(Tapahtumapaikkana Ainola. Kartanon pihassa lojuu isäntäväki elottomana: Runeberg on tappanut heidät. Sisällä kartanon suuressa salissa makaa lattialla alaston Georg Henrik von Wright. Runeberg seisoo hänen vieressään ja heiluttaa paksua hevospiiskaa.)

Runeberg: Ah, sinä säälittävä humanisti! Luulitkos olevasi kunnon veitikka, mitä!

Wright: Eih, eih!

Runeberg: Siinäpäs nyt itket ja voihkit, poika!

Wright: Armahda minua, kautta pyhän ristin kiesuksen, armahda minua!

Runeberg: Turha on sun uikutukses,poika!

Wright: Eih, eih!

Runeberg: Aah! Maista humanismin syvintä olemusta!

(Runeberg sivaltaa piiskalla Wrightin selkää. Selästä irtoaa kolmen sentin paksuinen, kahden sentin levyinen ja kolmenkymmenen sentin pituinen nahkasuikale.)

Wright: Oi mitä tuskaa!

Runeberg: Humanismin nimeen!

Wright: Ei ei ei!

Runeberg: Humanismin makea mesi!

Wright: Eih!

Runeberg: Kyllä! Haa! HÅ HÅ HÅÅ!

(Runeberg suorittaa työnsä säntillsesti loppuun. Humanismin olemus selviää Wrightille. Hän on nyt valistunut. Ilman tätä tapausta hänestä ei olisi koskaan tullut maamme suurinta humanistia. Kiitos kuuluu yksin Runebergille.)