen eloa.
Lönnrot: Ihmeellistä. Mutta koskaan en ole nähnyt tuollaista maksaa! Sehän on kuin iso kaalinpää!
(Snellman pitelee maksaa korkealla ilmassa Runebergin turhaan hyppiessä sen perään.)
Runeberg: Anna minun maksani tänne!
Snellman: Mutta sinähän näytät voivan terveemmin ilman sitä.
Strindberg: Mikä absurdi näky!
(Schauman vetää Browningin ja ampuu maksaa.)
Snellman: Hui sentään, miksi sinä tuon teit?
Schauman: Ajattelin että jos se on maksa joka pitää häntä elossa...
Snellman: No elossahan tuo on vieläkin!
Lönnrot: Ei, kyllä hän on kuollut, tämä on jotakin pahaa taikutta... (lyö Runebergia mahaan)
Runeberg: Hå hå håå!
Lönnrot: Nauraa vaan, vaikka isken täysin voimin! (lyö Runebergia oikealla ja vasemmalla minkä hartioista lähtee.)
Runeberg: Hå hå håå! Hå hå håå!
Lönnrot: Voi viskoosi! (nuijii raivokkaasti Runebergia mahaan.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!!!
Strindberg: Ei tuosta kyllä näytä mitään tulevan. Va ska du ha för att stanna i graven, Runeberg?
Runeberg: Du skall kyssa mitt rövhål och slicka den ren!
Strindberg: Mies puhuu hirveitä.
Snellman: Kannetaan hänet majaan.
(Snellman ja Strindberg kantavat rimpuilevan Runebergin lyhyen matkan päässä olevaan majaan, jonka on pystyttänyt Aleksis Kivi. Majassa V.A. Koskenniemi on juuri tarjoamassa Kivelle sherryä.)
Koskenniemi: Juo nyt elon kuohuihin malja jos toinen, suo mun kaihon kaikkoovan, jott itkeä voinen! Vain vapaana ma itken maailmalle, muuten ma käperryn peiton alle...
Kivi: Hyvä on, hyvä on. Kaada pois. Mitä pidät majastani, maukkaasta asuinkodastani! Hyvä täällä on elellä ja paistaa ahvenia.
Koskenniemi: Sun asumukses on miestä myöten, kotoisa, lämmin, jämerä.
Kivi: Niin, niin! Eiköhän oteta sille!
Snellman: Kuulkaas veikot, meillä on täällä humalainen Runeberg! (iskee silmää)
Kivi: Älkää sitä tänne tuoko. On täällä omissakin hoitamista.
Lönnrot: Pitäähän mies hoitaa kuntoon, hän on toikkaroinut elävänä kuolleena vuoden päivät.
Strindberg: Ja paskat! Hengiltähän se on saatava!
Lönnrot: Mutta Hippokrateen vala velvoittaa minua...
Snellman: Suomen kansa velvoittaa sinua ottamaan hengiltä tuon tahdottoman lihan. Etkö sinä muka ole lukenut uusinta edistyksellis-Hegeliläistä, nietzscheläis-spengleriläistä kansanjalostustoppia?
Lönnrot: Tietysti...
Snellman: Me laitamme nyt Aleksis Runebergin tänne nurkkaan kunnes keksimme mitä hänellä teemme.
Kivi: Äpäriä on jo nurkat täynnä! (murisee)
Lönnrot: Minulla on myös hänen maksansa. Laitan sen tähän pöydälle.
Koskenniemi: (polvistuu ja hamuaa Kiven jalkaa) Ei passaa nyt huushollissa orteri uus, täs miehes asuu faustinen sankaruus! Kun on Kivellä homerolainen visio, ei viedä hänt' saa ees inkvisitio. Täss on se meidän alkuperäinen nero, suuri on mahtavaan Ruunariinkin ero!
Kivi: Mitäs helevettiä?
Strindberg: Tuo on jo kuin Ejno-Lejnoa. (vetää esiin Browningin) Ja nyt mine pistän farttia tähän hommoon!
Snellman: Pane se pois!
Kivi: Terve tuloa, terve tuloa, ottakaahan kaikki tästä moukkua, Veikk'-Anter' toi Turusta makiata maisteltavaa!
Koskenniemi: Vähäinen on lahjus Goethelle Suomen, koittavi siitäkin haikia huomen! Vihoviimeinen häpäisykeino, minäkö muka Eino Leino?
Strindberg: Vai Suomen Goethe? (ampuu Kiveä päähän)
Kivi: Öörgh.
Strindberg: Minä olen Euroopan Strindberg!
(Snellman ja Lönnrot painivat Strindbergin maahan)
Kivi: Olette huonotapaisia vieraita.
Snellman: Onneksi hänen aseensa oli sangen vanhanaikainen.
Kivi: Mutta rajansa aivovaurion määrälläkin!
Strindberg: Varastin sen Schaumanilta, kaikki on siis hänen vikansa! Irti minusta, tai annan ruåskia teidät. Joudutte jalkapuuhun joka iikka! Kaikki on Schaumanin syytä, murha-ase on hänen!
Lönnrot: Kuulkaas poikaa.
Kivi: Tuo pätee vain ruotsalaisessa tuomioistuimessa! (polkee saappaallaan Strindbergiä kasvoihin)
Strindberg: Öörgh.
(Nurkassa Runebergin silmät syttyvät hehkumaan punaista valoa.)
Runeberg: Öörgh...
Lönnrot: Lääketieteellinen sensaatio! Jokin sytytti juuri Runebergin hengen!
(Runeberg alkaa hitaasti liikkumaan ja hänen kätensä tavoittelevat Koskenniemen sherry oloroso-pulloa.)
Runeberg: Öörgh...
(Gustav Adolf Järnefelt saapuu myöhässä paikalle, kun Runeberg juoda pul pul pulputtaa suoraan pullosta Koskenniemen sherryä. Koskenniemi on saanut haltuunsa aseen ja ampuu sillä juuri juhlallisesti kattoon. Eugen Schauman katsoo ikkunasta sisään)
Järnefelt: EIN PROSIT! (levittää kätensä)
Schauman: EIN PROSIT! (levittää kätensä)