(Juhani Vilhelmi Snellman pomppii uhrilehtoon kallioita pitkin, käyttäen mainiota, vähättelemättä 75-tuumaista sukuelintään hyppykeppinä.)

Snellman: Trai trai tralallalai!

(Aleksis Kivi saapuu paikalle raatoa retuuttaen.)

Kivi: Ah, sinä vallaton valtiomies! Saanko tarjoita oivaa paistia suurmiehistä suurimmalle?

Snellman: Jo vain makoisasti maiskuttelen ihanaa lihaasi!

Kivi: Luuletko, että tämä on kalkkuna?

Snellman: No EN.

Kivi: Tämä on kuoliaaksi lyömäni Topelius!

Lönnrot: Voi piru! Katsotaanpa tarkemmin. Ei tämä vielä hengiltä ole, kyllä se pihisee.

(Aleksis Kivi laskee Topeliuksen kanveesiin.)

Snellman: Mistä sinä tänne pölvähdit, Elias?

Lönnrot: Tupsahdin hornasta!

Eino Leino: Dante Alighierin pyhästä komediasta?

Koskenniemi: Tuki sinä turpasi, oi mun päivieni pimeys!

Snellman: Mitä vittua tuokin täällä tekee?

Lönnrot: (hiplailee Topeliuksen haaroväliä) Kalu on kunnossa!

Snellman: Melko vähätön.

Koskenniemi: No ei kaikkia voi sinun mittapuullasi astua!

Snellman: Hehheh, sanopas muuta, kerrankin jyystin Runebergin piikaa ja muistaakseni vaimoakin, kyllä juu... teki pahaa jälkeä. Onneksi olin herrasmies ja maksoin hyvät lunnaat pilluntärvelyksestä...

Topelius: MINÄ ELÄN!

Kivi: Eikös tuo ole minun repliikkini...

Lönnrot: Me tarvitsemme nyt ryypyt. (ojentaa kaikille venetsialaista armanjakkia)

Topelius: Etkös sinä ole raittiusmies?

Lönnrot: Olin joskus kauan sitten. Nyt olen uusi mies.

Eino Leino: Homo novus!

Koskenniemi: Haista sinä paskaa, homo!

Snellman: Juokaamme.