(Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia kohtaavat toisensa tietymättömillä metsämailla.)
Kailas: Hei sinä ihana homo, jonka kanssa tahdon homostella ihan homona! Olet kai saanut homoeroottiset kirjeet, jotka sinulle kirjoitin?
Sarkia: Hei vain homo, ja toden totta olen saanut homoeroottiset kirjeet, jotka minulle kirjoitit. Olen lukenut ne moneen kertaan, ja nyt ne ovatkin jo ihan tahmaiset.
Kailas: Ymmärrän, ymmärrän...
Sarkia: Niin, katsos kun minä runkkaan aina lukiessani niitä, ja sitten...
Kailas: YMMÄRRÄN!
Sarkia: Sepä mukavaa.
Kailas: Asiasta toiseen. Ei sinulle ryyppy maistuisi?
Sarkia: Ryyppy maistuu minulle aina.
Kailas: Oivallista! Minulla näet olisi tässä tätä kotipolttoista. (Ottaa taskustaan pienen putelin.)
Sarkia: Niin, juokaamme, ja kun olemme tarpeeksi tuubassa, estomme ehkä häviävät ja alamme sitten homostella täysin pidäkkeettömästi, huolimatta siitä, että tämä ahdasmielinen aika ei siedä meitä kiinteän miesperseen ystäviä.
Kailas: Toden totta, rakas homo, puhut asiaa. Juokaamme siis homouden ikuiseksi kunniaksi!
(Kailas ja Sarkia alkavat kallistella pulloa. Silloin puskasta esiin astuu humalainen Runeberg, joka kantaa olallaan miehekkäästi muskettia.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Skål för böghets eviga ära!
Kailas: Kansallisrunoilija itse! Mistä sinä tulet?
Runeberg: Tulen tuolta Aleksis Kiven metsästysmajasta. Sieltä tämän musketinkin otin. Tiedättekös, ammuin tuossa juuri karhun!
Kailas: Senkin julmuri!
Runeberg: Nooh! En minä sitä tappanut sentään. Jalkaan vain ammuin muutaman kudin.
Kailas: Jätit siis kitumaan!
Runeberg: Mutta en tappanut! Eikö teille hienohelmaäpärille mikään riitä?
Kailas: Ei sitä nyt viatonta luontokappaletta tuolla tavalla tarvitsisi...
Runeberg: (Osoittaa Kailasta musketilla.) Varrohan vain, homo, tämä on latingissa!
Kailas: Herran tähden!
Runeberg: Niin, sitähän minäkin, kun se toveri Mannerheim sillä haupitsilla minua tähtäili!
Sarkia: Tuota, jos sopii puuttua puheeseen...
(Runeberg kääntyy salamannopeasti kohti Sarkiaa ja ampuu tätä naamaan ilmeenkään värähtämättä. Sarkia lyyhistyy maahan kasvojaan pidellen.)
Runeberg: Näin ikään!
Kailas: Hulluko sinä olet! (Syöksyy Sarkian avuksi ja hivelee siinä sivussa tämän haaroväliä. Runeberg alkaa ladata muskettiaan.)
Runeberg: Nämä suusta ladattavat ovat totta tosiaan viheliäisiä.
Sarkia: Homonaamani on mennyttä! Sitä paitsi taisin sokeutua!
Runeberg: Sitä sattuu, sitä sattuu. Kas niin, valmista tuli!
Kailas: Uskallapa ampua vielä kerrankin, niin kyllä minä näytän, kyllä näytän, mistä homojen suku on tehty!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (Tähtää Kailasta.) Nyt loppui homon laulu!
(Yllättäen jostain metsästä syöksyy esiin Joonaksen ja Sepon vetämät Runebergin kärryt, joita humalainen Mannerheim ohjastaa. Kärryjen lavalla on haupitsi.)
Mannerheim: Håi håi meehet, teeltä telee kerhun keetaja!
Runeberg: Kun karhu on kaadettu, järjestetään peijaiset!
Mannerheim: Ne tetta hälvetissä jerjesteteen. Mine otin temen isen pessen mykään, temen heupitsin.
Runeberg: Ja niissä peijaisissa juodaan viinaa!
Mannerheim: Veenee veenee lesee veenee! (Hyppää kärryjen lavalle ja kääntää haupitsin osoittamaan kohti Kailasta.) Kun mine telle tereytän niin miteen ei jee jeljelle!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Ja minä kun olin lahdata tuon äpärähomon tällä musketilla!
Mannerheim: Sine hjölmö! Enne kun mine neytän!
Kailas: Eikö asiasta voitaisi vielä keskustella?
Mannerheim: Keskestelleen veen, mette mine annan omen peheenveereni telle Kiven haupitsille!
Runeberg: Kas perskelettä! Kivenkö sekin on! Mitäs se tahruri tuollaisella vehkeellä tekee?
Mannerheim: Empuu oravia. Mette nyt mine emmun työn hemen. Håi håi!
(Mannerheim laukaisee haupitsin. Ammus ruhjoo Kailaan tunnistamattomaksi.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Jopas oli paukku, oikea jymypaukku!
Mannerheim: Ele muute sene!
Sarkia: Mitä, mitä tapahtuu? Minä en näe mitään.
Mannerheim: Mite! Eleeke työ teinen viele!
Runeberg: Eläähän se. Minä vain vähän ammuin sitä kasvoihin.
Mannerheim: Ne ei ele keuee! (Suuntaa haupitsin kohti Sarkiaa.)
Sarkia: Sanokaa nyt Herran tähden mitä te puuhaatte siellä!
(Mannerheim laukaisee haupitsin. Ammus ruhjoo Sarkian tunnistamattomaksi.)
Mannerheim: Selven teki!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Se oli miehen työ! Emmeköhän lähtisi tämän kunniaksi Kaivohuoneelle pitämään vähän peijaisia!
Mannerheim: Mette emme me viele ele kerhyä keetäneet!
Runeberg: No kaadetaan siellä Kaivohuoneella vaikka tuo Leinon rutjake. Sehän on vähän kuin karhu.
Mannerheim: Hyve idea! Heppäähän pukille!
(Runeberg nousee kärryihin ja ottaa ohjat käsiinsä. Mannerheim kaivaa taskustaan putelin esille. Matka kohti kaivohuonetta alkaa iloisissa merkeissä.)