NATURISTIEN HERÄTYSJUHLAT tai Pentti Saarikosken kiirastuli ja synninpäästö tai Gallén-Kallela kohtaa Edelfeltin nobelistien sisäänmarssiessa tai Tutkimusmatkailija Nordenskiöld löytää väylän ikiaikaiseen Lesbokseen

Näytös (toistaiseksi) neljässä osiossa.

Osa 1: Saarikoski pelastuu täpärästi

(Pentti Saarikoski on selätetty maahan ja suurmiehet kuulustelevat häntä epäillen.)
Runeberg: Kerro heti, mistä sait viinaa. No niin, juippi, annahan kuulua!
Snellman: Odota hetki, Runeberg. Kerro ensin, kuka sinä olet miehiäsi?
Saarikoski: Mä olen Pentti Saarikoski ja musta tulee kommunisti ja eksperttitietäjä, ja ennenkaikkea myyttinen juoppo.
Mannerheim: KÖMMENESTI! Veenee.
Snellman: Kuulkaas poikaa! Vai että myyttinen juoppo!
Saarikoski: Aion myös kääntää englanninkielisen kirjallisuuden suurteoksia suomeksi kauheassa tuubassa.
Runeberg: Vai sellaista sinä aiot! Albion-anglia, tuo plebeijikieli, sillä ei ole Suomen kansalle mitään annettavaa, ei kuuna kullan valkeana! Ranska on hieno kieli. Mössölichövörö les plomb des tatteres la fenetre avec ma plaisir donne gauche oublier parfait toujours...
Kivi: Noh, Shakespeare on kyllä aika kova sana...
Snellman: Vaiti. Saksaa sen olla pitää! Der lieber verteidiger freude beschinning...
Saarikoski: Älkääs nyt, en minäkään englantia osaa, käännänpähän vaan kuitenkin. Ja kännäänpähän.
Runeberg: Hå hå håå! Mikä röyhkeys! Pidän siitä!
Saarikoski: Aion myös siittää äpäriä, minkä kerkeän!
Lönnrot: Äpäriä tässä tarvitaankin!
Kivi: Niin sitä pitää.
Runeberg: Tämä muuttaa kaiken!
Koskenniemi: Minäkin pidän tästä veijarista! (asettuu seisomaan haara-asentoon selällään makaavan Saarikosken pään ylle) Kerro, mitä näet?
Saarikoski: No on kyllä mahtavat kassit, täytyy sanoo.
Koskenniemi: Kuulkaas poikaa! Vielä hänestä kalu tulee, kautta Kullervon!
Saarikoski: (osoittaa Snellmania) Tuollakin on aivan kitschahtava fallos, etten peräti sanoisi.
Snellman: Nooh! Mitäs sitä peittelemään! Kun eihän meillä kenelläkään ole edes vaatteita sen ylösnousemuksen jäljiltä.
Kivi:  Sen vapautuneemmat herätysjuhlat. Ilmakylpyjä, terveellisiä ilmakylpyjä, toverit suurmiehet!
Saarikoski: Kuulkaas herra Stenvall, eikö nyt kelpaisikin suomenruotsalainen herrastuhero?
Kivi: Kas! Hienoa ompi kuulla, miten hienostuneet makutottumukset säilyvät suurmiehen sukupolvesta toiseen!
Runeberg: Tämä on minun poikani!
Saarikoski: Olenko?
Runeberg: Kaikki minun poikiani!
Saarikoski: Niin, olethan sinä kansakunnan isä.
Kivi: Asiat kuitenkin tärkeysjärjestyksessä, kisälli! No, missä sitä viinaa on?
Saarikoski: No katos, tuolla järven rannalla on pontikkapannu...
(Leijonanosa vanhoista suurmiehistä ryntää kohti pontikkapannua.)

Osa 2: Maamme-kirja

(Suurmiehet pontikkapannulla.)
Topelius: Tämän pontikan voimalla kirjoitan vihdoinkin sen Maamme-kirjan!
Donner: He he, näkisitpä vain mitä kaikkea minä sille vielä teen.
Topelius: Kuka sinäkin olet? Kaiken maailman väkeä täällä.
Donner: Minähän raiskaan sen totaalisesti!
Topelius: Näkisipä vain!
Lönnrot: Aikamoista toimintaa sanon nyt minäkin. Kirja ei ole edes valmis, ja Donner on jo raiskannut sen!
Donner: Miten sen nyt ottaa.
Snellman: Niin, mitä onkaan aika?
Lönnrot: Täh?
Runeberg: Öööh. Hömm. Mitäs sinä siihen raapustat? Ahaa, se Maamme-kirja!
Topelius: Katso sinäkin, tähän tulee tietoa Suomen kansasta ja tavoista ja maantiedosta ja kaikesta!
Snellman: Siinä se kansa sivistyy, mokomat juopot. Tuleeko siihen paljon viinanjuontia?
Topelius: Ei toki! (ryyps)
Runeberg: Paskan heinät! Eihän tällä ole mitään taiteellista arvoa. Anna kun minä, näin pitää Maamme-kirjan alkaa!
Topelius: Mitä! Älä tuhri!
Runeberg: (kirjoittaa Topeliuksen kirjaan hänen olkansa takaa) VÅRT LAND, VÅRT LAND...
Topelius: Ääh! (litistyy Runebergin alle, kun tämä kurottaa kynällään)
Runeberg: Ljud högt o dyra ord! Din blomning sluten än i knopp...
Snellman: Hirveätä hömppä-ekskrementtiä! Hyi olkoon!
Lönnrot: Ja mikä näky! Katso nyt noita kahta taas!
Waltari: Mikseivät he voisi tehdä yhteistyötä?
Snellman: Tuo on lähimmäksi, mitä he pääsevät yhteistyötä.
Waltari: Niin, voihan tuotakin yhteistyöksi kutsua...
Lönnrot: Pikemminkin sabotaasiksi!
Waltari: Työpaikkakiusaamista tuo on!
Snellman: Ahdistelua!
Topelius: Niin! Mene nyt, ahnuri, pois siitä rohmuamasta faktaromaaniani! Julkea, säälimätön Runeberg!
Snellman: Pois siitä, Runeberg, meidän on tehtävä interventio!
Waltari: Milloin sinulle selkäranka on kasvanut?
Runeberg: No, ei väkisin! (sylkee Maamme-kirjan päälle)
Topelius: No hyi saatana, mikä mälli!
(F.E. Sillanpää, A.I. Virtanen ja Adolf Nordenskiöld hyppelevät käsikynkässä paikalle)
Waltari: Katsokaas noita!
Snellman: Saanko kysyä, keitäs te nyt olette?
Sillanpää: Minä olen F.E. Sillanpää ja minä olen tämän tulevan kansakunnan ensimmäinen tuleva Nobel-kirjailija, ensimmäisen tulevan Nobel-palkinnon tuleva saaja, ja kansakunnan taata! Mitä aikaa me nyt elämmekään?
Virtanen: Niin, ei tästä enää selvää saa, mutta minäkin olen saava Nobelin palkinnon ja minusta vasta tuleekin juhlakalu!
Sillanpää: No minun tapauksessani on sentään kyse kirjallisuudesta eikä mistään juuttaan rehusta! Minun dionyysisistä vaiheistani Tukholmassa palkinnonsaannin jälkeen kirjoitetaan vielä vaikka kuinka, itse asiassa minut sitten lähetettiin viinapullon kanssa ruotsalaiselle maaseudulle etten enää enempää herättäisi pahennusta ja häpeää Tukholmassa ja Uppsalassa!
Runeberg: Nobel? Jotain paskaväkeä...
Nordenskiöld: (huutaa kaiken yli) Tuhannen tursuavaa tursaan tussua! Perkele! Perkele! Ei teistä ole mihinkään minuun verrattuna, minä sentään löysin Koillisväylän! Kun sen jälkeen kaahasin, perhana, Tukholmaan niin siellä ne ilotulitukset paukkui ja ilolinnut lauloi, Kuninkaanlinnassa juotiin sinä iltana, saatana, vain Nordenskiöldin maljoja! Että perkele!
Sillanpää: Mutta oletko sinä edes suomalainen, senkin rehentelevä mulkku? Mokoma merikarhu!
Nordenskiöld: Siinä missä nämä muutkin puolisuomalaiset äpäräpakolaiset!
Donner: Mitä helvettiä? Minä taidan upottaa sinun sen paattisi.
Waltari: Nordenskiöld puhuu asiaa. Totta tuo on!
Lönnrot: Jumalan nimeen!
Topelius: Mitä uusnousukkaita nämä oikein ovat?
Snellman: Tämä vaatisi pitkähkön selvityksen.
Kivi: Niin. Mutta eiköhän vaan oteta yhdessä kunnon humala sen sijaan.
Snellman: Aamen.
Waltari: Kukakohan seuraavaksi ilmaantuu, Juice Leskinen? Volter Kilpi? Matti Klinge taisi jo vilahtaa? Noo, kuulkaahan! Yksi asia meitä kaikkia yhdistää! Nyt kaikille lasit täyteen, ja laulamaan ikiaikaista teinilaulua!
(Kaikki alkavat ryyppäämään hurjaan tahtiin ja messuamaan ikiaikaista teinilaulua.)
Agricola: Tämä minäcin osata taidan.
Sillanpää: Jokkantii jokkantaa jokkantii jokkantaa.
Mannerheim: Mokoma ryssä!
Kivi: Kas, kuka puhuu!

Osa 3: Sa että karkoitit orjuuden

(Gallén-Kallela ja Edelfelt maalailevat kumpikin omaa kangastaan alastomina.)
Edelfelt: Mistä löydän ma motiivin, inspiraation itsellein?
Gallén-Kallela: Voi Kullervon kirous! En ma ole sun muusasi.
Edelfelt: Mitä sinä nyt alat vittuilemaan!
Gallén-Kallela: No kun minua vituttaa. Sama ongelma täällä! Jukuvittu.
Edelfelt: No voi kaalimadon pakana. Käytetään taas vanhaa konstia. (viheltää) Tänne, tänne, Lönnbohm!
Leino: (säntää paikalle) Ah, mikäs on huoli maalareiden, nurjalta näyttää olonne!
Gallén-Kallela: Hyvä, tuo ei ole vielä saanut vainua pontikkapann...
Edelfelt: NIIN, voisitko taas poseerata meille, kun meiltä ovat motiivit hukassa.
Leino: Ah, kernaasti! (asettuu heti kiven päälle poseeraamaan mahtipontiseen asentoon. Taiteilijat alkavat maalaamaan.)
Gallén-Kallela: Jotain puuttuu asetelmasta.
Edelfelt: Mitä tarkoitat?
Leino: Minähän olen täydellinen kohde, alati muuttuvainen, aina ainutlaatuinen...
Gallén-Kallela: Leino, katsohan vähän tuota Fredrika Runebergiä tuolla.
Leino: Höö?
Edelfelt: Ahaa, nyt näen mitä tarkoitit!
Gallén: Nyt on fallos jähmeä ja kuvauksellinen, nyt on taas ilo maalata!
Edelfelt: Ah auvoa!
(Hetken päästä paikalle ryntää kuitenkin joku alaston kaljupää ja varastaa maalareiden kankaat.)
Kaljupää: Häh häh hää! Ähäkutti, ähäkutti! (juoksee pois ja näyttää pitkää nenää)
Edelfelt: Mikä harvahammas tuo oli!
Gallén-Kallela: Tuonelan tuohiperseet!! HOI! PYSÄYTTÄKÄÄ TUO MIES! PYSÄYTTÄKÄÄ JOKU TUO VARAS!
(Rannalta kajahtaa laukaus ja kaljupää tuupertuu kuolleena maahan. Gallén-Kallela, Edelfelt, Leino ja Runeberg saapuvat tutkimaan ruumista.)
Runeberg: Se luoti tiesi paikkansa!
Leino: Mistä sinä aseen sait?
Runeberg: No se oli tuolla pontikkapannun vieressä.
Leino: Pontikka?! (juoksee rannalle)
Gallén-Kallela: No siinä meni mannekiini!
Edelfelt: Menköön, Alkon mannekiini.
Gallén-Kallela: Niin minkä?
Edelfelt: Siis Systembolagetin.
Gallén-Kallela: Häh, minkä?!
Edelfelt: Äh.
Runeberg: Kuulkaas hinttari-hanttapulit, kenet minä oikein tapoin? (potkaisee kaljupään selälleen)
Gallén-Kallela: Hyvä kolminaisuus!
Edelfelt: Häh?
Runeberg: Mitä nyt?
Gallén-Kallela: Runeberg, sinähän olet juuri ampunut Vladimir Iljitj Leninin!
Runeberg: Hähähää! HÄÄ! HÅ HÅ HÅÅ!!! Siinä sai bolsjevikismi armoniskun! Minähän olen nero. Tuokaa se Mannerheim tänne niin se alkaa tanssia ripaskaa meille, kautta Pohjolan Tyttären alushameen alaisen untuvan!
Edelfelt: Lenin on kuollut!
Gallén-Kallela: Suomi on suuri!!
(Suurmiehet läheltä ja kaukaa saapuvat ihmettelemään ilakointia. Kaikki riemastuvat Leninin kuolemasta, jopa Agricola. Voittamaton Runeberg nostetaan kultatuoliin, mikä onkin aikasen homoeroottista puuhaa kun kaikki ovat edelleen vailla rihman kiertämää. Leinokin ylistää Runebergiä ja myöntää hänet oikeutetuksi tulevan Suomen tulevaksi kansallisrunoilijaksi Jumalan armosta. V.A. Koskenniemi puhkeaa ilon kyyneliin ja riimittelee ekstaasissa. Mannerheim tanssii ripaskaa ja sössöttää. Väärin tunnistetun "Leninin", oikeasti poloisen Spede Pasasen(!) raato tallotaan savolaiseksi veriseksi mössöksi - järven rantamille on laskeutumassa oikein kaunis ehtoo.)

Osa 4:  Sellainen on nainen, ainainen painajainen; hunajainen paholainen ihanainen

(Hannu Juhani Nurmio välähtää hetkeksi esiin väreilevänä homogrammina.)
H.J. Nurmio: Se on melkein vähän niinkun minun kynästäni, tämän osan titteli. Hei, ottakaapa vaikka mut ja...
(Hannu Juhani Nurmio välähtää pois.)

(Suurnaiset ovat ringissä.)
Fredrika Runeberg: Nyt kun näemme kaikki toisemme ilman kulisseja, anteeksi Minna, mitä ne meidän hevoset sinulle teki! Voi niitä vallattomia!
Minna Canth: Noo, mitäs tuosta, minkäs elukka luonteelleen voi! Sama pätee miehiin.
Fredrika: Minä vähän kuulin, että sinä piditkin siitä!
Minna: Neääh! Rääh!
Fredrika: Kerrankin pääsi paikat vähän venymään!
Aino Järnefelt: En käsitä, miten Minnan paikat kestivät sellaista polkemista ja jyystämistä!
Minna: No voe...
Fredrika: Samahan tuolla on joka pyhä. Toista se on minulla!
Aino: Salli mun nauraa, kyllä minä olen kuullut mitä Johan Ludvig ja Johan Vilhelm yhteistuumin viime lauantaina...
Fredrika: Niin, minä se vaan kaadan kahvia, vaikka haluaisin kirjoittaa! Aina vaan miehiä passata!
Aino: Niin vaimon pitääkin! Mitä muuten tulisi.
Minna: Vaet, Aino! Et sinä mittää runoja ossaa rustata etkä rommaaneja kirjottaa... (huomaa että Aino peittelee intiimejä paikkojaan häveliäästi)
Minna: Elä ole tekopyhä! Myö ollaa kaek tiäl Humalan jarmosta! (vie Ainon kädet sivuille)
Fredrika: Korkeemman kädessä se on!
Aino: Ooh!
(Fredrika tulee takaapäin ja puristelee Minnan kookkaita rintoja)
Fredrika: Mmm! Hå hå håå!
Minna: No niin on kuin miehensä!
Aino: Jopas!
(Minna päästää irti Ainon käsistä, kumartuu ja takertuu hänen potriin mutta kiinteisiin pakaroihinsa. Tilanne on riistäytymässä käsistä, mutta sitten Kaarina Maununtytär tulee esille puun takaa)
Kaarina Maununtytär: Hävetcää! Hävetcää, Suåmen naiset!
Fredrika: (Minnan nänni suussaan) No kukas sinäkin olet?
Kaarina: Minä olen teidän caiccien edeltäjänne, Ruotsin kuningatar Carin Cuuntytär joka sittemmin muutti maailmallisista syistä Suåmeen.
Aino: Apua, Kaarina! Siveyttäni häpäistään!
Kaarina: Irti viattomasta impyestä, paatuneet muorit!
Minna: Kaekkee sivveyttä sitä mualimaan vuan mahtuu...
Fredrika: Johan on markkinat.
Kaarina: Nyt lauletaan ikiaikaista teinilaulua.
(Ja niin totisesti tehtiin, pitkään ja hartaasti.)