Elias Lönnrot: Minä olen kräättälin poika, lähes kräättäli siis itsekin. Pthyi! Iita! Tuohan lisää karhunrihmaa!

(Ida Lönnrot rientää tupaan tuomaan isälleen lankakerää.)

Ida Lönnrot: Nehän näyttävät jo melkein valmiilta, hyvä isä!

Elias: Jo maar on paras näyttääkin, meinaan nääs näiden pöksyjen tuleva sisältö alusholstereiden ja paskan lisäksi on tänä ehtoona tulossa niitä sovittamaan.

Ida: Herramunjee! Eikä meillä ole mitään tarjottavaa pöytään!

Elias: Älä sinä siitä huoli. Katso, pistin äsken toppaneulalla sormeeni!

Ida: Voi sentään. (ottaa isänsä sormen suuhun ja imeä lupsuttaa sitä)

Elias: Jo helpottaa! Tiedätkös, tämä isäni jalanjälkien seuraaminen kräättäliksi on ollut rankempaa kuin lääkärin ammatti ja kansanrunojen kerääminen yhteensä.

Ida: Ishä vharmaang lhiioittelee (jatkaa lurpsuttamista silmät suurina)

Elias: Kyllä se niin on ettei minusta tähän toimeen ole, vikatikki ja harhareissu on tämä! Tämän urakan jälkeen annan kyllä neulat ja sakset sinulle, Ida... (tämän kuullessaan Ida innostuu lupsuttamaan vallan vimmatusti että veri tursuaa suupielistä) ...no niin, älä enää lupsuta. Eiköhän haava ole jo puhdas! Riennähän kattamaan pirtin pöytä, vartiovuorella kajastaa jo merkkiroihu Snellmanin saapumisen johdosta.

Ida: Kyllä, herra isä! (vetäytyy suupielet veressä kyökkiin)

Elias: Saavat nämä pantalopet jumalaare jo kelvata. Paras mennä pihalle sitä rutjaketta vastaan.

(Lönnrotin pihapiiriin saapuu muukalainen aasilla ratsastaen ja sikaria poltellen.)

Snellman: Olen kuullut, että näillä main kaupitellaan housuja ja kansanloruja!

Lönnrot: Perkeleen paska! Koko mätäkuun olen lahkeitasi värkännyt!

Snellman: Älähän nyt hyvä veli, on minulla tuliaisiakin Käkisalmen markkinoilta. Itsehän sinä halusit minulle säätyhousut värkätä, kun vanhat housuni kusit kännispäissäsi puhki Kaivopuistossa.

Lönnrot: Muistat väärin. Omat housuni minä kusin, sitten lainasit minulle housuja...

Snellman: ...ja pian ne olivat aivan ripulissa, mistä tuskin muistat mitään kun olit ahminut mitä lie seitikkejä, valmuskoita ja suvakkeja Stenvallin Akselin kanssa!

Ida Lönnrot (huikkaa ikkunasta): Syömään!!

Snellman: Tut! Mikä vampyyri siellä meille verileipää leipoo?

Elias: siellä on minun ehtoisa ja antoa ja uhkea tyttäreni. Tyttöparka ei oikein osaa olla ihmisten seurassa, kun on ikänsä ollut täällä maatilalla. Mutta mitäpä tuosta. Tuo aasikin sisään, kuten palmusunnuntaina! Täällä ovat kaikki Herran lapsia.

Snellman: Ostin hänet Käkisalmen markkinoilta kahdesta viinakorttelista. Hänen nimensä on Ratto-Risto, ja hän on kova poika tanhuamaan.

Ratto-Risto: Hiihaa, jiihaa!

Elias: Jo nyt on markkinat. Haukkaa halvaa hallavaharja...

(Nurkassa kujeilevat naat ja wotzobeck pelaten läpsyä.)

Wotzobeck: SPLÄT SPLÄT SPLÄT SPLÄT SPLÄT!

naat: PAM PAM EL CARAMBA!

Elias: Eikö nuokin voisi heittää jo ulos täältä! Mistä lie ilmestyivät kestiämme väärin käyttelemään.

Snellman: Minä hoidan asian. (ottaa naatin toisen käteen ja wotzobeckin toiseen käteen ja heittää molemmat ikkunasta ulos naurunremakan säestämänä.)

Ida: Siinä vasta suurmies! (katsoo kaihoisasti ihaillen)

Snellman: Katsopas tyttö, miten SPERMA lentää! (pieraisee aimo satsin ripulia ikkunasta ulos)

Elias: Eihän tuo mitään elämännestettä ollut, vaan kuoleman litkua! Hyi olkoon! Toisaalta se lannoittaa hyvin ruusupuskiani. Ei sovi väheksyä, ei suinkaan, ei ollenkaan, ei alkuunkaan.

Snellman: Pitkän matkan jälkeen tuuppaa tuo takapuoli vaatimaan puheenvuoronsa. No on täällä spermaakin kertynyt liiaksi asti kuin Koskenniemellä aikoinaan konsanaan hupsis VAAN...! (ruuttaa aimo satsin spermaa suoraan Idan naamaan)

Ida: Tämäpä mainiota!

Elias: Olemme tulleet näin läheisiksi! Tämän kunniaksi meidän on juotava viinaa! (nostaa pöydän alta viiden litran paloviinapullon ja antaa sen kiertää.)

Snellman: AAAHHH!!!

Ida: AAAAHHHH!!! (pyyhkii spermaa kasvoiltaan ja maiskuttaa sitä)

Elias: AAAHHH!!!

TOPELIUS! AAAH! (Topelius riisuu Idan puseron paljastaen hänen piilossa olleet, maidonvalkeat, ikäisekseen valtavat tissinsä.)

Ida: Hertsileijaa! (punastuu ja vetää kädet poskilleen, ei suinkaan poveaan peitellen.)

Snellman: No niin, jospa vähän rauhotuttaisiin! Mistä tuokin tänne tuli?

Elias: En tiedä mutta minun tytärtäni ette häpäise!

Snellman: Vaan teemme hänelle kunniaa.

Elias: Sitä juuri tarkoitan!

(Ratto-Risto nuolee Idan nännejä pystyyn.)

Topelius: Mitenkäs ne housut? Kuulin, että täällä oli jotkin housut tekeillä. Oikein hienot housut. Enkö minäkin saisi sellaiset housut?

Elias: Minä en kyllä enää ikänä sellaiseen savottaan rupea, en edes rospuuttoaikaan! Osaathan sinä itsekin.

Topelius: Totta, mutta ajattelin jos voisin ottaa täältä vähän mallausta! (hyväilee hajamielisesti hämmentyneen Idan tissejä tämä rehevä neito sylissään)

Snellman: Eiköhän nyt oteta Porvoon mitalla ja sovita asiat selviksi. Sain tämän punssitoddy-putelin Ratto-Riston mukana. Satulalaukussa oli. Olen vähän pähkäillyt, oliko se sinne unohdettu vai kaupan päälliseksi tarkoitettu.

Topelius: Yhtä kaikki, me sen nyt juomme! (ohjaa Idan kaataamaan kaikille isoihin pikareihin punssitoddya, sivumennen sanoen rinnat yhä iloisesti paljaina.)

Elias: Tuolla koukusta ne pjöksät roikkuvat.

Topelius: Ai ne ovat nuo!

Snellman: Minä kyllä huomasin ne heti... todella uljaat vetimet, täytyy sanoa. Sovitanko pidemmittä puheitta?

Elias: Herra on hyvä ja sinä myös!

Topelius: Minua alkaa tosimielessä sukuviedä tuo Idan puolialastomana keekoilu.

Elias: Häpeä, Iita! Vedä kolttu yllesi ja tiedä huutia!

Topelius: No en minä tuota tarkoittanut!

Elias: Mutta minä tarkoitin...

(Ida vetää hamosensakin pois)

Elias: IITA!

Ida: Minunhan piti vaihtaa kolttuun! (keikistelee alasti)

Elias: No, ole nyt rauhassa, onhan nyt erilainen ilta.

(Snellman kokeilee housujaan): Istuvatpa hyvin! Mutta millainen gylffi tähän tulee?

Elias: Etumus, tuota noin, se jää avoimeksi.

Snellman: Siis MITÄ?

Elias: Elimesi on niin verraton ja vallaton, että sen pitää roikkua ulkona.

Topelius: Jo joutui armas aika! Luuletko että säätypäivillä voi esiintyä kyrpä ojossa? Pitää puhetta mulkku roikkuen?

Elias: Kyllä, jos nimi on J.V. Snellman.

Snellman: Keisari voisi kyllä tulkita sen jonkinlaisena haasteena tai jopa loukkauksena...

Elias: No hölmöilyt sikseen, kyllä minä siihen vielä kalukukkaron neulon! Paitsi, että Topelius saa tehdä sen kun nyt on tuossa tyhjän panttina.

Topelius: Siis kalukukkaro, kokoa... oliko se nyt kaksikymmentäviisi tuumaa?

Snellman: Itse asiassa taistelukunnossa kaksikymmentäseitsemän ja puoli. Se tuntuu iän myötä vain kasvavan. Ja tietysti tuon Idan pastoraalisen idyllin vaikutuksen myötä.

(Ida Lönnrot pyörtyy onnellisena.)

Elias: Ida-parka ei ole tottunut näin ylenpalttiseen huomioon. Mutta hyvää se hänelle tekee!

Snellman: Hyvin sanottu! Malja sille! Skål!

Elias: Kippis!

Topelius: Skål ja kippis! Tunnustelkaapa, miten kosteaksi hänen elättimensä jo tuli.

Ratto-Risto: Hiihaa, jiihaa!

Topelius: Ja kyllä tämä valmiiksi saadaan! Kohta Snellman menee uusissa housuissa ja kiiltävässä kalukukkarossa säätypäiville ja muistuttaa, että olemme kansakunta kansakuntien joukossa.

Snellman: Se juuri on tarkoitukseni! Sinähän olet ruvennut vuosien mittaan ymmärtämään näitä asioita.

Elias: Hyvinhän tämä meni. Entäs ne sinun housusi, Toppe?

Topelius: Noi, eiköhän Ida voisi ne kräättälöidä kanssani! Suurmiehen suku on paras!

Snellman: Aikoinani ajattelin, etten minä tarvitse housuja. Mutta kyllä housuja aina tarvitaan.

Elias: Aamen!