Koskenniemi: Kas kas, mitä mun silmäni näkevätkään! Tännehän on kokoontunut peräti tämän maan tulevaisuus, toivoa täynnä koko kuppila, ja sitä paitsi on läsnä myös ruotsalaisen kirjallisuuden ikuinen äpäräpaska, itse suuri homopaska, tuo pseudo-nietzscheläinen kyrpäkappeli ja kullinkiehnääjä!
Strindberg: Nå, mikä pikkumies se siinä tulee, kyllä minä...
Koskenniemi: Tuki jo turpas, oi mun päivieni pimeys! Täällä poloisilla pohjan mailla minä yksin tunnen jäätävän kaikkeuden iankaikkisen yön, joka meidän kerran on pyyhkivä pois. Tuhertele sinä vain niitä hemssööläisiäsi, tuhertele vaikka joka hittavaisen perärööriin, mitä se minua liikuttaa!
Eino Leino: Tämä plebeiji ei ole arvollinen edes sitomaan...
Koskenniemi: Vaikene ja katso! (Riisuu housunsa ja tarttuu molemilla käsillä kiveksiinsä, esittelee niitä innostuneesti.) Näitäpä katsokaa! Tilavuus neljättä litraa per palli, kyllä näillä kelpaa!
Sibelius: Minusta tuntuu, että runoilija-ystävämme pää on pahemman kerran sekaisin. Mitä lie vetänyt taas.
Koskenniemi: Pois se minusta! Vaan katsokaapa tätä! (Käy polvilleen tuolille siten, että voi läimäyttää valtavat kiveksensä baaritiskille. Katselee myhäillen ympärilleen ja nyökyttelee välille kiveksilleen.) Kyyppari! Nämä veljekset tahtovat Koskenniemen maljan!
Schaumann: Herra suurmies, ei täällä tarjoilla sellaisia maljoja.
Sibelius: Missä vaiheessa sinusta on kyyppari tullut?
Eino Leino: Vai että oikein Koskenniemen malja! Sallinet, että hörähdän! (Hörähtää.)
Koskenniemi: Naura sinä siinä, sillä kohta sun vuotes käy yhä vaikeammiks. Minä olen näet tämän maan tuleva kansallisrunoilija. Tässä maassa laulut on suruista tehty!
Runeberg: Saanen puuttua puheeseen tehdäkseni tiettäväksi, kuka tässä maassa se runotarten suosikki on. Teidän mongoli-kielellänne ei suurta taidetta luoda, ainoastaan minä...
Koskenniemi: Tukipa sinäkin, senkin paskaa suoltava paskapää, suusi heti alkuunsa, etten joudu pehmittämään herraskaista naamaasi ihan kerta kaikkiaan. Ja jos nämä gallonanvetoiset poikani eivät saa kostuketta nyt heti, ei minulle jää muuta vaihtoehtoa kuin murskata ne tällä nuijalla, joka minulla on täällä taskussa... näin, kas tässä! (Heiluttelee takkinsa povitaskusta esille ottamaansa tuomarin nuijaa.)
Eino Leino: Mikäs nuija sinulla siinä on?
Koskenniemi: Tämä on se nuija, jolla itse kenraalikuvernööri Bobrikoff kerran läimäytti pöytään sen merkiksi, että minut on Siperian laulumaille lähetettävä.
Eino Leino: Nyt kyllä valehtelet, äpärä! Bobrikoff ei ole ikänänsä oikeussalissa istunut, ellei sitten syytettyjen penkillä julkijuopottelusta syytettynä!
Koskenniemi: Mistäs helkutasta minä tämän nuijan sitten olisin saanut?
Schaumann: Minä vielä kerran ammun sen halvatun Bobrikoffin!
Koskenniemi: Ole sinä hiljaa ja tuo pojilleni kostuketta! (Hivelee kiveksiään.)
Schaumann: Kyllä herra, heti herra!
Eino Leino: En minä sinun nuijistasi tiedä!
Koskenniemi: Älä sitten työnnä naamaasi asioihin, joista et mitään tiedä!
Schaumann: Tässä juomanne, herra suurmies.
Koskenniemi: Mitä perkelettä! Eihän tämä ole Koskenniemen malja! Tämähän on mitä lie venäläistä litkua! Saatana!
Schaumann: Me emme tarjoile Koskenniemen maljaa, koska sellaista ei ole vielä keksitty!
Koskenniemi: No perkele! Alkakaa sitten keksiä, muuten saatte heittää hyvästit näille poikasille. (Hivelee jälleen kiveksiään.)
Sibelius: Etköhän sinä nyt, Veikko-Antero, vähän liioittele.
Koskenniemi: En liioittele alkuunkaan! Voin sen todistaa!
(Koskenniemi paukattaa nuijalla vasemman kiveksensä murskaksi. Sen jäänteet leviävät baaritiskille.)
Sibelius: Kautta pyhän kiesuksen, mitä helvettiä tämä on!
Lönnrot: Lääketieteellinen sensaatio! Kives olikin pirunpesä!
Kivi: Mikä helvetin pirunpesä?
Topelius: Tästä minä saankin oivaa aineistoa Välskärin kertomuksiin. (Kaivaa muistikirjansa esille ja alkaa raapustaa siihen jotain.)
Snellman: Hyvät hyssykät!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Se oli miehen työ, Veikko-Antero, miehen työ!
Strindberg: Håå, ånkå tämä nårmaalikäytäntö Suomen maassa?
Koskenniemi: Jos ei Koskenniemen maljaa ala tulla, lähtee toinenkin poika autuaammille metsästysmaille, sielläpä se Akilleen kanssa sitten kisailee, kilpaa juoksee, ties vaikka kilpikonnankin yhyttäisi! Ja arvata saattaa, että puskasta esiin astuu Pan, joka huilua soittaa. Sen tahtii hytkyy kivekseni!
Sibelius: En suosittele sitä tekemään. Ilman kiveksiä et pääse osalliseksi Runebergin tortusta.
Koskenniemi: Sitä torttua on jo syöty riittämiin.
Sibelius: Mutta on muitakin lähteitä, joista voit ammentaa. Tämä metsien maa on suuri, ja minunkin Ainoni on...
(Sibeliuksen puhe keskeytyy, kun Koskenniemi paukauttaa myös toisen kiveksensä murskaksi.)
Sibelius: Pyhä Isä, armahda meitä!
Koskenniemi: No niin, homma on hoidossa. Nyt lähden kirjoittamaan nimeäni Suomen historiaan. Me tapaamme vielä, suurmiehet, me tapaamme vielä!
(Koskenniemi poistuu housutonna, kiveksetönnä, ja vilkuttaa mennessään.)