(Suurmiesten kunnianarvoisa katras istuu viinaa hörppien Sibeliuksen vakiopöydässä Kaivohuoneella.)
Topelius: Voi, tämä se vasta on elämää, veljet!
Snellman: Itse asiassa tämä on kuin silloin ennen vanhaan Turussa Vartiovuorella!
Topelius: Niin juuri.
Runeberg: Silloin sinulla oli sentään housut, mokoma naturisti!
Snellman: Silloin ei sentään Elias kussut alleen!
Lönnrot: ...silloin minä en sentään juonut viinaa.
Sibelius: Vai niin siinä kävi! Luulin, että Johan Vilhelm halusi vain esitellä mojovaa elintään.
(Snellman viittaa väheksyvästi ja hymyillen kohteliaisuudelle: Nooh, Sibbe!)
Schaumann: Tä-tässä viinanne, oi suurmies!
Snellman: En minä tilannut viinaa, minä viittasin... äh, olkoon! (tyhjentää ryypyn)
Lönnrot: Ennen minä en sentään juonut viinaa! (puistelee päätään surumielisesti)
Kivi: Älä masennu, pohja kattoon ja malja tyhjäksi vain! Pohjanmaan kautta!
Lönnrot: Niin aivan! Amen! (tyhjentää kolpakkonsa.) Sepäs oli parahultaista!
Topelius: Muistattekos silloin kerran...! (Kansakunnan tuleva satusetä alkaa humalasävytteiset muistelot, viinaa tuotaan pöytään koko ajan. Leikkaus entisiin aikoihin:)

(Fredrika Runeberg ja Aino Järnfelt juoruilevat ja nalkuttavat penkillä istuen, Suomen Turun Vartiovuorella kauniissa, ajan kultaamassa kesäillassa.)
Fredrika Runeberg: Minun mieheni on hirvittävä juoppo!
Aino Järnefelt: Minun Janneni se vasta juoppo onkin!
Fredrika Runeberg: Se herkkä poika Sibbekö? Nyt sinä olet vain kohtelias ja vieraskorea. Johan Ludvig läimäyttelee minua pakaroille vieraiden nähden!
Aino Järnefelt: Paratkoon!
Fredrika Runeberg: Totta joka sana!
Aino Järnefelt: En epäile sanaasi, vaikka tarjoathan sinä persettäsi jokaiselle vastaantulevalle kaksilahkeiselle!
Fredrika Runeberg: Itse olet lunttu! Et edes vielä naimisissa! Mutta mitäs tuolla ylhäällä tapahtuu?
(Puun juurelta, polun varrelta huudetaan kovaäänisesti.)
Kivi: Kyllä se niin vain on! Sinä olet liian iäkäs kiipeilemään puihin!
Runeberg: Ethän sinä näitä asioita voi ymmärtää. Muista, Alexis, aina olevasi jalo mutta auttamattoman yksinkertainen metsäsuomalainen. Nyt minä kiipeän tähän vaivaismäntyyn, että heilahtaa! (alkaa kiipeämään)
Kivi: Tammi se on!
(Romanttinen ja kansallisromanttinen hahmo nimeltään Josef Julius Wecksell sattuu toikkaroimaan paikalle.)
Wecksell: Totta hän puhuu, tammihan se on.
Kivi: No mutta, sehän on Dzei Dzei!
Wecksell: Päivää, minä julkaisin juuri Daniel Hjortin.
Kivi: Kyllä minä sen tiedän. Painummeko Turun Linnaan näyttelemään sen tapahtumia?
Wecksell: Sinä taidat olla vähän ottanut.
Kivi: Ota sinäkin! (tarjoaa povitaskustaan valtaisaa magnum-viinapulloa)
Wecksell: Ryyppy onkin nyt paikallaan! Skål! (ottaa kelpo kulauksen)
Kivi: Kippis! (ottaa myös kelpo kulauksen. Tammesta alkaa samanaikaisesti kuulua komeaa laulua)
Runeberg: Jag gungar på högsta grenen av Harjulas högsta ås!
Kivi: Mitä?
Runeberg: Mä oksalla ylimmällä...!
Kivi: Niin niin! Turpa kiinni! (nakkaa Runebergiä kivellä)
Runeberg: Jävlar anamma!
(Fredrika Runeberg huutaa puistonpenkiltä: Älkää kivittäkö minun rakasta neroani!)
Wecksell: Niin, älä kivitä oppimestariamme!
Kivi: Hän ei ole minun oppimestarini.
Ahlqvist: Sinusta ei hänen oppejansa ole noudattamaan! Olet pelkkä hullu viinan juoja vain!
(Ja katso! August Ahlqvist on nimittäin myös sattunut paikalle. Hän astelee komeasti polkua pitkin henkseleitään paukutellen)
Kivi: Sinä infernaalinen demoni! (vajoaa polvilleen järkyttyneenä ja lannistuneena)
Ahlqvist: Alistu, kurja paska!
Wecksell: Sieltähän vanha toverini, Karl August Engelbrekt Ahlqvist viimein tulee! Otahan vähän Alexis Stenvallin viinasta! (tarjoaa pulloja)
Ahlqvist: No maistetaanpa sittn taitamattoman tahrurin viinaa! (ottaa pitkän ryypyn)
(Kivi pui nyrkkiään taivasta vasten kuin Kullervo.)
Wecksell: Stenvall on järjiltään. Delirium tremens?
Ahlqvist: Odotelkaamme vähän aikaa. Hänhän otti juuri ryypyn, joten kyllä se alkaa helpottaa.
(Aika kuluu viinaa juoden. Yhtäkkiä Ahlqvistin päähän alkaa sataa.)
Ahlqvist: Puhkesiko sade sittenkin, keskellä kauneinta kesäehtoota?
Wecksell: Tuota noin...
Runeberg: Minä täältä puusta kusta lorotan sinun päähäsi! HÅ HÅ HÅÅ!
Ahlqvist: Kuinkas sinä nyt noin, Johan Ludvig!
Runeberg: Sinä olet pelkkää roskaväkeä. Sinusta ei koskaan tule suurmiestä. Alexis on sentään tuleva kansalliskirjailija, vaikka kusipää onkin!
Ahlqvist: Minäkin tunnen itseni vähän kusipääksi nyt. Varsinkin kun kusta sataa päähäni. (tauko) On sinulla kyllä iso rakko, kunnianarvoisa Johan Ludvig!
Runeberg: Toden totta, mulkku. Jag sitter, källa, vid din rand! Turun Romantiikan nimeen!
Ahlqvist: Hyvä on, mutta enkö minä ole jo rangaistukseni kärsinyt? Mehän olemme samalla puolella, ja sinä olet mestarini!
Runeberg: Ehei, minun puolestani sinä voit olla vaikka kusilaarin puolella! Et sinä tajua, mitä kansallisromantiikka on!
(Kusi vain virtaa virtaamistaan alistuvan Ahlqvistin päähän, ja Aleksis Kivi on yhä sekaisin, joten Wecksell menee vähän kauemmas Snellmanin, Fredrika Runebergin ja Ainon lähiseuraan.)
Wecksell: Onko teillä aina tällaista?
Snellman: Ei vaisinkaan, tänä iltana on perin seesteistä.
Aino Järnefelt: Sinun miehesi on sentään aika romanttinen vekkuli, Fredrika!
Fredrika Runeberg: Toden totta!

(Topeliuksen eloisa muistelo loppuu.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Minä tosiaan kusin sen kusipään pähään!
Topelius: Ne olivat aikoja! (Suurmiehet kilistelevät kolpakoitaan yhteen)

 

Tämän näytöksen on kirjoittanut eräs kunnianarvoisa turkulainen nuorukainen. Nostakaamme hänelle hattua.