(Jouluaatto Ainolassa. Suuressa ruokailusalissa Aino kattaa pöytää. Sibelius istuu nurkassa pianon takana.)
Aino: (Laulaa.) Maa-aa on niin kaa-uu-niis, kirkas Luojan taa-ii-vaas!
Sibelius: Ole nyt jumalauta hiljaa, kun minä luon suurta taidetta isänmaan ja ihmiskunnan onneksi!
Aino: Mutta nythän on joulu! Jättäisit sinäkin hetkeksi työsi ja hiljentyisit muistelemaan meidän Herramme armorikasta syntymää. Vieraatkin tulevat ihan kohta.
Sibelius: Mitä! Oletko sinä kutsunut vieraita?
Aino: Tottahan toki, aivan kuten viime vuonnakin, kaikki ovat tulossa!
Sibelius: Ei kai Runeberg?
Aino: Tietysti Runeberg on kutsuttu myös!
Sibelius: Saamme siis heittää hyvästit joulurauhalle!
Aino: Nooo, älähän nyt! Eikö sinulla ole joulumieltä!
Sibelius: Kyllä minulla joulumieltä riittää! Sävellänhän tässä parhaillani ikimuistoista joululaulua! Kuuntelepa tätä! (Alkaa pimputella pianoa.)
Aino: Sehän kuulostaa kauniilta!
Sibelius: Niin, sanoitus vain puuttuu!
Aino: Ehkä Runeberg voisi sepustaa jotain?
Sibelius: Sen äpärän tuhruilla ei minun sävelmääni raiskata!
(Ulko-ovelta alkaa kuulua humalaista mölinää.)
Aino: No niin! Sieltä ne nyt tulevat, eikä kinkkukaan ole vielä kypsä! Voi voi voi!!!
Sibelius: No koita nyt rauhoittua!
Aino: No EN!
Sibelius: Lähetä nyt silti joku avaamaan ovi!
Aino: Lakeija, käy päästämässä vieraat sisään!
Eugen Schauman: Kyllä rouva!
(Schauman menee. Hetken kuluttua Runeberg, Mannerheim, Kivi, Lönnrot ja Snellman tulevat saliin. Kaikki ovat umpituubassa.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! HYVÄÄ JOULUA TALOON! Saakos täällä vatsantäytettä!
Kivi: Ihana on kinkkuinen tuoksu, kylläpä vesi jo kielelle herahtaa vähemmästäkin.
Lönnrot: Kun minä olin lapsi, meillä syötiin jouluna pelkkää pettua.
Snellman: Perinteinen suomalais-kansallinen joulutunnelma on omiaan vahvistamaan pienen kansan identiteettiä maailman arvaamattomassa syöverissä. Siitä se Hegelkin aikanaan luennoi.
Mannerheim: Mite tje pjuhutte! Rjyyppyä mine tarvitsen!
Sibelius: Tervetuloa, tervetuloa! Kohta on herkut ja viinat pöydässä. Käykää toki istumaan!
Runeberg: (Kaivaa taskumatteuksen esille.) On tässä omatkin viinat!
Sibelius: Aino, etkö sinä kutsunut Topeliusta ollenkaan?
Aino: Kutsuin minä Toppenkin.
Sibelius: Missä hän mahtaa viipyä...
(Ulko-ovelta alkaa kuulua taas humalaista mölinää.)
Sibelius: Kas, sieltä se Sakari taitaa jo tulla. Mutta Aino, oletko kutsunut vielä muitakin?
Aino: En ole, kutsuin vain tärkeimmät suurmiehet.
Sibelius: Kuulostaa kyllä siltä, että tuolla on iso lössi tulossa!
Aino: Niin totisesti kuulostaa. Lakeija, käy katsomassa mistä on kyse!
Eugen Schauman: Kyllä rouva!
(Schauman menee. Kohta saliin astelee joukko neekereitä, jotka heittelevät lattialle ruusun terälehtiä. Perässä tulee neljä neekeriä kannatellen kultaista valtaistuinta, jolla istuu humalainen Topelius yllään purppurainen viitta, päässään kultainen kruunu ja kädessään valtikka. Valtaistuimen ympärillä on joukko neekereitä heiluttelemassa palvunlehviä ja laulamassa: "Hoosianna, Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen!")
Sibelius: Mitä helvettiä! Sakari, mitä tämä nyt on olevinaan!
Topelius: Katso, Israel, kuninkaasi saapuu!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! On siinä meillä kuningas!
Snellman: Eikö tämä ole vähän mautonta!
Aino: Mikä häväistys!
(Topelius nousee valtaistuimelta ja hätistää neekerit pois.)
Topelius: Hyvää joulua!
Mannerheim: Kjapinoitsija! Mine olen tämän maan se oikea kungen!
Topelius:(Topelius lyö Mannerheimia valtikalla päähän.) Vaiti!
Sibelius: Sakari, Sakari, taidat olla selityksen velkaa.
Topelius: En minä mitään selittele. Mutta alahan pimputella sitä pianoa, niin saadaan vähän joulutunnelmaa tähänkin taloon.
Runeberg: Oiva aatos, panehan pimputellen, Sibbe!
Sibelius: (Huokaa syvään.) No, mikäs siinä, onhan nyt joulu, ja olenkin säveltänyt joululaulun. Kuunnelkaapa!
(Sibelius alkaa soittaa juuri säveltämäänsä laulua.)
Snellman: Koreata on, jo maar tästä saisi oikealla sanoituksella laulun, joka lujittaa isänmaan identiteettiä!
Topelius: Mutta kautta joulun Herran! Tämähän on kuin tehty sepustamaani runoon. No Sibbe, aloitahan alusta, minä koetan vähän laulella!
(Sibelius alkaa taas soittaa.)
Topelius: Ptruu, ptruu, vähemmän tempoa! Tämä on herkkä paikka!
(Sibelius soittaa hitaammin.)
Topelius: No niin! Kuunnelkaapa! (Alkaa laulaa.) En etsi valtaa, loistoa ...
Kivi: Nöyrä on kuninkaan mieli!
Topelius: ... en kaipaa kultaakaan!
Runeberg: Ihanhan tässä kyynikkokin liikuttuu! (Hörppää taskumatteuksesta aimo huikan.)
Topelius: Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Snellman: Kyllä siinä on joulun henki tiivistettynä!
Lönnrot: Eipä ollut tällaista minun lapsuuteni jouluissa, kun syötiin pelkkää pettua!
Topelius: Se joulun suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Mannerheim: (Itkee.) Kjaunista, niin kjaunista!
Topelius: Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!
(Jokainen silmä on kostunut, kun Topelius lopettaa laulunsa. Suurmiehet osoittavat auliisti suosiotaan ja taputtelevat Topeliusta selkään.)
Snellman: Hienoa, hienoa!
Kivi: Kiitos tästä kauneuden riemullisesta hetkestä.
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (Ryyppää taskumatteuksestaan.)
Lönnrot: Ihan toista kuin minun lapsuuteni jouluina, kun syötiin pelkkää pettua!
Mannerheim: (Ei saa sanaa suustaan nyyhkytykseltään.)
Sibelius: Taas kerran olemme luoneet isänmaalle suurta taidetta! Ehdotan maljaa itsellemme!
Topelius: Kannatan!
Sibelius: Aino! Tuohan se ponderipullo tänne!
Aino: Mikä ihmeen ponderipullo!
Sibelius: No se napanderi!
Aino: Ai se. No minäpä tuon. (Poistuu keittiöön ja palaa hetken kuluttua takaisin pullo mukanaan.) Tätä varmaan tarkoitat?
Sibelius: No sitä juuri. Katsokaas, ystävät, tässä on Ainolan omaa viiniäni. Itse olen rypäleetkin polkenut.
Topelius: Hyvältä kuulostaa.
Sibelius: (Kaataa kaikille.) Skål!
Topelius, Runeberg, Snellman, Kivi, Lönnrot, Mannerheim, Aino: SKÅL!
Aino: Ja nyt on pöytäkin katettu! Syömääääään!
(Suurmiehet istuvat notkuvaan pöytään. Joulukinkku ei ole kypsä: se elää vielä. Mutta suurmiehille maistuu raakakin liha. Kaikki iloitsevat ja riemuitsevat. On joulu!)

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!!