(J.V. Snellmanin linnan kauniin kastellin jykevän tornin työhuoneen oveen koputetaan.)
Snellman: Sisään.
(Sisään astuu Zacharias Topelius.)
Topelius: Päivää, päivää.
Snellman: Sakariko se siinä! Kerro, mikä tuokaan sinut ilahduttamaan työn täytteistä päivääni?
Topelius: Suoraan asiaan. Sehän on se julistuksesi Suomelle mielinkielin olosta, joka nyt on tullut polttavaksi puheenaiheeksi myös Topeliaanisessa maailmankatsannossa ja kansansivistämyksessä.
Snellman: Suomen mieli, Suomen kieli?
Topelius: Sepä juuri. Sen pidemmittä puheittani olen havainnut sen oikeellisuuden ja tulin ilmaisemaan sinulle täyden tukeni. (ojentaa kätensä)
(Snellman nousee riemuissaan ja puristaa Topeliuksen kättä.)
Snellman: Tämäpä kultainen yllätys, totta tosiaan, olen perin juurin ilahtunut saadessani teidän tukenne jalossa pyrkimyksessäni, hyvä veli!
Topelius: Se on nyt meidän pyrkimyksemme.
Snellman: Eiköhän oteta ryypyt aatteemme kunniaksi?
Topelius: Se on paikallaan.
Snellman: Minäpä kaadan tästä meille oikein konjakit!
Topelius: Suomen mieli.
Snellman: Suomen kieli.
(ryyps, ryyps.)
Topelius: Ja vielä toiset?
Snellman: No mikä ettei, mikä ettei. Vanhojen aikojen malliin! Zum den bitteren Ende!
Topelius: An die Freude!
(ryyps, ryyps.)
Snellman: Minusta jo aivan tuntuu, että hankkeeni on vakaalla kivijalalla, enää sitä eivät huojuta ajan hengen pikku puhurit ja ohimenevät kansanliikkeet.
Topelius: Sitä on syytä pitää tosiasiana. Kuule, en minä sitä paitsi aivan tyhjin käsin tullut. (napsauttaa sormiaan)
(Latvialais-liettualainen teinipoika kansanpuvussaan astelee sisään kantaen suurta rasiaa.)
Topelius: Toivon että ymmärrät että minun on nyt mentävä, minulla on audienssi arkkipiispalle aivan pian ja itse asiassa droskani odottaa. Minun oli vain tultava näin ilmaistakseni tukeni, ja yhtä pian minun todellakin on nyt riennettävä muihin vastuihin. Jo ma pelkään, että myöhästyn!
Snellman: Ah, se on harmi, mutta velvollisuudet on tietysti täytettävä. Arvostan suuresti tätä mielenilmaisuasi, veli Topelius. Onnea matkaan!
Topelius: Näkemiin, näkemiin! Avaa se lahjani sopivalla ajalla. (poistuu ripeästi.)
Snellman: Siinä vasta mies. Voi, miten kiireinen! (katselee muutaman minuutin ikkunasta ulos, mutta kumartuu sitten teinipojan puoleen.) Noh, mitäs sinulla siinä on, veitikka? Taidat vallan olla yksi Topeliuksen lukuisista pikku mulkunlupsuttajista, taidatpa hyvinkin. Mitä siellä on?
Latvialais-liettualainen teinipoika: Yllätys!
Snellman: Laitahan se tuonne pöydälle, katsotaan heti. No niin, kas kas, kansi auki ja mitä paljastuukaan?
(Ulos rasiasta, keskelle pöytää loikahtaa Mannerheimin pää. *töms*)
Latvialais-liettualainen teinipoika: Yllätys!
Mannerheimin pää: Hyvee sentemepeivee je keeteneitten mööstöjohlee! Mete? Sehen on Snellman! Terve, terve!
Snellman: Mitä helvettiä! Sinä! Taasko sinulta on pää irti?
Mannerheimin pää: Menelte on tees reemis kedeksössa Snellman, ennehen veenee neen kerron.
Snellman: Se lienee tarpeen. Mitä se Topelius oikein... (ottaa konjakkipullosta ensin itse kulauksen ja kaataa sitten Mannerheimin suuhun.)
Mannerheim: Nom, nom! Glugluglu. Hevee. He-he-he...
Latvialais-liettualainen teinipoika: Yllätys!
Snellman: Niin mitä?
Mannerheimin pää: Khe-he-he-hå-he-he-he-he! (pärähtää käyntiin alkoholin vaikutuksesta)
Latvialais-liettualainen teinipoika: Yllätys!
Snellman: (hätääntyy) Glauben und Wissen! System der Sittlichkeit!
Latvialais-liettualainen teinipoika: Yllätys!
(Mannerheimin pää pamahtaa valtaisassa tuhoisassa räjähdyksessä, jonka jälkeisessä hiljaisuudessa pää rullaa ulos iloisesti masurkkaa rallatellen.)

(Gustav Adolf Järnefelt, Johan Ludvig Runeberg, päätön ratsumies ja itse pahamaineinen Axel Olof Freudenthal vartovat ratsailla metsän siimeksessä.)
Freudenthal: Håå! Åikå såeltå piån pitåisi kåålåa jå råjåhdyksiå?
Järnefelt: Maltti on valttia. Kyllä Topelius asian hoitaa.
Runeberg: Antaisi nyt Snellman sille kusipäälle viinaa, kuten kunnon isännän kuuluu. Liekö se kunnoton fennomaani alkanut raittiusmieheksikin! (sylkee)
(Päätön ratsumies pui nyrkkiä.)
Järnefelt: Ei nyt kuitenkaan maalata piruja seinälle.
Runeberg: Eiköhän tämä tästä. Jos tästä selviämme ehjin nahoin, niin totisesti saa Koskenniemi kustantaa minulle Kaivohuoneella taas sellaisen sherrypullon, niin hyvää kun se viimeksi teki. Veljet, silloin juodaan isänmaan maljaa!
Järnefelt: No niin, katsokaa. Missä miehet ratsastaa!
(Zacharias Topelius karauttaa tyylikkäästi paikalle Sepon selässä.)

Topelius: Se on herrat, ampu tulee!
(Samassa räjähdys vavisuttaa seutua niin, että Runeberg joutuu hillitsemään teutaroivaa Joonasta ryhmysauvalla päähän.)
Freudenthal: Fan anamma, en sådan smäll!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Siitäs sai. Tuosta jysäyksestä ei noin vain selvitäkään, minähän sen tiedän!
Topelius: Snellmans välde är slut!
Järnefelt: (läimäyttää päätöntä ratsumiestä olalle) Se nuppi tiesi paikkansa.
Runeberg: Den kulan visste hur den tog, det måste erkändt bli. Även efter ett par supar visste den mer än vi! För all tid framöver nödgas vi icke nånsin mera byta över till barbarernas språk i vårt nobla fädernesland, broder Freudenthal!
Freudenthal: Prisad och lovordad vare Herren, Finland är räddat! Två språk, två folk, så skall det för alltid förbliva, sanna mina ord.
Topelius: Vind och friska vågor stredo nyss vid sjön. Men nu är det stilla, alldeles stilla. Herrar, hvi hava åstadkommit fred och välstånd till detta land, som hvi älska!
(Hiljakseen Mannerheimin pää rullaa paikalle. Pää asetetaan taas Mannerheimin harteille ja seurue ratsastaa kohti Kaivohuonetta voitonjuhliin.)