(Yllättäen Sibelius saapuu hirvittäviksi paisuneiden Waltarin ja Koskenniemen leposijalle metsän keskelle.)
Sibelius: Mitä ihmettä teille nyt on käynyt, Waltarin Micke, Koskiksen Veikko-Antero?
Waltari: Et halua tietää. Olemme kuitenkin mennyttä kalua.
Koskenniemi: Valmistaudumme kohtaloomme. Kivekseni veivät minusta voiton.
Sibelius: No ei teistä kyllä enää kulkijoiksi ole, ei noita kiveksiä ja tuota turvotusta paranna edes Richard Faltin.
Koskenniemi: Strindberg, Leino, Kivi... kaikki kuolleita, kuolleita.
Sibelius: Kuolleita?
Waltari: Demoni iski Runebergiin ja Mannerheimiin. Kaikki ovat poissa!
(Sibelius vajoaa polvilleen vaikeroimaan, mutta nousee sitten kiroamaan taivasta kuin Kullervo. Alas-ylös, kuin aerobic ennen sotia.)
Koskenniemi: Minähän sen Leinon kyllä hulluudessani tapoin, mutta se on nyt samantekevää. Pian laskeutuvi pimeys.
Waltari: Ja minä tapasin tuossa jossain vaiheessa Ahlqvistin metsässä, porasin hänen kalloaan, avasin päänsä ja söin hänen aivonsa hänen vielä katsellessaan. Samantekevää kaikki nyt, pian korjaa viikatemies!
Sibelius: Totta. Antakaa minunkin kuolla kanssanne!
Waltari: Tule tähän viereen vain.
Sibelius: Kiitos. Minä kuolen, koska Aino on niin vittumainen.
Koskenniemi: Tässä sitä sitten nyt makoillaan. Sibbe muuten, minä olin sanoittamassa sitä sinun Finlandiaasi.
Sibelius: Ei sitä kuulu sanoittaa, idiootti.
Koskenniemi: Kuinka? Mitä se kuoro sitten laulaa hymniosuuden aikana, aa-aa-aa-aa vain?
Sibelius: Ei siihen pidä tuleman mitään kuoroa, saatanan hätäriimittelijä!
Koskenniemi: No antaa olla sitten, perkele!
Sibelius: Niin, tunnustetaan nyt vielä että oikeastaan minä juoppohulluudessani tapoin lapseni ja Ainon ja häpäisin heidän ruumiinsa, siksi tässä nyt olenkin. Noin, nyt kaikki on tunnustettu.
Waltari: Ei mitään uutta auringon alla.
Sibelius: Tule, Tuonelan Joutsen, ma olen valmis.
Koskenniemi: Sua innolla, kuolema, oottelen, sa lahjoista ylevin.
Waltari: Näin on aina ollut, ja näin on aina oleva.
Koskenniemi: Iankaikkisesta iankaikkiseen ja haudan suloiseen lepoon!
Waltari: Näin kuolee Waltari, hän joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät. Rakentakaatten kunniaksein pisuaari.
(Waltari, Sibelius ja Koskenniemi kuolevat pois tyynesti käsi kädessä, syystuulen havisuttaessa jalavain lehtiä.)

***

(Hå hå håå... hå hå håå! .... HÅ HÅ HÅÅ! Runeberg rymyää paikalle.)
Runeberg: Hää, raatoja, höö!
(Runeberg alkaa kusta 95%-alkoholikustaan kuolleiden suurmiesten päälle. Sitten hän syöksee tulta kidastaan niin että he leimahtavat helvetin lieskoihin.)
Runeberg: Åh hå hå hå håå! Necrobarbeque!
(Suurmiesten ruumiit käristyvät, Runeberg-demoni tanssii hurmiossa.)

Mannerheimin pää: Raohottoeset net jeskes! (tuhahtaa)