(V. A. Koskenniemi, Mika Waltari, Sakari Topelius, Marsalkka Mannerheim sekä Venäjän tsaari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai ensimmäinen lilluvat paskassa. On pilkkopimeää.)

Topelius: No, Veikk’anter, miten meni? Saitko kutsuttua apuvoimat hätiin tänä suurena hädän hetkenä?

Koskenniemi: Toki minä jotakin taisin kutsuakin, mutta tuskinpa apuvoimia.

Topelius: Mitä tapahtui?

Koskenniemi: Vaivoin onnistuin kapuamaan liukasta kaivonseinämää ylös, ja vaivoin sain pääni ulkoilmaan, ja juuri kun olin aikeissa karjaista ilmoille hätähuudon, kantautui korviini liiankin tuttu röhötys, josta olen saanut jo aikaa kyllikseni! Pannahinen! Ja niin minä ihmisparca aivan arca sitten jouduin kiusaukseen ja tahdoin tukkia äpärältä suun, ja niin minä huusin.

Topelius: Mitä ihmettä sinä selität? Onko sitä apua tulossa vai ei?

Koskenniemi: Huudettuani jalkani lipsahti, sillä johan minä sanoin, että kaivonseinämä on sangen liukas, ja niin minä pulahdin takaisin tänne paskaan, jossa me nyt lillumme.

Topelius: Apua on siis tulossa? Ystävä hyvä, Mika on liian lihava voidakseen omin voimin vapautua tästä pinteestä! Tarvitsemme ehdottomasti apuvoimia, Mikan tähden, suomalaisen kirjallisuuden tähden.

Waltari: Sinähän se pullero olet! Minä poika pomppaisin täältä kuin kenguru ylös vapauteen, mutta katsohan, olen alkanut viihtyä täältä enkä enää tiedä, tahdonko lainkaan täältä enää pois. Olisit sinäkin kiitollinen! Asiat voisivat olla huonomminkin!

Topelius: Miten ne voisivat olla huonommin! Mehän lillumme paskassa täällä!

Waltari: Kuule, veli veikkosein! Tuossa pääni yläpuolella on tuollainen torvi, joka tuon tuostakin ruikkaa päälleni mojovan annoksen tuoretta ripulipaskaa.

Topelius: Mitä sitten?

Waltari: Sitä sitten, ettei meidän ainakaan tarvitse palella! Ripulipaska on höyryävän lämmintä. Ei kuule, veli veikkosein, me olemme täällä hyvässä turvassa, oikein herran kukkarossa, kaukana kavala maailma!

Mannerheim: Je menen teetee senee, ette teme repele meestee eekeen hevelte! Njem njem! Esken ette seene en hevenen elkeheleeken!

Topelius: Mitä siinä on?

Mannerheim: Elkehelee, elkehelee! Veenee, veenee!

Waltari: Hän tarkoittaa alkoholia. Tämä ripuli on tosiaan sangen alkoholipitoista. Katsohan, Nikolai on jo sammunut tuohon.

Topelius: Hänhän makaa naamallaan! Kääntäkää mies parka ympäri, ennen kuin hän hukkuu paskaan!

Mannerheim: Keenneteen, keenneteen! Ee tervetse reehee!

(Nikolai käännetään.)

Nikolai: Örp, örp, purlullulluuu!

Waltari: Elossa on!

Topelius: Mutta kuinka kauan? Ellemme pian pääse täältä ylös, meitä odottaa kauhea loppu!

(Äkkiä paskasta pulpahtaa pinnalle pää.)

Pää: Parempi kauhea loppu kuin loputon kauhu.

(Pää katoaa taas pinnan alle.)

Topelius: Kautta kiesuksen! Kuka, tai pikemminkin mikä, se oli?

Waltari: Ai se. Se oli Paavo Haavikon pää.

Topelius: No sehän selittääkin.

Mannerheim: Keelkee veljet, meneste tentee ette meeden peteese peeste teelte je pees.

Topelius: Sitähän minä olen sanonut! Veikk’anterin kutsumat apujoukot rientänevät paikalla tuota pikaa, vai mitä Veikk’anter? Veikk’anter? Ah, mitä kummaa? Missä on Veikk’anter?

Waltari: Tässähän hän vasta oli? Ei hän voi kaukana olla. Mutta mitä kuulenkaan?

Topelius: Kuuletko Veikk’anterin?

Waltari: Ehei, vaan sieltä taitaa olla taas lähetys tulossa.

Topelius: Mikä lähetys?

(Torvesta purskahtaa aimo annos ripulia, jonka Waltari ottaa iloisena vastaan ja osittain hotkii parempiin suihin.)

Waltari: Noin ikään! Namskista vaan! Mikäs meidän on täällä ollessa! Jääkäämme tänne vain! Jääkäämme, veljet, tänne iäksi!

Topelius: Mutta missä on Veikk’anter?